Discoa perjantaita varten 


Sam Sparro - Black & Gold

Niinsanottu tanssimusiikki ei useastikaan ole sydäntäni lähellä (paitsi jos se on Eddie Murphyn esittämää), mutta tässä eräs parin vuoden takainen helmi, johon tutustuin vasta muutama viikko sitten eräillä jatkoilla.

Ehkä tämänkaltaisella musiikilla saa viikonloppunsa käyntiin myöhemmin, vaikka vielä tällä hetkellä fiilis on lähinnä todella flegmaattinen ja vittuuntunut. Ollut jotenkin raskas viikko. Nyt vielä pohdin iltarientoihin osallistumattomuutta, vaikka luulenkin että kunhan aivoni kunnolla tiedostavat parin tunnin päästä että nyt on edessä kuutisenkymmentä vapaata tuntia olen hetkessä kerholla (joksi ystäväpiirini kutsuu paikallista snookerbaaria jossa on perinteisesti klo 16-19 tuoppi 3€) aloittelemassa, ja kuka tietää (aivoni ehkä tietävät?) vaikka eksyisin Oulun yöelämään.

Jos, ennen kuin itse pääsette irti ja viikonlopun viettoon haluatte lukea hyviä dokausjuttuja, suosittelen teitä kääntymään Paskan Sohvan puoleen. Ja muutenkin. Pirun hyviä levynostoja.

Pahoittelen blogin viimeaikaista apeaa sävyä. Eiköhän se tästä taas muutu, nyt on ollut aika paskat fiilikset jonkin aikaa. Mutta, kuten sanotaan Thank god it's friday, tai kuten John Campbell pukee sen:



Kommentit 

Lisää kommentti





Muotoile tekstiä: