Tornio #2 


2006. Aiemmin.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Älä ajattele 


Luen taas James Kochalkan American Elfin arkistoja. Enää menneisyyden miettiminen ei tuo automaattisesti mukanaan eksistentialistista kriisiä ja surullisuutta. Eteenpäin elävän mieli?

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Sunnuntai part II 
Makaan sängyssä ja luen vieressäni makaavalle tytölle Tuula-Liina Variksen Kilpikonna ja olkimarsalkka-muistelmia (Pentti Saarikoskesta). Harvinainen aurinko paistaa suoraan sisälle makuuhuoneeseeni vajaan tunnin ajan. Kiireettömyyden jälkeen aktivoidumme, hän käy nopeasti saunassa, saamme kyydin ystäväni luo. Siellä eräät nälkäiset ihmiset pelaavat jotain minulle tuntemattomaksi jäävää korttipeliä. Suunnittelemme ruuan tilaamista, mutta päädymmekin soittamaan ravintolaan ja ottamaan taksin. Pysähdymme ravintolan kohdalla, muut poistuvat autosta, minä jään jututtamaan taksikuskia. Hän kertoo laihduttaneensa vuoden aikana 20 kiloa: muuten saa syödä normaalisti mutta kotona pelkkää salaattia. Toimii, kuulemma. Eikä vitutakaan. Kuskimme on hieno ihminen, hän sanoo meidän olevan parhaita taksiasiakkaita pitkään aikaan ja toivottaa meille kaikkea hyvää.

Ruokamme ja ruokajuomamme (24 olutta) saapuu, jatkamme matkaa. Perillä ruokittuamme kissan ruokimme itsemme. Osa porukasta huomaa saaneensa väärää safkaa mutta sekään ei pilaa tunnelmaamme kuin hetkeksi. Soitamme silti ravintolaan ja mainitsemme asiasta, vaikka oikeasti puhelun tarkoitus on selvittää eräiden annosten laktoosipitoisuus. Sekä väärät (kylmäsavuporopasta) että oikeat (hieman omituinen lohi-äyriäiskastike riisillä, maksaa + pekoniperunamuusia. Pekoniperunamuusia.) ruuat ajavat asiansa.

Tämä kaikki tapahtui eilen. Taas on ilmoilla ihmissuhdestatuksien päivitystä. Omani ei ole vielä muuttunut, vaikka jotkut muuta eilen väittivätkin. Sunnuntain huippukohtiin kuuluu kahvin ja teen (vihreä Clipper, aloe vera + sitruuna) juominen seisaaltaan keittiössä, suutelu ja klassikkolevyjen kuuntelu. Multitasking. Sitten hän taas lähtee, minä jään miettimään internetiä, kirjoittamaan, kaipaamaan, mutta myös nauttimaan yksinolosta ja elämän yleisestä hienoudesta. Suunnittelemaan tulevaisuutta, joka tällä hetkellä vaikuttaa erittäin jännittävältä ja niin hienolta että sitä ei voi ajatella kuin pienissä pätkissä.

4 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Yöllä tehdään seuraavien päivien suunnitelmat 
Onko mikään parempaa kuin kuulla ikävöimäsi ihmisen kertovan kahden aikaan yöllä puhelimessa tulevansa vielä saman vuorokauden puolella luoksesi? (Miten helvetissä tuo lause on noin vaikeaselkoinen, lukekaapa se vielä kerran, ajatuksella. Onko siinä jotain? Kielenhuolto, kielenhuolto. Kielen huolto. Grrrrr.)

Ja hei, jos missasitte viime vuoden Desert Bus for Hope -tempauksen, tämänvuotinen hässäkkä alkaa ensi yönä muistaakseni neljän aikaan. Virallisilta sivuilta lisää infoa. Kiteytettynä: porukka pelaa maailman huonointa tietokonepeliä yhtäjaksoisesti niin kauan kuin porukka lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, ja viihdyttää samalla lahjoittajia/katsojia tekemällä kaikkea viihdyttävää (usein yleisön toiveiden mukaan). Kaikki tämä näytetään internetissä suorana lähetyksenä. Viimeksi taisi mennä vajaat kuusi vuorokautta?

Minkään pidemmän kirjoittaminen on tuntunut viime viikkoina vaikealta, mutta se taitaa johtua vain vuodenajasta. Tuntuu siltä että aikaa ei yksinkertaisesti ole. Neljältä iltapäivällä on pimeää ja valon puutteesta kärsivät aivoni haluavat lepotilaan, taistelevat esimerkiksi kaupassa käymistä ja normaaleja arkirutiineja vastaan, puhumattakaan toisten töiden tekemisestä. Tai kirjoittamisesta. Mutta yritettävä on, sana kerrallaan, iloisesti maneerista toiseen.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Viikosta kolme päivää vapaata 
Niin tulee olemaan vuoden loppuun saakka. Uudella vapaa-ajallani aion nukkua ja kirjoittaa. Miettiä vahingoniloisia ajatuksia työpäiväänsä viettävistä. Käydä keskellä päivää kaupungilla, tehdä asioita jotka muuten juuri sinä viikonpäivänä siihen aikaan olisivat normaalisti mahdottomia.

3 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Herääminen postin kolahdukseen 
Aamupäivällä nähdyt unet ovat aina elävimpiä. Herään postiluukun kolisteluun ja ovien väliin tippuvan postin ääneen. Kuitenkin unohdan sen saman tien, jatkan uniani (tikapuut tarvitsivat korjausta). Parin tunnin kuluttua muistan hakea ne; pölypusseja eksoottisen merkkiseen imuriini, joka on luultavasti ostettu ruotsalaisesta halpakaupasta jota ei ole enää olemassa, puhelinlasku, uusi jäsenkortti + kalenteri liitosta ja eräs huuto.net-ostos. Omistan sen kirjan jo, mutta kuten tiedätte, en voi olla ostamatta kirjaa jos hinta on kohdallaan. Ja nyt se oli.

Puhelinlasku ei ole vielä se paljon odotettu suurin-lasku-ikinä. Olen lyönyt sen toisen kanssa vetoa laskun suuruudesta: häviäjä ostaa toiselle viinipullon. En osaa yhtään arvioida puhelujen kestoja; puolentoista tunnin puhelu tuntuu kahdeltakymmeneltä minuutilta. Samoin pitkäkin viikonloppu tuntuu päivältä tai parilta. Joten on hyvin mahdollista että häviän. Haittaako se? Ei.

3 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Taksiajelut ja muut viikonlopun elementit seuraavassa postissa 
Olen ollut kiireinen, väsynyt, tuntenut paljon ja viettänyt maailman parasta aikaa; normaali postaustahti kärsii siis tällä hetkellä Muusta Elämästä. Alla pitkästä aikaa linkkidumppi, minkään ei pitäisi olla suoranaista hydrauliikkaa mutta kuten tiedätte, random-tumblrit ovat randomeita joten en ole vastuussa jos saatte oudon maineen duunissanne. Jos sitä voi yleensäkään välttää?

marxisforbros.tumblr.com
what-is-this-i-dont-even.tumblr.com
daytripped.tumblr.com
lucasridley.tumblr.com
iwdrm.tumblr.com
distorte.tumblr.com
superbomba.tumblr.com

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Nämä kengät on tehty kävelemistä varten, uskotko 
Eilen jouduin kotimatkalla seisomaan yhdellä jalalla ja kaivamaan toisen käden sormilla ja kynsillä kesäkenkieni pohjassa olevasta reiästä pohjan sisään kerääntynyttä lunta, jäätä ja soraa, jotka ovat kerääntyneet sinne normaalin kävelyn estäväksi peukalonpään kokoiseksi kivikovaksi palloksi. Mietin miksi en ostanut niitä saappaita jo pari viikkoa sitten. On minulla talvikengät, vuosia sitten Tampereen keskustasta kenkäkaupasta ostetut italialaiset nauhakengät, joiden pohja on kantapäästä liian kova ja joiden leveys on liikaa omille suhteellisen pienille jaloilleni. Näiden seikkojen johdosta jalkani kipeytyvät jos en tee niitä miltei liikkumattomaksi paksujen sukkien avulla. Plus ne syövät nauhoja, paksuimmatkaan erikoisliikkeestä ostetut vahvimmat nauhat eivät kestä kuin pari kuukautta; reikien metallivahvistukset sahaavat nauhat poikki ja siinä sitä sitten ollaan: olet lähdössä ulos seurassa jonkun eteisessä, takki päällä ja jo valmiksi hiostuneena ja naps, horjahdat kanssajuhlijaasi vasten ja nostat oikean kätesi kasvojesi tasalle. Kädessäsi on kuuden sentin pätkä kummastakin päästä rispaantunutta erikoisvahvaa kengännauhaa, jonka italialainen talvikenkäsi on juuri päättänyt irtisanoa. Huokaiset ja alat nyhtää jäljelle jäänyttä nauhaa löysemmälle ja toivot että sen pituus riittää vielä solmimiseen. Kiroat mielessäsi sen iltapäivän jolloin astuit siihen kenkäkauppaan josta kävelit ulos iloisena uudet hienot kengät jalassasi. Mietit kuinka hirvittävää on joutua kyykkimään pienen eteisen lattialla valon edessä toivoen että sinulla olisi vaikka saappaat tai jotkut aivan mitkä tahansa helpommat ja paremmat kengät, eikä näitä italialaisia paskoja, joiden ostoa olet katunut joka päivä siitä joululomasta lähtien.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

|◄  49 50 51 52 53 54 55 56 57 58  ►|