Ja hei, jos missasitte viime vuoden Desert Bus for Hope -tempauksen, tämänvuotinen hässäkkä alkaa ensi yönä muistaakseni neljän aikaan. Virallisilta sivuilta lisää infoa. Kiteytettynä: porukka pelaa maailman huonointa tietokonepeliä yhtäjaksoisesti niin kauan kuin porukka lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, ja viihdyttää samalla lahjoittajia/katsojia tekemällä kaikkea viihdyttävää (usein yleisön toiveiden mukaan). Kaikki tämä näytetään internetissä suorana lähetyksenä. Viimeksi taisi mennä vajaat kuusi vuorokautta?
Minkään pidemmän kirjoittaminen on tuntunut viime viikkoina vaikealta, mutta se taitaa johtua vain vuodenajasta. Tuntuu siltä että aikaa ei yksinkertaisesti ole. Neljältä iltapäivällä on pimeää ja valon puutteesta kärsivät aivoni haluavat lepotilaan, taistelevat esimerkiksi kaupassa käymistä ja normaaleja arkirutiineja vastaan, puhumattakaan toisten töiden tekemisestä. Tai kirjoittamisesta. Mutta yritettävä on, sana kerrallaan, iloisesti maneerista toiseen.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Niin tulee olemaan vuoden loppuun saakka. Uudella vapaa-ajallani aion nukkua ja kirjoittaa. Miettiä vahingoniloisia ajatuksia työpäiväänsä viettävistä. Käydä keskellä päivää kaupungilla, tehdä asioita jotka muuten juuri sinä viikonpäivänä siihen aikaan olisivat normaalisti mahdottomia.
3 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Aamupäivällä nähdyt unet ovat aina elävimpiä. Herään postiluukun kolisteluun ja ovien väliin tippuvan postin ääneen. Kuitenkin unohdan sen saman tien, jatkan uniani (tikapuut tarvitsivat korjausta). Parin tunnin kuluttua muistan hakea ne; pölypusseja eksoottisen merkkiseen imuriini, joka on luultavasti ostettu ruotsalaisesta halpakaupasta jota ei ole enää olemassa, puhelinlasku, uusi jäsenkortti + kalenteri liitosta ja eräs huuto.net-ostos. Omistan sen kirjan jo, mutta kuten tiedätte, en voi olla ostamatta kirjaa jos hinta on kohdallaan. Ja nyt se oli.
Puhelinlasku ei ole vielä se paljon odotettu suurin-lasku-ikinä. Olen lyönyt sen toisen kanssa vetoa laskun suuruudesta: häviäjä ostaa toiselle viinipullon. En osaa yhtään arvioida puhelujen kestoja; puolentoista tunnin puhelu tuntuu kahdeltakymmeneltä minuutilta. Samoin pitkäkin viikonloppu tuntuu päivältä tai parilta. Joten on hyvin mahdollista että häviän. Haittaako se? Ei.
3 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Olen ollut kiireinen, väsynyt, tuntenut paljon ja viettänyt maailman parasta aikaa; normaali postaustahti kärsii siis tällä hetkellä Muusta Elämästä. Alla pitkästä aikaa linkkidumppi, minkään ei pitäisi olla suoranaista hydrauliikkaa mutta kuten tiedätte, random-tumblrit ovat randomeita joten en ole vastuussa jos saatte oudon maineen duunissanne. Jos sitä voi yleensäkään välttää?
marxisforbros.tumblr.com
what-is-this-i-dont-even.tumblr.com
daytripped.tumblr.com
lucasridley.tumblr.com
iwdrm.tumblr.com
distorte.tumblr.com
superbomba.tumblr.com
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Eilen jouduin kotimatkalla seisomaan yhdellä jalalla ja kaivamaan toisen käden sormilla ja kynsillä kesäkenkieni pohjassa olevasta reiästä pohjan sisään kerääntynyttä lunta, jäätä ja soraa, jotka ovat kerääntyneet sinne normaalin kävelyn estäväksi peukalonpään kokoiseksi kivikovaksi palloksi. Mietin miksi en ostanut niitä saappaita jo pari viikkoa sitten. On minulla talvikengät, vuosia sitten Tampereen keskustasta kenkäkaupasta ostetut italialaiset nauhakengät, joiden pohja on kantapäästä liian kova ja joiden leveys on liikaa omille suhteellisen pienille jaloilleni. Näiden seikkojen johdosta jalkani kipeytyvät jos en tee niitä miltei liikkumattomaksi paksujen sukkien avulla. Plus ne syövät nauhoja, paksuimmatkaan erikoisliikkeestä ostetut vahvimmat nauhat eivät kestä kuin pari kuukautta; reikien metallivahvistukset sahaavat nauhat poikki ja siinä sitä sitten ollaan: olet lähdössä ulos seurassa jonkun eteisessä, takki päällä ja jo valmiksi hiostuneena ja naps, horjahdat kanssajuhlijaasi vasten ja nostat oikean kätesi kasvojesi tasalle. Kädessäsi on kuuden sentin pätkä kummastakin päästä rispaantunutta erikoisvahvaa kengännauhaa, jonka italialainen talvikenkäsi on juuri päättänyt irtisanoa. Huokaiset ja alat nyhtää jäljelle jäänyttä nauhaa löysemmälle ja toivot että sen pituus riittää vielä solmimiseen. Kiroat mielessäsi sen iltapäivän jolloin astuit siihen kenkäkauppaan josta kävelit ulos iloisena uudet hienot kengät jalassasi. Mietit kuinka hirvittävää on joutua kyykkimään pienen eteisen lattialla valon edessä toivoen että sinulla olisi vaikka saappaat tai jotkut aivan mitkä tahansa helpommat ja paremmat kengät, eikä näitä italialaisia paskoja, joiden ostoa olet katunut joka päivä siitä joululomasta lähtien.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ensin seison juna-asemalla, sunnuntai-iltana, vuorokautta on vielä muutama tunti jäljellä. Parin tunnin junassa nuokkumisen jälkeen olen takaisin tutussa ympäristössä, lumi on peittänyt kaiken ja kaupunki tuntuu valoisammalta vaikka on keskiyö. Kävelen autioiden lumisten risteysten läpi kuunnellen King Crimsonin Lizardia, otan vauhtia ja luistelen kesäkengilläni mäkeä alas.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Niin: jos käytätte blogilistaa, haluatte ehkä seurata tätä blogia sitä kautta. Itse en palvelua juurikaan käytä (kirjoitusten sisällöistä ei voi jostain syystä hakea), mutta ilmeisesti sitä käytetään. Muille on vaihtoehtona edelleen rss-feedi tai perinteinen parin tunnin välein blogissa käyminen (sellaisiakin on, uskokaa jos tahdotte; itsekin kuulun heihin. Eri paikkojen feedit saisi varmasti todella näppärästi kerättyä yhteen mutta kun en ole jaksanut perehtyä. Joskus sitä menee vanhoilla jutuilla, ja miksei menisi.).
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Vien töihin muutaman pussin erästä teetä, jota join ensimmäisen kerran Tampereella
Pitkä viikonloppu toimi täydellisenä irtiottona: tuntemattomassa paikassa ilman nettiä, mukana kassillinen vanhoja vhs-nauhoja. Parhaat niistä, mitä tuli vastaan penkoessani perjantaiaamuna unisena häkkivarastossa niitä pahvilaatikoita jotka muutetaan aina varastosta varastoon. Sisältönä vanhoja lempisarjoja, kymmeniä kertoja nähtyjä leffoja oudoissa double feature-yhdistelmissä neljän tunnin kaseteilla, suurin osa vuosilta 1995-1998. Vanhat tv-mainokset kiinnostavat: joskus on koettu tarpeelliseksi mainostaa soijakastiketta, sitä ainoaa brändiä. Unohdettujen tv-sarjojen mainoksia täyttämässä pohjoisen mainostajille liian pitkiä mainoskatkoja. Melkein unohdettuja tunnareita.
Ja kaikki tuntuu olevan muutostilassa, ihmiset ajattelevat tulevaisuuttaan joko toiveikkaana tai peläten, unohtaen kliseiset neuvot jotka kuitenkin ovat niitä ainoita tosia. On puhetta positiivisen ajattelun hyvistä puolista, mutta toteutus jää puolitiehen. Siihen asti että taas löytyy kipinä ja nauru joka pyyhkii mielen tyhjäksi ja saa kaiken näyttämään täydelliseltä, kuin missään ei olisi mitään vikaa eikä elämässä ainuttakaan asiaa jonka haluaisi muuttaa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
