Miksi? Siksi että tekeminen on ainoa tapa tyydyttää tekemisen tarve. Siksi että ilman tekemistä ei ole menestystä. Siksi että on helpompaa olla tekemättä. Siksi, että pääsisin pitkästä aikaa työskentelemään yksin pitkäjänteisemmin kuin mitä blogin ylläpitäminen vaatii.
Tulevaisuudessa tästä aiheesta kertovat postit on tägätty.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Niin tulee olemaan vuoden loppuun saakka. Uudella vapaa-ajallani aion nukkua ja kirjoittaa. Miettiä vahingoniloisia ajatuksia työpäiväänsä viettävistä. Käydä keskellä päivää kaupungilla, tehdä asioita jotka muuten juuri sinä viikonpäivänä siihen aikaan olisivat normaalisti mahdottomia.
3 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Niin: jos käytätte blogilistaa, haluatte ehkä seurata tätä blogia sitä kautta. Itse en palvelua juurikaan käytä (kirjoitusten sisällöistä ei voi jostain syystä hakea), mutta ilmeisesti sitä käytetään. Muille on vaihtoehtona edelleen rss-feedi tai perinteinen parin tunnin välein blogissa käyminen (sellaisiakin on, uskokaa jos tahdotte; itsekin kuulun heihin. Eri paikkojen feedit saisi varmasti todella näppärästi kerättyä yhteen mutta kun en ole jaksanut perehtyä. Joskus sitä menee vanhoilla jutuilla, ja miksei menisi.).
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Viikonloppu oli hieno, ehdottomasti yksi parhaista viikonlopuista pitkään pitkään aikaan. Kaikki kiitos siitä hienoille ystävilleni. Perjantaina vietin aikaa erään uuden tuttavuuden kanssa mm. poliittisissa illanistujaissa (ensimmäistä kertaa koskaan) ja lauantaina juhlistimme hyvän ystäväni T:n tyttären ristiäisiä. Ja ei, en ole unohtanut lupaustani kirjoittaa jonkinlainen best of -postaus. Olen kerännyt itselleni freelancehommia, vaikka lupasin taas viime projektin jälkeen jättää ne pois. Joten tämä alkuviikko on mennyt töiden ja töiden parissa. Sillä välin: mikä on sinun mielestäsi Maryquen paras kirjoitus?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Outoa kuinka paljon hyvää voi tehdä uudelleen sisustaminen. Tai tarkemmin vain siivoaminen ja huonekalujen paikan vaihto; kaksioni suurempi huone, eräänlainen tupakeittiö, on tuntunut liian avaralta. Vasta eilen tajusin kääntää sohvan ikään kuin erottamaan olohuonetta ja keittiötä toisistaan; koko päivän olen ollut todella hyvällä mielellä (ei se paljoa vaadi, näköjään; jotain uutta, konkreettista). Ajattelin ripustaa katosta kankaan tai pari erottamaan tilaa vielä enemmän. Siivoaminen ja kodinhoito on jäänyt muutenkin liian vähälle; ensin kesäloman, sitten sen loppumisen takia.
Vielä kirjoittamisesta: törmäsin selkeään tietopakettiin, josta voi olla hyötyä usealle bloggaajallekin (myös tuon edellisen sanan kirjoitusasua olen miettinyt, enkä ole onneksi ainoa, kannattaa lukea myös kommentit, joissa selitetään tämä aika hyvin): Suomen virtuaalikielikeskuksen Kirjoittajan ABC. Kielenhuolto-osiosta voi tarkistaa esimerkiksi yhdyssanojen kirjoitusasun ja saada apua myös muihin oikeinkirjoitusongelmiin. Jos siis on sellaisesta kiinnostunut, pakollistahan se ei tietenkään ole, emme ole enää lukiossa (paitsi jotkut teistä lienevät, tai opiskelevat muuten vaan, toisella asteella, vai onko se jo kolmas, mutta siellä ei taida olla enää ainekirjoitusta, vai?)
Lisää luettavaa ja opiskeltavaa löytyy mm. Jukka Korpelan kirjoitusoppaista.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Pitää olla rehellinen. Itse olen amatööri kirjoittamisessa, mutta yritän pitää edellistä lausetta ohjeenani. Kaikki kulttuuri, mikä on ikinä koskettanut minua perustuu käsittääkseni tähän samaan ideaan; muodolla ja lopputuloksella ei ole väliä jos on rehellinen. Toisin sanottuna: jos on rehellinen ja pitää siitä mitä tekee, siinä on laatua, laatua kaiken muun näkyvän/kuuluvan takana. Näen tätä koko ajan; parhaat live-keikat ovat niitä kun näet että soittajat nauttivat olostaan lavalla, parhaat blogit ovat niitä joista näkee että kirjoittaja nauttii kirjoittamisesta. (En tietenkään osaa sanoa onko tämä yksi niistä, mutta teen parhaani, ja jos se ei riitä, mikä sitten? Alleviivaten pointtia; en kirjoita ketään tiettyä ihmistä varten, kirjoitan itselleni, kaikki muu kuten imartelevat ja vähemmän imartelevat kommentit ovat ylimääräistä hyvää.)
Kirjoittaminen ja tämän blogin pitäminen on itselleni osaksi terapiaa mutta myös osa suurempaa kehityssuunnitelmaa: pakotan itseni kirjoittamaan siksi että haluan tehdä sitä tulevaisuudessa enemmänkin. Kirjoitan siitä mistä kirjoitan siksi, että se koskettaa minua; nämä ovat asioita jotka pyörivät mielessäni, ja missään vaiheessa en ole väittänyt niiden olevan mitenkään korkeita/hienoja juttuja, mutta ainakin niissä on rehellisyyttä. Kaikkea mitä tapahtuu ja mitä ajattelen en tietenkään voi jakaa, mutta hyvin suuren osan kuitenkin. Osa lukijoista tuntee minut henkilökohtaisestikin, mutta en ikinä promotoi blogiani (paitsi jos käsittelen jotain asiaa, josta olemme ystävieni kanssa puhuneet aiemminkin, tai jonka tiedän kiinnostavan heitä saatan mainita kirjoittaneeni siitä) ja suurin osa lukijoista kuitenkin tuntemattomia ihmisiä, joten harvoin joudun tilanteeseen jossa sensuroin itseäni; uskon, että jos ihmiset eivät pidä siitä mitä tai miten kirjoitan, he eivät lue blogiani enää, mutta toisaalta, ihan samahan se minulle on, kirjoitan tätä edelleen vaikka kukaan ei tätä lukisikaan; alun perin päätös kirjoittaa julkisesti oli masokistinen ajatus siitä, että kirjoitan enemmän kun minulla on jonkinlainen velvollisuus ja julkaisukanava (mikään ei ole säälittävämpää kuin blogi, jota ei päivitetä). Ja kävijämäärät (jos niistä pitää puhua, itse tietysti pidän niitä mielenkiintoisina; kertovathan ne käytännössä sen kuinka mielenkiintoisena juttujani pidetään) ovat tasaisessa nousussa koko ajan.
Olenko kirjoittanut asioista ja saanut kuulla niistä reaalimaailmassa? Olen tietysti, onneksi suurin osa suorasta palautteesta on ollut positiivista, ja negatiiviseen palautteeseenkin on ollut syynsä (osa siitä on johtunut rehellisyydestäni, mutta kun on kerran ottanut itselleen periaatteen..). Jos ihmiset pitävät minua kusipäänä joidenkin juttujen takia mistä kirjoitan täällä niin mitä sitten? Ystäväni kyllä ymmärtävät sen miksi teen tätä, ja antavat varmasti anteeksi jos olen välillä säälittävän nostalginen/teennäinen, sillä taustalla on kuitenkin ajatus kirjoittamisesta itsensä kehittämisen prosessina.
Eräs ystäväni julkaisee omakustanteena rivoja ja häiritseviä mustan huumorin sävyttämiä rujoja undergroundsarjakuvia. Jos en tuntisi tätä ihmistä voisin ajatella lehtien teemojen ja ilmaisutapojen olevan jotenkin teennäisiä, alleviivaavia, shokeeraavia pelkän shokeeraamisen takia, mutta tiedän hänen tehneen käytännössä samankaltaista materiaalia kohta kaksikymmentä vuotta. En vertaa itseäni häneen; hän on yksi harvoista tietämistäni neroista, mutta hänen töissään on juuri rehellisyyttä; ei hän välitä mitä ihmiset ajattelevat hänen töistään, ei ole luultavasti koskaan välittänytkään, mutta hän tekee niitä silti, koska se on sitä mitä hän rakastaa tehdä. Ja näiden rivojen ja rujojen mustavalkokuvien takana (jos pääsee yli pinnallisesta estetiikasta) on usein suuria ideoita (muun muassa) nyky-yhteiskunnasta ja ihmisistä yleensä, enemmän kuin keskimääräisellä perusduunarilla (heitä ollenkaan dissaamatta).
Joten, perusideana tässä kirjoituksessa oli se, että kaikki vaikuttavat ihmiset ketä tiedän ja heidän vaikuttavat työnsä jakavat sen ominaisuuden, että niissä on taustalla rehellisyys ja rehellinen halu ja rakkaus sen asian tekemiseen, ja pelkästään tämä jo erottaa heidän tekemisensä suuresta osasta harmaata massaa. Tämä ajatus ei tietenkään ole mitenkään uusi ja en missään nimessä ota vastuuta sen keksimisestä, mutta ajattelin nyt heittää sen ilmoille, koska sen rehellisyyden merkityksen tajuaminen oli itselleni merkityksellistä. En myöskään halua taaskaan nostaa itseäni mihinkään korokkeelle (miettikää nyt, kirjoitan näitä juttuja nettiin ja niitä lukee parikymmentä ihmistä päivässä, olen ilmeisen suosittu naisien keskuudessa jos ette ole huomanneet) vaan tuoda esille ja samalla itse käsitellä motiivejani tämän homman tekemiseen. Koska tekeminen on aina vaikeampaa kuin tekemättä jättäminen, olen sitä mieltä että jos on päässyt sen ensimmäisen askeleen ohi, on sallittua myös puhua siitä.
4 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Juon kupin teetä eräässä asunnossa, ja kun lähdemme samalla ovenavauksella, alhaalla tapaamme muutaman ulkomaalaisen pojan, jotka hän oli nähnyt jo aiemmin kesällä, todellinen hämmentävä yhteensattuma, kaikkia naurattaa pitkän aikaa. Joudun jättämään väliin ystävieni grillijuhlasuunnitelmat sillä nukuin viime yönä jotenkin pätkittäin, ja töissä ei ollut niin paljoa tekemistä että sen olisi voinut levittää koko päivälle, iltapäivällä nuokuin ja luin viikkoja sitten tullutta Imagea, joka oli odottanut minua tyhjällä työpöydälläni; kuin vinkkinä joku oli myös laittanut työpisteeseeni muutaman vihreän paperihyllyn, myönnän, paperini ovat aina ympäri pöytää. Mutta pitäähän olemassa oleva pöytätila hyödyntää mahdollisimman hyvin, vai mitä?
Joten eroan iloisesta ystäväporukastani kaupassa, kerään äkkiä töissä tekemäni listan mukaiset elintarvikkeet (katkarapuja, parsakaalia, porkkanaa, sipulia muiden muassa) ja suunnistan suoraan parkkipaikan poikki kotia kohti, kulkien mahdollisimman linnuntietä. Kotona huomaan kaikkien kattiloiden olevan käytössä (osa näköjään pakasteessa jonne, kuten nyt muistankin, jemmasin vanhentuvat ruoat ennen Ilosaarta) joten keiton tekeminen siirtyy huomiselle. Syön sen sijaan muutaman salsaleivän ja juon viikonlopulta jäänyttä kokista vaikka kaapissa olisi kylmää valkoviiniäkin.
Rutiineja miettiessäni ja hakiessani Tasapainoista Ajatusta mietin viime syksyä kunnes muistan että vuoden takaisia tapahtumia ei ehkä kannata käyttää tasapainoisen elämän muottina. Joten päätän keksiä uuden superzen-arkielämän, ottaa rauhallisesti mutta olla kuitenkin (terveellä tavalla) aktiivinen. Lukea, viettää aikaa hiljaisuudessa (kynttilöitäkin on viime talvelta jäljellä vaikka kuinka helvetisti), käydä kävelyillä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ahh, kesäloma, feels like it's CAPS LOCK DAY all over again. Viime viikonloppu meni Sodankylän filmiriennoissa ("Sama kun oltaisiin ajettu auto Nallikariin ja ryypätty siellä", puki viikonlopun sanoiksi eräs ystäväni, ei, minä sentään kävin leffassa ja tapasin ihmisiä) ja alkuviikko oli vahvasti väsymyksen ja töiden sävyttämä. Karistin toimiston tomut jaloistani eilen, tämä aamu on mennyt uusia Futurama-jaksoja katsoen (timanttista) ja totutellen ajatukseen viiden viikon lomasta. Screwdriver auttaa. Palaan normaaliin postaustahtiin viimeistään ensi viikon alussa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
