En usko enää koskaan tuntevani niin vahvasti, vahvimpia tunteita eivät ole pitkäikäiset vaan pienet välähdykset tai oikeammin aallot, joiden alle ihminen jää täysin. Älä koeta taistella vastaan, antaudu sen vietäväksi. Et tule koskaan tuntemaan täysin samoin, joten ime se sisääsi, yritä tallentaa se mahdollisimman tarkasti; tulet miettimään sitä tunnetta lukemattomia kertoja jälkeenpäin. Et tietenkään pysty palauttamaan sitä, tunne ei ole sama muistettuna, se on kuin haalistunut valokuva tai huono kopio. Mutta juuri siksi mietit sitä, muistelet, yrität luoda menneen tilanteen sydämesi sisään. Tuskailet, itket jopa - ainakin haluaisit, et saa mistään muusta irti mitään. Heti heräämisen hetkellä tajuat, että olisit halunnut uneksia vielä. Miksi uneen ei voi päästä takaisin sisään? Kuinka olisinkaan halunnut takaisin sen hetken! Hän tuli eteeni, hyvin lähelle, kuivasi hiuksiani sinisellä pyyhkeellä. Olin täysin avuton, en pystynyt juuri edes hengittämään. Hän oli kaunis, en sanonut mitään, pelkäsin rikkovani lumouksen. Hän laski kätensä, miltei kosketin hänen käsivarsiaan.

© 04-07 joonas nissi