"There is a rush to normal in many of us that closes us off, not only to the depth of our own suffering but also, as a consequence, to the suffering of others." 
Trauma is not just the result of major disasters. It does not happen to only some people. An undercurrent of trauma runs through ordinary life, shot through as it is with the poignancy of impermanence.

Mark Epstein, The Trauma of Being Alive @ NYTimes.com

Kts. myös edellinen kirjoitus.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
02/08 
––– I suggest simply getting very, very gentle with yourself for your failings in the meantime. We all fail, we all suffer, we are all imperfect. In fact, our shared imperfections are the starting point for our shared humanity. If you can soften your heart a little toward yourself, you may find that your heart softens a little more for those around you, too.

Ask Metafilter: "How does one have a real-life Brand New Day?"

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
31/07 
Kuten arvelinkin, jo muutama päivä kohtuullisen normaalia arkielämää vie mukanaan kaiken masentavan. Tänään – en tiedä miksi – hymyilin itsekseni tihkusateessa lounastauolla. It's just life, you know. Fuck the apathy. Kaikki on hyvin.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
27/07 
Olen nyt yrittänyt kohta kaksi tuntia kirjoittaa ulos tätä huonoa oloa. Siellä se vain on, välillä kiristävänä kimppuna kurkussa asti. Luulin päässeeni yli ja eteenpäin, ja on ollut hienoa nähdä sinunkin toipuvan. En osannut odottaa tätä reaktiota, tätä fiilistä joka on nyt ollut päällä jo päiväkausia.

Ehkä se alkoi hotellihuoneessa. Vietin muutaman viikon täysin yksin. Mietin paljon omaa yksinolon tarvettani. Se on tuntunut niin tärkeältä että nämä yksinäisyyden ja ikävän tunteet sekoittavat kaiken. Istuin huoneen parvekkeella ja mietin kuinka hienoa olisi jos olisit täällä, tulisit vaikka suihkusta, kävelisit huoneen läpi pyyhe päällä, koputtaisit hymyillen parvekkeen oveen ja saisit minut heräämään ajatuksistani. Tekisit kaikesta parempaa, kiskoisit minut ulos omalta ainaiselta mukavuusalueeltani. Onnistuit siinä välillä hyvin, muistatko? Joskus siihen riitti vain sinun hymysi.

Olin kai vain tottunut liikaa siihen että olet olemassa, että olet kuitenkin aika lähellä. Lähempänä kuin kukaan. Kaiken sen jälkeen mitä koimme yhdessä. Nyt tuntuu siltä että menetän ystävän, eikä minulla ole oikein varaa menettää niistä enää yhtään.

Tiedän: tämä on vain ohimenevä masennusjakso. Kaikki paranee kyllä. Loma loppuu, arkirutiinit palaavat ja tuovat mukanaan suunnitelmallisuutta ja varmuutta. En vain ole ollut tällaisessa tilanteessa hyvin pitkään aikaan, ja olen ilmeisesti unohtanut osan keinoista millä olen ennen pitänyt ajatuksiani aisoissa.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Arkistosta: Ajatukset vievät part III tai kuinka opin päästämään irti huonoista muistoista  
Kirjoitettu alun perin 17.2.2011. Kerään näitä ideoita tähän etusivulle myöhemmin tulevaa samoja teemoja käsittelevää kirjoitusta varten.
Huomaan ajelehtivani vain kaikissa huonoissa hetkissä. En tiedä miksi. Silloin ajattelen, kuinka hyviä hetkiä on kuitenkin moninkertaisesti enemmän. Todella paljon enemmän. Ainakin hetkellisesti se auttaa.

Joskus reaalitodellisuus unohtuu, kaikki se hyvä ja hieno mitä on tai oli jää muutaman vähemmän miellyttävän hetken alle. Mutta jos miettii vaikka pelkästään vietettyä aikaa, niiden huonojen hetkien suhde hyviin on ehkä 1/100. Joten miksi ne huonot ovat kuitenkin päällimmäisenä mielessä?

Se saattaa johtua siitä, että opimme epäonnistumisiemme kautta: kipeimmät asiat ovat niitä joita meidän pitää miettiä kasvaaksemme paremmiksi ihmisiksi. Ray Loriga, Tokio ei välitä meistä enää:
Muisto on typeristä typerin koira, sille heittää kepin ja se tuo takaisin ihan mitä muuta tahansa.

part I | part II


kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Arkistosta: Kuinka totta 
Kirjoitettu alun perin 14.3.2010
TV and movies have fucked us all up, have us all expecting these Big Huge Romances and Significant Connections. Real life ain't like that - connections between people cook up slower and sweeter than anything in movies. People are amazing and fascinating and sure to do whatever they please, no matter what you hope they do. So enjoy their warmth and company and light within them and don't try to douse that light by holding them to a script you've got in mind for them. Be grateful for those you connect with and don't despair at those you don't - no one connects with everyone.

MeFi

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
19/06, loman alkuun aikaa 22 tuntia 


Musiikki alkaa kohdasta 1:25. Viimeaikainen suosikki. Vielä hetki jäljellä viiden viikon loman alkuun.

EDIT: levyversion youtubekommenteista, keulahahmo Justin Vernonin sanomaa: "Emma is not a person. Emma is a place that you get stuck in. Emma is a pain that you cannot erase." Word.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
13/06 
Kylmän jakson ja lämpimän jakson jälkeen tulee tietysti taas kylmä jakso. Alkuviikko on mennyt pelkästään töissä ja levätessä. Energiatasot ovat alhaalla. Kaikki tuntuu jotenkin tasapaksulta: olen lukenut kirjoja jotka eivät tempaa mukaansa (Saul Bellown Yhä useamman sydän pettää, Don Delillon Putoava mies, Bret Easton Ellisin Glamorama) ja katsonut Netflixistä tuotantokausikaupalla Mad Meniä joka ei sekään aiheuta suuria tunteita suuntaan eikä toiseen. Kaikki nämä esimerkit pitävät sisällään turhaa ja jatkuvaa ihmissuhdekamppailua, käytännössä pelkkiä huolia. Olen melkein valmis lisäämään Delillon ja Ellisin listaan kirjalijoista, joiden kirjoista en pidä. Nick Hornbyn ja John Updiken seuraan.

Tarvitsen siis divarikierroksen ensi viikolla kun työt loppuvat ja loma alkaa. Kevyempää kesälukemista, mielellään jotain jatkuvasti ilahduttavaa, mutta ei pelkkää saippuaa. Matkalle olisi hyvä löytää joku kohtuullisen paksu pokkari. Neil Stephensonin järkälemäinen Anathem on aluillaan, mutta vielä niin alussa että en osaa sanoa siitä mielipidettäni.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

|◄  15 16 17 18 19 20 21 22 23 24  ►|