19/12 
Tämä ei ole ollut minun viikkoni. Kuten viime viikolla, uni- tai vuorokausirytmini on edelleen jokseenkin sekaisin. Kesän lapsi kun olen (villistä luonteesta puhumattakaan.. hah.) Viikonlopun juhlimiset vanhan ystävän – ylä-asteaikaisen parhaan ystävän – kanssa yhdistettynä liian vähiin uniin veivät voimat alkuviikosta, ja luultavasti niiden johdosta olenkin ollut flunssassa ja kuumeessa siitä lähtien. Melatoniini auttaa nukahtamiseen ja paremmin nukkumiseen jonkun verran, mutta tuo mukanaan hyvin, hyvin outoja unia, joten en käytä sitä kuin ns. pakon edessä, viimeksi eilen: nukuinkin pisimmät yhtenäiset (no jaa, yhtenäiset ja yhtenäiset) unet tälle viikolle, klo 19-24. Nyt istun tässä, keskellä yötä, juon teetä, kirjoitan. Olen stressannut liikaa joulukorteista, joita lupasin maalata ja lähettää vajaat kymmenen kappaletta, lähimmille läheisille ja ystäville. Osa niistä on tehty ja lähetetty eilen, osa valmistuu ja lähtee ykkösluokan kirjeissä matkaan tänään, eikä siis välttämättä kerkeä aatoksi perille. Oh well. Mindfulness-tyyppiset hengitysharjoitukset auttavat, myös tekeminen, minkä tahansa. Onneksi tekemistä riittää, vaikka mieluummin tekisin meditaationi pitkien kävelylenkkien muodossa. Ehkä myöhemmin tänään, jos en ole enää kuumeessa. Myös sen muistaminen, että päivä alkaa pidetä maanantaina, ja että pyhinä ja välipäivinä tulen näkemään paljon hienoja ihmisiä, aiheuttaa välillä lämpimiä läikähdyksiä kaiken pimeyden keskelle.

Blogin lukijamäärät ovat olleet kovassa kasvussa parin viime viikon aikana: kaikille uusille lukijoille tervetuloa ja rauhallista joulun aikaa!

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Ja vaikka suuri osa siitä mitä me olemme rajoittuu lihaan ja luihin, suurin osa on jotain aivan muuta 
Pitkä pimeä vuodenaika, hitautta ja hiljaisuutta. Nukun muutaman tunnin, herään keskellä yötä, luen neljä tuntia, pyörin sängyssä ja nukahdan uudelleen vasta kun aamu on jo pitkällä. Teen (Twiningsin Green Tea & Lemon) täytyy olla juuri oikean vahvuista, muuten se ei joko maistu miltään tai jättää suuhun kitkerän ja kuivan jälkimaun. Punaviinin pitää olla vanhaa suosikkia kunnolla dekantoituna, rommin jääkylmää ja suosikkilasista nautittua. Oluen norjalaisen pienpanimon kymmenvolttista vanhojen hyvien ystävien seurassa. Fb-keskustelujen hyväntuulisia, lämpimiä ja miellyttävän turhanpäiväisiä.
[...] Vartalolla on tietysti merkitystä – enemmän kuin olemme valmiit myöntämään – mutta me emme rakastu vartaloihin vaan toisiimme, ja vaikka suuri osa siitä mitä me olemme rajoittuu lihaan ja luihin, suurin osa on jotain aivan muuta. Jokainen meistä tietää sen, mutta heti kun menemme pintaominaisuuksia ja -vaikutelmia pitemmälle, sanat alkavat kangerrella, mureta mystiseksi sekasotkuksi ja tyhjänpäiväisen hämäriksi vertauskuviksi.

Paul Auster, Oraakkeliyö, s. 27, Tammi 2006.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Louise and others 
Tänään, juuri äsken, sain hämmentävän ja pelottavan ja uuden ajatuksen biisistä jota olen kuunnellut noin tuhat kertaa. Tekstistä jota olen lukenut ja laulanut ja ajatellut satoja kertoja. Kuuntelin siis Bob Dylania – tai Dylan soi toisessa huoneessa ja tein jotain muuta jossain muualla – laulamassa Visions of Johannaa jossa on säepari "Louise, she’s all right, she’s just near / She’s delicate and seems like the mirror" ja käsitin, että ehkä olen lähtenyt useista ihmissuhteistani siinä vaiheessa kun se toinen ihminen on oppinut tuntemaan minut niin hyvin että osaa toimia peilinä. Tai ehkä selkeämmin sanottuna olen lähtenyt ainakin jossain tapauksissa siinä vaiheessa kun olen nähnyt omat virheeni, oman itseni siitä toisesta, hänen kasvoiltaan, ilmeistään ja vartalonsa eleistä. Ja en ole pitänyt näkemästäni. Ja olen paennut.

Tuossa säeparissa on vielä se viiltävä totuus, että Louisessa ei ole mitään vikaa, hän vain on lähellä ja peili.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
27/11 
Pitkästä aikaa kunnon vanhanaikainen linkkidumppi, eli muita seuraamiani blogeja, joista pidän syystä tai toisesta, laidasta laitaan:

Joe Belknap Wall: nowherejoe.com
Mari Ahokoivu: J'ai le réveil difficile
Tarja Kontturi: Akateemisen ja populaarin välimaastossa
Emmi Valve: Emmi Valve Fan Club
The Trick Is to Keep Breathing
Liuska päivässä
Jenny Henriksson: Vastaisku ankeudelle
Enimmäkseen Harmiton
Sari Hakala: Tyttö yli laidan
Tommi Melender: Antiaikalainen
Olennaisen epäluonteenomaista
Vanhaa viiniä ja kellarin kummitus
Lauri Mäkimurto: lapimurto.blogspot.com
Ofelia Outolintu
Toisaalta ja toisaalta II
Teemu Suominen: Soberismia
Nollavaimon paluu
Pirkko Soininen: Tuulen naapurina
Annikin
Roope Dessutom: Töölöntorin reunalta
Pari kaljaa
Scott David Herman: erasing.org
My Lawyer Will Call Your Lawyer
Merimiehen elämää
Elefanttinainen
Me, Iggy and David
Mara Wilson Writes Stuff
mimi smartypants

Olisihan noita näköjään enemmänkin, mutta tässä ainakin ne, joita päivitetään edes kohtuullisen säännöllisesti.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
25/11 
Ira sez: "Kun oli pieni yhden ystäväni vanhemmat veivät minut ja sen ystäväni katsomaan Leijonakuningasta. Piristääkseni minua koska isäni oli kuollut muutama kuukausi sitten."

Jos olette nähneet ks. leffan niin tiedätte että se ei ehkä ollut maailman paras idea. Ira ei välitä siitä enää. Ira on vähän omituinen muutenkin. Hän on vähän ylipainoinen. Hän käyttää liikaa aurinkolaseja eikä välitä hiustyylistään (pitkät sotkuiset hiukset, melkein olkapäille asti). Hän nauraa liikaa liian omituisille asioille ja ajaa autoaan (joku vanha amerikanrauta, tai ehkä vanha iso mersu) myös jotenkin hälläväliä-asenteella. Hän on kuskina, joka tapauksessa, miltei aina (ei kuitenkaan ihan aina). Usein pienessä pöhnässä. Hän on jonkinlainen kiinteistönvälittäjä. Tai niin G.R. ainakin luulee saapuessaan – tai päättäessään jäädä – jäätikön juurelle.

Kirjoitan kahta kohtausta päällekkäin, toinen niistä kertoo siitä kuinka (kertojamme) G.R. päätyi Islantiin ja tapasi nämä muut runkut, toinen on joulutarina. Joulutarinassa kaikki menee päin persettä. Which is nice to write about. Ja siinä puhutaan Die Hardista.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Alitajunta 
On aina jännä huomata kuinka alitajunta työstää nukkuessa vastauksia valveilla mietittyihin kysymyksiin. On perjantain ja lauantain välinen yö, heräsin kello 2.15 unesta, jossa sain idean yhteen kirjan maailmaa vaivanneeseen asiaan, eli siihen mitä kertojani tekee työkseen. Valo lukulamppuun, lattialta sängyn vierestä luonnosvihko ja tussi, ja kaikki mahdollisimman äkkiä paperille. Nyt on edelleen – tunti heräämisen jälkeen – ihmeellisen virkeä ja innostunut olo, ei huvita mennä takaisin sänkyyn vielä. Innostunut siksi että äskeinen antaa luottamusta siihen, että muihinkin stoorissa edessä oleviin vielä tuntemattomiin asioihin löytyy täydelliset ratkaisut.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Cabin fever 
Nyt työelämästä irtautuneena olen huomannut että voin olla yksin kotona käymättä lähikauppaa kauempana maksimissaan kolme tai neljä päivää. Sen jälkeen on pakko nähdä ihmisiä, istua vaikka yksin kahvilassa kirjan kanssa, mitä tahansa. Mökkihöperyyden iskiessä päässä alkaa pyöriä kaikkia outoja ajatuksia kuten tänään, kun kokkasin ja huuhtelin tomaattipyrepurkkeja: huomasin miettiväni aivan tosissani olenkohan käyttänyt liikaa vettä pestessäni säilyketölkkejä asuessani avoliitossa vuonna 2009. What the hell, brain.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
06/11 
Olen ollut allapäin, enkä ole pystynyt keskittymään mihinkään. Se johtuu Siitä Yhdestä Jutusta, joka on nyt lopullisesti ohi, luulen. Ehkä sain uuden ystävän, on vielä liian aikaista arvioida sitäkään. Olen pettynyt itseeni. Mikä hieno fiilis. Eilen kävin ensimmäistä kertaa viikkoon ihmisten ilmoilla, istuin kahvilassa ja luin, join muutaman kupin teetä, sielläkin oli rauhaton olo. Kotona kuljen ympäri asuntoa ja koitan tehdä neljää asiaa kerralla.

Välillä on päiviä, jolloin mikään ei huvita, ei pysty keskittymään lukemiseen, ei kirjoittamiseen. Silloin on parasta streamata Netflixistä jotain tyhjänpäiväistä, käydä kävelyllä valoisaan aikaan, pestä pyykkiä. Kerätä kirjaprojektin kymmenet tekstitiedostot ja muistiinpanot yhteen tiedostoon, miettiä rakennetta ja lukuja, värkätä pari tuntia niin että tuntuu että on tehnyt edes jotain. Laittaa aikaisin nukkumaan.

Pienten kiitollisuudenaiheiden miettiminen ja listaaminen auttaa. Myös sen muistaminen, että tämäkin menee ohi. Pienten asioiden tekeminen, oman ympäristön parantaminen mahdollisuuksien ja voimien mukaan. Terapiakirjoittaminen. Syvään hengittely. Ihmisten kanssa keskustelu (mitä teen itse – ainakin tärkeistä asioista – aivan liian vähän).

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10  ►|