maryque.com/blog/2008-2015
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php
]]>29/04
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150429-145406
pari päivää viime viikosta saakka aivan turhista jutuista. Mukaan luettuina mutta ei yksinomaan:
- päiväkirjan muutaman rivin kirjoittaminen jälkikäteen ("Mitä jos jotain unohtuu?!") - Facebook-kommunikointi ("Miksi se sanoi vain 'pitää kattoa'?!") - polvi ("Miten helvetissä se on taas noin kipeä, mitä mää oon tehny eilen?!" TAI "Mitä helvettiä, miten se on nyt taas melkein normaalin tuntoinen?!") - ystävät ("Mitä jos ne haluaa nähdä mua?! Tai soittaa, puhelimella?!") - sukulaiset ("Mitä jos ne juoruaa musta porukalla sit sen baletin jälkeen?!") - ystävän taidenäyttelyn avajaiset ("Mitä jos mulla iskee ahdistus siellä niiden kaikkien ihmisten seassa?! Mitä jos ne näkee että mää hikoilen?!") - raha ("Mitä helevettiä mää nyt teen, ei mulla oo varaa tällaiseen?!") - vaatteet ("Mitä saatanaa tällekin kengälle on nyt tapahtunu?!") - katupöly ("Mitähän helevettiä nuoki ajattelee kun mulla vuotaa koko ajan silmät niinku jollain idiootilla?!") - aurinko ("Mitähän neki mietti ku mulla oli koko ajan aurinkolasit päässä?!") - työhommat ("Ei saatana tästä tuu tänäänkään yhtään mitään, mää oon ihan paska.")
Jne jne jne. Hengitän syvään, teen mitä voin, jos en tänään niin sit huomenna.]]>23/04
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150423-180550
Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä armoa, mitä pitää oppia antamaan itselleen jos haluaa olla Tasapainoinen Ja Oikea Ihminen. Minulle se on tarkoittanut tänään (kuten kuvasta näkyy) koko päivän viettämistä sängyssä kirjojen ja valkoviinin kanssa. Okei, läppäri pyörii myös välillä mukana, mutta pointti on siinä, että joskus on terveellistä – mahdollisuuksien mukaan tietenkin – sanoa kaikelle FUCK IT, unohtaa kaikki pitäisi-pitäisi-pitäisi –setti (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty koska työ lapset haravointi spinning) ja vaan antaa itselleen se armo. Päiväksi, viikonlopuksi, vaikka jumalauta viikoksi. Oman maun mukaan, tietenkin.
Niin nuo kirjat: Stephen Kingin On Writing, Tolstoin Sota ja rauha (Tänään aloitin! Ikuisuusprojekti!), Douglas Adamsin The Salmon of Doubt, David Foster WallacenConsider the Lobster ja Eric Hobsbawmin Äärimmäisyyksien aika.]]>22/04
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150422-103939
jääkaappi. Kodinkonekorjaaja kävi viime torstaina, vaihtoi jääkaappiin osan ja korjasi myös kuukausia temppuilleen tiskikoneen. Jääkaapin alla ja takana oli yllättävän vähän pölyä, mutta imuroin sieltä kuitenkin kun mahdollisuus tuli vastaan.)
Eilen kaivelin ikivanhoja tiedostoja vuosilta 1999-2004 yhden kesken olevan luvun tueksi. Muistiinpanoja, päiväkirjoja, tsättilogeja, huonolaatuisia mp3-tiedostoja. En suosittele lukemaan exien kanssa käytyjä ikivanhoja arkisia keskusteluja, jos et ehdottomasti halua joutua kaihon valtaan. Onneksi se olo ei kestänyt kauaa, ja joistain nopeasti silmäillyistä keskusteluista jäi jopa jotenkin ylpeä olo: meillähän meni aika hienosti ja oli hauskaa. En ole sellainen ihminen, joka säästäisi kaikki mahdolliset yhteydenpidot, mutta osa niistä on säästynyt ihan vahingossa, kuten esim. vanhat Messenger-keskustelut ja osa vanhoista sähköposteista. Osan olen toki tallentanut ihan tarkoituksella, mutta niistä suurin osa on sellaisia, joita en edes halua etsiä tai lukea.
Lopulta aloin miettiä uudelleen koko kohtausta/keskustelua. Siinä on siis ideana, että kolme päähenkilöäni (kolme miestä) keskustelevat (jouluaattoyönä) pitkään "menetetyistä ja ei koskaan tapahtuneista rakkauksista". Olen luonnostellut koko luvun jo noin vuosi sitten, mutta nyt olen jo monta päivää vältellyt tuon keskustelun kirjoittamista. En haluaisi enää sukeltaa niihin fiiliksiin, kun olen pystynyt olemaan miettimättä niitä niin pitkän aikaa. Joten minun täytyy joko kirjoittaa koko kohtaus uusiksi tai jättää se pois kokonaan, tai sitten vain psyykata itseni sen läpi. En tiedä vielä mitä teen.
Omien vanhojen juttujen (keskusteluiden, sähköpostien, päiväkirjamerkintöjen) lukeminen on jännällä tavalla kaksipiippuinen asia: toisaalta niistä voi silloin tällöin nähdä olevansa edelleen samalla joskus silloin aikoinaan aloittamallaan tiellä ja kokea siitä ylpeyttä, toisaalta niissä on myös paljon kaikkea, mikä on silloin tuntunut tärkeältä ja painavalta, mutta mikä ei ole enää oikeastaan mitään, pelkkä muiston varjo. Ehkä juuri siksi on parempi antaa niiden olla. Niiden lukeminen on parhaimmillaankin vain masturbaatiota: siitä tulee hetkellisesti hyvä olo sinulle itsellesi, mutta muulle maailmalle se on täysin yhdentekevää. ]]>16/04
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150416-131828
Ed Freeman
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150415-185223
Ed Freeman via this isn't happiness]]>09/04
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150409-141022
wwwetin Hauskaa, ja sen saattoi nähdä heidän silmistään, olivat tosissaan. Innoissaan. Olin ollut edellisen illan ja yön kotona, väitin. Kovasti väittivät vastaan, halusivat tarjota – ja tarjosivatkin – minttuviinashotit. Vaikuttaa siltä, että Oulun yössä kulkee doppelgangerini. Godspeed, you beautiful bastard! ]]>04/04
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150404-004831
Hyvä ystäväni alkoi taksikuskiksi. Otin selfien kesken kiihdytyksen.]]>30/03
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150330-183309
You will be fortunate in the opportunities presented to you.
Huomasin vasta myöhemmin, että kuvaan tuli paljon muutakin katkennutta tekstiä kuin lauantaisen kiinalaisen ruoan onnenkeksin paperi. Sopii hyvin tämän päivän kirjoitusfiiliksiin. Kaikki tulee pätkissä, vielä hetki sitten päässä miltei kokonaisina olleet lauseet naksahtavat kirjoittaessa keskeltä poikki eikä mikään etene. ]]>Peliä
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150328-093225
]]>23/03
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150323-124505
Muuan tähti tuikki jo, ja minä katselin sitä. Ajattelin, että tämä valkea pinta oli miljoonia vuosia ollut avoin vain tähtien katseille. Tahraton liina, levitettynä suoraan taivaan alle. Ja sydämeni alkoi sykkiä kiivaammin, aivan kuin suurta keksintöä tehdessä, kun huomasin tällä valkoisella pinnalla parinkymmenen metrin päässä edessäni mustan kiven.
Seisoin 300 metriä paksun näkinkenkäkerrostuman pinnalla. Oli aivan selvää, että tämä ääretön näkinkenkäkasauma ei voinut sisältää yhtään ainoata kiveä. Aivan alhaalla saattoi olla kivi tai pari, muinoisten geologisten myllerrysten esiin työntämänä. Mutta kuinka niitä olisi voinut joutua tänne vuorelle, korokkeelle? Läpättävin sydämin otin löydön käteeni: se oli musta vierinkivi, iso kuin nyrkki, raskas kuin metalli ja pisaran muotoinen.
Liinalta, joka on levitetty omenapuun alle, kerätään tietysti omenoita, tähtien alle levitetyltä taas tähtien tomua: meteori ei ollut milloinkaan osoittanut selvemmin alkuperäänsä.
Ja oli luonnollista, että vilkaistessani ylöspäin tulin ajatelleeksi, että taivaan omenapuusta oli varmaan pudonnut enemmänkin hedelmiä. Minun pitäisi löytää ne täsmälleen siitä paikasta, johon ne olivat pudonneet, koska satojen tuhansien vuosien kuluessa ei mikään ollut voinut pyyhkäistä niitä paikaltaan. Ja koska niitä ei mitenkään voinut sekoittaa muihin mineraaleihin. Aloitin heti löytöretken saadakseni olettamukseni vahvistetuksi.
Se osoittautui oikeaksi. Kokosin löytöni, suunnilleen yhden kiven jokaista hehtaaria kohden. Ja ne kaikki näyttivät kivettyneiltä laavapisaroilta. Kaikki ne olivat kovia kuin mustat timantit. Ja sillä tavoin saatoin korkealta tähtisateenmittauspaikaltani tehdä ihmeellisen yhteenvedon tuosta hitaasta tulisateesta. Antoine de Saint-Exupéry, Siipien sankarit, s. 65-66, Tammi, Keltainen pokkari 2009.]]>21/03
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150321-144451
I want girls on bread! Joey sanoo. Osittainen auringonpimennys teki varjoista harsoreunaisia. Nukun kuin lapsi 10-12 tunnin yöunia. Tuijotan työtiedostoja joka päivä yhteensä ehkä tunnin verran. Piirrän pitkästä aikaa sarjakuvaa, mutta en huolestu vaikka sekään ei etene, tiedän miten jatkan kun jatkan. Elän pienituloisen elämää, en nostata suuria aaltoja, en välitä mikä päivä on muuten kuin televisiosarjojen uusien jaksojen takia. ]]>17/03
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150317-120504
Tämän talven aikana olen kävellyt selvästi vähemmän kuin aiempina vuosina. Ensin oli sydäntalvi, sitten oli liikaa lunta, sitten liian liukasta. Viime viikon tyydyttävän kävelysaldon katkaisi (auts, ehkä vähän väärä sananvalinta) lauantaina polkupyörän kanssa viereisessä kaupungiosassa joen toisella puolella vedetyt lipat. Aloitin pyöräilykauteni noin klo 13.30 ja lopetin sen noin puoli tuntia myöhemmin. Vasen polveni on edelleen kipeä, käveleminen on tuskaisan näköistä mutta onneksi paranemaan päin. Nautin auringonvalosta parvekkeella, mutta asunnostani en taida voida poistua vielä muutamaan päivään. Mikä on ihan ok: ylimääräistä rahaa ei juurikaan ole ja tekemistä riittää kotonakin. (Mietin myös lahjovani jonkun ystäväni kylään kaupan kautta. Jos toipilaana olo pitkittyy, täytyy asunnossa olla ainakin viiniä ja vessapaperia.)]]>09/03
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150309-172336
viime vuonna tähän aikaan. Olen vasta myöhemmin käsittänyt olleeni aika kireällä sen elämänrytmin kanssa. Silloin oli usein vaikeaa elää hetkessä. Nyt en ahdistu viettäessäni yksin lauantai-iltoja ja pitkiä hitaita arkipäiviä, en ole yksinäinen enkä ajattele menneisyyttä samalla tavalla kuin ennen. Keskityn nykyhetkeen ja saan asioita tehtyä. Koen onnen läikähdyksiä. Niitä, joita on melkein mahdoton tuntea talven pimeydessä.
Muutamana viime yönä on tuullut lujaa, ja minä olen kuunnellut parvekelasien kolinaa ja miettinyt erästä ihmistä, jonka tapasin pitkän tauon jälkeen pari viikonloppua sitten eräissä avajaisissa. ]]>Todd Hido
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150307-142634
Todd Hido via this isn't happiness]]>Kirjoja part V
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150227-114804
24/02, mitä olen sitten lukenut tämän vuoden puolella?
Kesken ovat tällä hetkellä marraskuusta asti työn alla ollut – ja uskokaa pois se on työtä – Thomas Pynchonin Bleeding Edge, ja kirpparilöydöt Zadie Smithin Risteymiä (jonka luin englanniksi pari vuotta sitten) ja Stephen Kingin Tulisilmä. Uudelleen luettuja: John Hawkesin Adventures in Alaskan Skin Trade, David Gutersonin Lumi peittää setripuut, John Irvingin Viimeinen yö Twisted Riverissä, Junot Díazin This Is How You Lose Her, Paul Austerin Oraakkeliyö.
parts I, II, II revisited, III ja IV.]]>25/02
http://www.maryque.com:443/blog/2008-2015/index.php?entry=entry150225-130431
Jos kaikki mikä näyttää rakkaudelta olisi sitä todellisuudessa, hyvä luoja, tämä olisi erilainen ja parempi maailma, ja jopa synkimpiä painajaisia seuraisivat sietämättömän onnelliset päivät. Ray Loriga, Tokio ei välitä meistä enää, s. 125, Like 2002. Aiemmin.
Olemuksemme hienoimmat ominaisuudet ovat hedelmien pinnalla olevan untuvapeitteen kaltaisia: ne voivat säilyä vain jos niitä käsitellään äärimmäisen hellävaroen. Me emme kuitenkaan kohtele helläsydämisesti sen enempää itseämme kuin toisiakaan.
Henry Thoreau, Elämää metsässä, s. 8, WSOY 2000, suom. Mikko Kilpi.]]>