Hienoja asioita on toki tapahtunut myös. Olen saanut usealta taholta uutta ja tervetulletta palautetta ulkoisesta olemuksestani, vaikka siinä ei mitään muuta uutta olekaan kuin talviparta ja ehkä muutama miinuskilo. (Kuulemma epätavallista, että ihminen laihtuu joulukuussa. Tänään sattumalta lähikaupassa tapaamani ystävä kertoi lihoneensa kuusi kiloa suunnilleen yhtä monen päivän aikana. Hänelle se sopiikin, ei siinä mitään.) Sekä vanhat että uudet tutut ja ystävät ovat kertoneet pitävänsä minua jotenkin arvokkaana ja hienona asiana heidän omissa elämissään. Se lämmittää. Saa välillä ja hetkellisesti pintaan tulevan yksinäisyyden (joka johtuu tästä vuodenajasta, ja kirjoittajan työhön kuuluvasta pakollisesta yksinolosta) tuntumaan helpommalta. Se yksinäisyys ja kaiho iskee silloin kun asunnon ovi sulkeutuu ja jään yhtäkkiä taas yksin uuden äänettömyyden aaltoihin. Tai silloin kun tulen takaisin hiljaiseen ja pimeään asuntoon jostain ihmisten ilmoilta. Ei voi mitään. Toinen vaihtoehto on erakoitua eikä käydä koskaan missään, tai ottaa vastaan vieraita koskaan ikinä.
|
Aiemmin tällä viikolla heitin jääkaapista roskiin kaiken joulun jäljiltä jääneen ruoan. Silti jouduin käymään ruokakaupassa vasta tänään. Edelleen löydän sesonginmukaisia puoliksisyötyjä (tai -juotuja) tuotteita jääkaapin hyllyjen nurkista. Tai sitten lomien aikana käyneiden vierailijoiden – matkustavien aina tervetulleiden ystävien – mukanaan tuomia ja tänne unohtamia elintarvikkeita, joita en itse koskaan ostaisi. Rahkaa, kesäkurpitsaa, kuivakaappiin on ilmestynyt ylimääräinen paketti täysjyväspagettia. Niiden löytäminen ja uudelleen näkeminen täyttää kaiholla. Kaiho johtuu siitä, että tiedän että en näe niiden alkuperäisiä omistajia pitkään aikaan, ja pimeä vuodenaika jatkuu vielä jonkun aikaa. He ovat niin rakkaita ihmisiä, vanhoja ystäviä. Silti pelottaa ajatus, että jos joskus vielä ollaan ventovieraita, satelliitteja taivaalla?
Hienoja asioita on toki tapahtunut myös. Olen saanut usealta taholta uutta ja tervetulletta palautetta ulkoisesta olemuksestani, vaikka siinä ei mitään muuta uutta olekaan kuin talviparta ja ehkä muutama miinuskilo. (Kuulemma epätavallista, että ihminen laihtuu joulukuussa. Tänään sattumalta lähikaupassa tapaamani ystävä kertoi lihoneensa kuusi kiloa suunnilleen yhtä monen päivän aikana. Hänelle se sopiikin, ei siinä mitään.) Sekä vanhat että uudet tutut ja ystävät ovat kertoneet pitävänsä minua jotenkin arvokkaana ja hienona asiana heidän omissa elämissään. Se lämmittää. Saa välillä ja hetkellisesti pintaan tulevan yksinäisyyden (joka johtuu tästä vuodenajasta, ja kirjoittajan työhön kuuluvasta pakollisesta yksinolosta) tuntumaan helpommalta. Se yksinäisyys ja kaiho iskee silloin kun asunnon ovi sulkeutuu ja jään yhtäkkiä taas yksin uuden äänettömyyden aaltoihin. Tai silloin kun tulen takaisin hiljaiseen ja pimeään asuntoon jostain ihmisten ilmoilta. Ei voi mitään. Toinen vaihtoehto on erakoitua eikä käydä koskaan missään, tai ottaa vastaan vieraita koskaan ikinä. |
TOUKOKUUSTA 2015 ETEENPÄIN UUDET KIRJOITUKSET TÄÄLLÄ
”Sinun pitäisi muistaa, että tavoittelet mielenrauhaa etkä vain ehjää konetta.” Zen ja moottoripyörän kunnossapito, Robert M. Pirsig, 2002, WS Bookwell Oy 1983 syntynyt kirjoittaja, graafisen alan ammattilainen, web designer, kuvataiteilija. Yllä satunnaisia linkkejä kirjoituksiin, alla arkisto ja väljät kategoriat.  maryque.com
       |