Oh, hello. Päiväkausia on ollut aivan liian kylmää että uskoisi talven olevan takana. Minä tahansa aamuna odotan herääväni silmiähalkaisevan valkoiseen maisemaan. Valoisaa nytkin on, mutta sataa vettä ja tuulee ja lämpötila on juuri ja juuri siedettävissä yhden käden sormilla laskettavissa lukemissa. Pyöräily on liian kylmää, ja sen vähäkin yleinen nautinnollisuus tuntuu kaukaiselta koko talven kävelemään tottuneelle ruumiilleni: ylämäet varsinkin saavat miettimään seuraavaa lääkärikäyntiä ja kaikkea mahdollista mikä ihmisen sydämessä voi mennä vikaan.

Talven vietin tarkoituksellakin pitäen matalaa profiilia, keskittyen lähinnä vanhojen suosikkisarjojen ja -kirjojen lukemiseen, mahdollisimman pitkiin yöuniin, arkirutiineihin (joihin usein lukeutui myös mielenterveyslääkkeenä käytetty punaviinilasillinen tai pari, kannattaa kokeilla). Nyt, kun pitäisi olla kevät, voin katsoa taaksepäin ja miettiä että hyvinhän se meni, tai että ohihan se ainakin meni.

Joskus lienee järkevää laittaa pitkän tähtäimen suunnitelmat ja ajatukset henkisestä ja fyysisestä kehityksestä pauselle muutamaksi kuukaudeksi, säästää rajalliset voimavarat siihen tärkeimpään, talvesta selviämiseen. Koska — kuten aina — pimeyden jälkeen tulee valo, ja valon myötä myös lämpö. Mutta jos säätiedotuksiin on uskominen ei ilmeisesti vielä tänään.

---

Lisää kommentti

Nimi:

Email: (näkyy vain blogin ylläpitäjälle)

Muotoile tekstiä:
-- [strong]xxx[/strong][b]xxx[/b][em]xxx[/em][i]xxx[/i]

Kommentti:


Kirjoita oikealla näkyvät numerosarja alla olevaan kenttään 111075

---