Arkistosta: James Kochalka: American Elf

Kirjoitettu alun perin 20. toukokuuta 2009

American Elf on James Kochalkan päiväkirjastrippi, jota hän on piirtänyt ja julkaissut kotisivuillaan yli kymmenen vuotta. Siinä ajassa Kochalkasta on tullut tunnettu muusikko, useasti palkittu sarjakuvantekijä sekä kahden lapsen isä.

Olen nyt lukenut viimeisen viikon aikana koko arkiston läpi, ja täytyy myöntää että olen täysin koukussa. Miten voikin näin samaistua erilaisessa elämäntilanteessa olevaan ihmiseen pelkän sarjakuvastripin kautta?

Tunne on samankaltainen kuin se tunne, joka tulee kun lukee omia päiväkirjamerkintöjään vuosien takaa. Nostalgiaa ja surumielisyyttä siitä, että ei ole enää sama ihminen eikä tule koskaan enää olemaan. Mutta miksi? Eikö kehitys/kasvaminen ole vain hyvä asia?

Mietipä (näin kesän tullessa) jotain rauhallista oikein talvista hetkeä viime talvelta. Tai talvelta viisi vuotta sitten, tai kymmenen? Mitä tunnet? Tuleeko surullinen olo? Eikö?

Miksi minulle tulee?

Arkistosta: Joshua Allen: Mix Tape for Dead Girl

Kirjoitettu alun perin 30. maaliskuuta 2010

9.
Twelve minutes of what I happen to know is snow falling in the winter of 1994. Amateur ears might mistake it for static and someone breathing too close to the microphone. She said she distrusted inclement weather that didn’t make any noise. She was unhappy, not in the mood for talking, her cheeks rubbed raw with the cold. She made that scarf herself.

Mix Tape for Dead Girl by Joshua Allen – The Morning News

Arkistosta: Värivalot part II

Kirjoitettu alun perin 14. tammikuuta 2013

Goethe’s final words: ”More light.” Ever since we crawled out of that primordial slime, that’s been our unifying cry, ”More light.” Sunlight. Torchlight. Candlelight. Neon, incandescent lights that banish the darkness from our caves to illuminate our road, the insides of our refrigerators. Big floods for the night games at Soldier’s Field. Little tiny flashlights for those books we read under the covers when we’re supposed to be asleep. Light is more than watts and footcandles. Light is metaphor… Thy word is a lamp unto my feet… Rage rage against the dying of the light… Lead, kindly light, amid the circling gloom, lead thou me on; The night is dark, and I am far from home; Lead thou me on. Arise, shine, for thy light has come. …Light is knowledge, light is life, light is light.

Tämä on omistettu sinulle, joka kaipaat valoa tällä hetkellä. Pimeys on vallannut maailman, mutta kaiken senkin keskellä täytyy silti olla (ja onkin) valoa. Jos ei tänään, huomenna. Mitä voimme tehdä muuta kuin luoda oman valomme, odottaa sitä päivää kun valo viimeinkin tulee pyytämättä, silloin emme enää voi muistaa kuinka pimeää oli.

part I

Arkistosta: Kuuma peruna kuorittavana

Kirjoitettu alun perin 22. joulukuuta 2009

Jouluteemassa pysyäkseni: ystäväni kertoi tekevänsä imellettyä perunaa (tai jotain sen suuntaista, olen voinut unohtaa yksityiskohdat, ehkä perunalaatikkoa? Ei kun se oli jotain perinneruokaa, kuitenkin) ja sen tekotavassa on kuulemma tärkeää, monen muun käsittämättömän asian lisäksi että perunat kuoritaan mahdollisimman kuumana.

Okei.

Mutta miten ihmeessä voi ihminen (tässä tapauksessa kaksi naista) kuoria polttavankuumaa perunaa monta kiloa polttamatta kivuliaasti käsiään? Ehkä jonkinlaisilla hanskoilla? Nahkahanskoilla? Ehkä useat muovihanskat päällekkäin pitävät ihon kylmänä? Jääpala-astia tiskipöydälle kuorijoiden väliin, saavat lepuuttaa sormiaan. Limekuutioita, giniä, niitä sateenvarjoja. Pitkät lasit. Lounge-musiikkia piilotetuista kaiuttimista, erivärisiä divaaneja..

Arkistosta: 02/08 + ajatuksia

Kirjoitettu alun perin 2. elokuuta 2013

I suggest simply getting very, very gentle with yourself for your failings in the meantime. We all fail, we all suffer, we are all imperfect. In fact, our shared imperfections are the starting point for our shared humanity. If you can soften your heart a little toward yourself, you may find that your heart softens a little more for those around you, too.

Ask Metafilter: ”How does one have a real-life Brand New Day?”

Our shared imperfections are the starting point for our shared humanity.” Olen miettinyt tätä paljon viime aikoina, varsinkin silloin kun olen tuntenut itseni riittämättömäksi tai huonoksi. Eräs tuttavani julkaisee Facebookissa äärimmäisen henkilökohtaista päiväkirjatyyppistä sarjakuvaa. Toinen entinen tuttavani (opiskelimme samaan aikaan Torniossa) on ollut viime aikoina jonkin verran julkisuudessa puhumassa pornoriippuvuudestaan. Luen useita blogeja, joissa ei yritetäkään antaa kiillotettua kuvaa omasta elämästä, vaan kerrotaan siitä ja käsitellään sitä huumorin tai liioittelun kautta. Monille kirjoittaminen on ajattelua ja ajattelu kirjoittamista ja vaikeiden (tai juuri niiden vaikeimpien) asioiden selvittämistä ja läpikäyntiä, yritys saada jotain selkeyttä sisäiseen kaaokseen.

Mistä meihin on rakennettu se ajatus että pitää olla jotenkin vahva ja että heikkoutta ei saa näyttää? Johtuuko se ev.lut. kasvatuksestamme, vai onko sekin sotiemme traumojen jälkiä? Ja miksi silti – vaikka omasta kokemuksestaan hyvin tietää että asioista puhuminen ja niiden jakaminen auttaa – kärsimyksen ja huonon olon näyttäminen ja siitä kertominen on usein niin vaikeaa? Miksi ei voi sanoa (kuten luin vasta muistaakseni jostain Hesarin kolumnista) kassajonossa että minulla on paniikkihäiriö, siksi tässä hikoilen ja tärisen?

Yhteiskuntamme on rakennettu vahvimpien ehdoilla. Meno näyttää vain kovenevan koko ajan: tuloerot kasvavat, köyhimmiltä ja vähäosaisimmilta leikataan, empatiasta kyllä puhutaan enemmän kuin ennen mutta todellisuudessa sitä on yhtä vaikea toteuttaa kuin aiemminkin. En ole itse kovin hyvä toimimaan empaattisesti, varsinkin konfliktitilanteissa menen hyvin helposti lukkoon ja vetäydyn kuoreeni, otan puolustuskannan vaikka tietäisinkin että olisin voinut toimia paremminkin (se johtuu koulukiusatuksi tulemisesta lapsena) mutta pyrin ainakin siihen että vaikean tilanteen tullen en hyökkäisi tai vetäytyisi omaan poterooni laput silmillä murisemaan kun koen itseni/ajattelumallini/tunteeni/whatever uhatuksi vaan yrittäisin ajatella tilannetta jotenkin suuremmasta perspektiivistä.