The Office S02E08.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Myöhään eilen illalla makasin puistonpenkillä keskellä pimeää hautausmaata ja katselin tähtitaivasta kiikareiden ja puolikkaan punaviinipullon kanssa. W:n muotoinen Kassiopeia, Plejadit eli Seulasten tähtiryhmä, oranssi Aldebaran, sitten välkkyvä punainen jättiläinen Betelgeuze osittain puiden takana alhaalla horisontissa olevan Orionin tähtikuvion ylänurkassa. Heikot mutta nopeasti liikkuvat revontulet. Ohikulkevan junan ääni ja kasvillisuuden takaa vilkkuvat ikkunat hautausmaan toisella puolella, palaneen haju jostain lähellä loppuunpalaneesta hautakynttilästä. Tähtitaivasta voitte opetella ja tutkia vaikka tämän näppärän planetaarion avulla.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kun olet mennyt, en kaipaa sinua heti. Voi olla, että ajattelen sinua, mutta muistijälki sinusta ja lämmöstäsi on vielä niin tuore, että siihen ei liity kaipuuta. Kaipuu tulee vasta päiviä, viikkoja, kuukausia myöhemmin, kun löydän siivotessa jonkun merkin siitä, että olit täällä. Mietin miten tulin ikinä toimeen silloin joskus kun tapasimme useammin, pidimme yhteyttä. Ikävöinkö silloinkin näin paljon?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Herään puoli kymmeneltä. Yöllä tuuli kolisutti parvekelaseja, ja nyt kun avaan makuuhuoneen ikkunoiden sälekaihtimet, se puhaltaa lunta ympäri valkoista pihaa ja mustia kattoja. Eilen mietin kuinka hienoa kaikesta huolimatta tulee olemaan kun voin viettää tulevan talven päivät kotona, seurata päivien kulumista ja valon vaihtuvia sävyjä ja tunnelmia eri tavalla kuin koskaan ennen tässä asunnossa. Se tuo pitkän, pimeän ja rauhallisen talven odotukseen täysin uuden – ja uutuudessaan ihan tervetulleen – fiiliksen.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
On aika harvinaista, Anna aloitti, olla huomaavainen, keskittää kaikki huomionsa toiseen ihmiseen. Niin, tuskinpa sellaista tosiaankaan tapahtuu usein... Tarvitaan todennäköisesti melkoista tajua ja asiaan syventymistä, ennen kuin saa selville, mitä joku toinen pohjimmiltaan tarvitsee ja kaipaa. Eihän sitä aina oikein tiedä itsekään, voi luulla tarvitsevansa yksinäisyyttä vaikka päin vastoin kaipaakin yhdessäoloa... Sitä ei tiedä, ei aina... Anna vaikeni, etsi sanoja ja maistoi sitten lasistaan. Tämä viini on hapanta. Onkohan tämä seissyt liian kauan? Eikö jossain tuolla astiakaapissa ole avaamaton madeirapullo? Tai ei, olkoon. Älkää keskeyttäkö minua. Tarkoitin siis sanoa, että vain ani harvoilla on malttia yrittää ymmärtää ja kuunnella, eläytyä toisen ihmisen elämäntyyliin. Tässä äskettäin tuli mieleeni, miten huomattava seikka on sekin että te, neiti Kling, osaatte kirjoittaa minun nimeni aivan kuin olisin kirjoittanut sen itse. Siinä kuvastuu teidän huolenpitonne, huomaavaisuus joka kohdistuu juuri minuun eikä kehenkään toiseen. Hyvin harvinaista.
Kunniallinen petkuttaja, Tove Jansson (suom. Kyllikki Härkäpää), WSOY.
Olen itse kamppaillut samojen juttujen kanssa, kummallakin puolella, tällä hetkellä olen sillä puolella joka ei ole ollut niin huomaavainen, kunnioittava, myötätuntoinen ja ymmärtävä kuin haluaisi. Johtuu tilanteista missä on tavannut, ollut, mutta enemmän siitä että on keskittynyt liikaa omiin tuntemuksiinsa, ei ole ollut tarpeeksi aistit auki. Hetket menevät ohi.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Arkistosta: "Voisin lopettaa työni ja ostaa banjon ja asiat olisivat todella hyvin tunnin tai pari.."
Kirjoitettu alun perin 19. lokakuuta 2011. (Samaistun, viime viikolla tilanne oli suunnilleen tuo.)Ratsastaakseni edellisen postin aalloilla, tässä pätkä kyseisestä leffasta. Täytyy tunnustaa, olen rakennellut yllättävän monimutkaisia fantasioita juuri tämän skenaarion (lopetat työsi, linnoittaudut kotiisi) ympärille. Jonain päivänä..
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Puolitoista viikkoa sitten oli viimeinen työpäiväni. Koko se päivä meni epätodellisessa tilassa, joka jatkuu jollain tavalla vieläkin. Täysin uusi fiilis, mutta niin on tilannekin. Käytännössä joka päivä viime viikolla ja sitä edeltävänä viikonloppuna vietin aikaa vanhojen hyvien ystävieni kanssa. Joitakin heistä en ole tavannut muutamaan vuoteen. Kävin pari kertaa eri ravintoloissa eri ihmisten kanssa, rock-keikalla, tanssimassa keskellä yötä. Time very well spent siis.
Tänään ja eilen olen totutellut uuteen arkeen, tehnyt listaa asioista, jotka pitäisi tehdä. ("Osta leivänpaahdin!" "Vaihda verhot!") Tehnyt ruoka- ja ostoslistoja, budjetoinut. Vieläkin tuntuu oudolta, tämä vapaus. Tyhjyys. Melkein kuuden vuoden viikkorytmi ja -rutiini kummittelee edelleen – ja tulee kummittelemaan luultavasti vielä jonkun aikaa – mutta yritän taistella sitä vastaan. Outoja syyllisyyden tunteita, ihan kuin minun pitäisi edelleen olla töissä eikä keskellä päivää valoisassa huoneessa sängyssä lukemassa John Irvingiä. Pelkään puhelintani: jos ne soittavatkin, että missä sitä ollaan?
On jännä huomata, miten nyt näkee oikeastaan koko asuntonsa uusin silmin ja kuinka nyt tekee mieli tehdä siitä vähän viihtyisämpi: aiemmin arki-illat ovat menneet pakollisten kodinhoitotoimien parissa, millekään vähänkään ylimääräiselle en ole uhrannut energiaa. Viikonlopuista puhumattakaan. Ja sen huomaa. Mutta eteenpäin, paremmin, nyt kun on aikaa.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
