E.G.G. 


Logo eräälle lasinpuhaltajaystävälleni (2009).

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Epätasapainoa sunnuntai-iltana 
Makaan sohvalla ohueen peittoon kääriytyneenä ja poden maailmantuskaa ja pelkään tulevaisuutta. Mietin pitäisikö antaa mennä, kuunnella nyyhkybiisejä ja psyykata itsensä kunnon itkumasennukseen loppuillaksi. Palasin tyhjään kotiin koko viikonlopun kestäneeltä keikkareissulta väsyneenä ja vähän krapulassa ja nyt pelkään kaikkea tulevaa ja mennyttä, kyseenalaistan toimintani ja olen kaikessa suhteessa aika vitun paskana.

Mutta kaiken muuttaa pitkä puhelinkeskustelu erään äärimmäisen mahtavan ihmisen kanssa. Yhtäkkiä oloni on parantunut ja enää saunassa makaaminen ja itkeminen ei tunnu parhaalta tavalta viettää ilta. Joskus pitää vain repäistä itsensä irti, lopettaa vellominen ja kuunnella ulkopuolisen neuvoja. Joten kiitos siitä.

3 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Parhaat 
Jokin aika sitten anonyymi lukija pyysi listausta mielestäni tämän blogin parhaista kirjoituksista. Voit lukea ne täältä, ja alla vielä kaikki listattuna erikseen (vanhimmasta uusimpaan):

Luovuudesta ja itsekritiikistä
Jim Jarmusch omaperäisyydestä
David Byrne "pop-kulttuurista" ja "taiteesta", minä identiteetistä ja etiketeistä
Eräänlainen rakkaustarina
Mitä juhlien jälkeen?
Faces 2009
Tuntemattomilla teillä
Tapahtui Epätosielämässä
Portaat lahoaa ja kohta pitää rakentaa uudet portaat
TV
Bussimatka kahdeksan vuoden takaa
Jyrki Mäki haastattelee Tuomari Nurmiota
Prosessi alkaa
Talven tullessa
Maailma on kaunis
"Aurinko nousee 8:38 ja laskee 15:25. Päivän pituus on 6 h 47 min."
Liikaa vaatetta ja liian vähän aikaa
Bussilla aavikon halki
Kaikki järjestyy, kuitenkin
Jalanjälkiä rannalla
Aikuinen?
Kuuma peruna kuorittavana
Rakkaus on koira helvetistä
Kolme kuningasta ja huonoa musiikkia?
Tämän siitä saa kun rupeaa vapaaehtoiseksi
Discoa perjantaita varten
Brrrainnss!
Ajatukset vievät
Keltaiset kukat
Kuinka totta
Mutta älä masennu, ajatus oli hyvä, mitä?
Joshua Allen: Mix Tape for Dead Girl
Mitä haluaisin?
Arkistosta: eräs kesäinen tarina muistoista ja lapsen kokemuksista
Mietteitä historiasta ja internetistä

Kesälle (ja muistille)
Odottamisen tärkeydestä
Oasis
The Pain - When will it end? Not yet, that's for sure.
"Suomen suvi vuonna 1977"
Hipaisusta ei lasketa, vai?
Kohtaamisia
Mielikuvista ja pienistä asioista ja kauneudesta

Me mainonnan uhrit. Ja te, varsinkin te.
Kirjoittamisesta

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Yön pyörin 
Aivoni repivät ruumistani hereille koko yön, parin tunnin välein, viimeiseksi yhdeksän aikaan aamulla, ja vaikka kerroin itselleni meneväni takaisin sänkyyn, käy kello jo yhtätoista joten luultavasti olen hereillä ja leivän syrjässä kiinni. Asia, joka piti aivojani aktiivisena pimeät tunnit, tulee ulkopuolelta ja tuo mukanaan itsetutkiskelun ja -epäilyn aaltoja ja sitä paljon parjattua yliajattelua. Pyrin kontrolliin, tietenkin, mutta se onnistuu vain osan ajasta: jotain pääsee kuitenkin läpi, ja se jotain vie minut onnellisuudesta vittuuntuneisuuteen parhaimmillaan kahdessa sekunnissa.

Tiedän että ajattelen tätä liikaa ja että teen sillä luultavasti vain hallaa kaikelle. Mutta! Eräs ihminen sanoi kerran että jutut pitää ottaa kokonaisina, niin hyvät kuin huonot puolet, kummallekin pitää antaa arvostusta ja aikaa. Miten muuten oppii ikinä yhtään mitään? Teoilla on usein seurauksia, ja tekemättä jättäminenkin on aktiivinen valinta jolla on omat seurauksensa.

En tiedä oliko mielessäni vielä muuta tämän tiimoilta. Puhuin puhelimessa, kävin saunassa, palasin tähän. Vaikeuksia aiheuttaa jalkojen maassa pitäminen ja sen muistaminen että nyt, tässä tilanteessa, minun lyhytnäköinen hyvinvointini ei ole tärkeintä. Onko se ikinä?

3 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Onpa taas ongelma 
Ongelmana siinä, että keskustelee netin välityksellä ihmisen kanssa josta on kiinnostunut, on kirjoitetun sanan miljoonat tulkintavaihtoehdot. Ainakin näin ylimiettimiseen valitettavan usein sortuvana huomaan miettiväni jonkun lauseen tai keskustelun sivuhaaran merkitystä ja löydänkin niitä yleensä vähintään kaksi. Siksi kannattaisi jättää keskustelu mahdollisen tapaamisen yhteyteen, mutta minkä teet, jostain ne ärsytyksen ja ilon tunteet ja etenkin päivän vittuiluannos on revittävä.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
D-vitamiinia 
Päivät menevät ja aamut ovat helppoja, päivät menevät ja on tekemistä ja mieliala pysyy korkealla, nukkuminen on helppoa, ei stressiä vaan tehokkaasti ja hyvin toimiva ruumis ja aivot ilmeisesti tarpeeksi hyvillä öljyillä. Koko ajan enemmän keltaista elämässä. Kylmääkin.

Luin Austerin Travels In The Scriptoriumin, en tiedä, ei siitä oikein voi mitään sanoa. Nopealukuinen? Tyhjänpäiväinen? En tiedä.

Ja J. Karjalaisen Polkabilly Rebelsin keikalla Hopeisen Veitsen aikana hirvittävän vahva fyysinen surun tunne, jotenkin helpottavan vahva tunne. Johtuneeko vitamiinipillereistä vai elämän sisällöstä mutta jotenkin pitkästä aikaa tunnen vahvasti (vitun kornisti sanottu, pahoitteluni). Vähemmän puutunut? Vai vain tasapainossa, tyytyväinen, onnellisempi kuin aikoihin? Joka tapauksessa tervetullutta, tällainen.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Se kirjoitus jossa intoillaan taas mutta ei kerrota yksityiskohtia 
Viikonloppu oli hieno, ehdottomasti yksi parhaista viikonlopuista pitkään pitkään aikaan. Kaikki kiitos siitä hienoille ystävilleni. Perjantaina vietin aikaa erään uuden tuttavuuden kanssa mm. poliittisissa illanistujaissa (ensimmäistä kertaa koskaan) ja lauantaina juhlistimme hyvän ystäväni T:n tyttären ristiäisiä. Ja ei, en ole unohtanut lupaustani kirjoittaa jonkinlainen best of -postaus. Olen kerännyt itselleni freelancehommia, vaikka lupasin taas viime projektin jälkeen jättää ne pois. Joten tämä alkuviikko on mennyt töiden ja töiden parissa. Sillä välin: mikä on sinun mielestäsi Maryquen paras kirjoitus?

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Joie de vivre 
--- Ja kun sanon etten saa lukua enää mieleeni, tarkoitan etten saa mieleeni noista kolmesta ainuttakaan. Totta on että jos muistaisin yhden, ja muistissanihan se varmasti jossakin on, muistaisin vain sen enkä pystyisi johtamaan siitä molempia muita. En liioin niistä kahdesta kolmatta, jos sattuisin saamaan mieleeni ne. Ne pitäisi siis muistaa kaikki kolme, että voisi ne tunnistaa kaikki kolme. Tällaisia muistot ovat, yhtä tappavia aina. Eräitä asioita ei siis pidä ajatella, ei niitä jotka ovat lähellä sydäntä. Tai pikemminkin, niitä pitää ajatella, sillä ellei niitä ajattele, ne saattavat tulla mieleen muistoina, vähä vähältä. Toisin sanoen niitä pitää ajatella hetki eikä aivan lyhyt riitäkään, joka päivä, ja useita kertoja päivässä, kunnes ovat painuneet sinne mistä ovat tulleet, läpitunkemattomaan liejuun. Se on sääntö.

Karkotettu, Samuel Beckett, suom. Juha Mannerkorpi

Tämä sama teema jatkuu; voiko omia ajatuksiaan kontrolloida, pitäisikö, miten se onnistuisi? "Eivät asiat tee meitä onnettomiksi, vaan se mitä asioista ajattelemme." (Epiktetos) Miksi uhraan taas niin paljon aikaa ja energiaa miettien pelkkiä jossitteluja? Täytän pääni ajatellen asioita, mitkä eivät liity mitenkään reaalimaailmaan, ainakaan tämänhetkiseen.

Ehkä minulla on liikaa aikaa, ehkä en rasita itseäni fyysisesti tarpeeksi, ehkä valmistan itseäni henkisesti johonkin mitä toivon tapahtuvan tulevaisuudessa, ehkä vain seikkailen liikaa oman pääni sisällä?

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

|◄  50 51 52 53 54 55 56 57 58 59  ►|