27/11 
Pitkästä aikaa kunnon vanhanaikainen linkkidumppi, eli muita seuraamiani blogeja, joista pidän syystä tai toisesta, laidasta laitaan:

Joe Belknap Wall: nowherejoe.com
Mari Ahokoivu: J'ai le réveil difficile
Tarja Kontturi: Akateemisen ja populaarin välimaastossa
Emmi Valve: Emmi Valve Fan Club
The Trick Is to Keep Breathing
Liuska päivässä
Jenny Henriksson: Vastaisku ankeudelle
Enimmäkseen Harmiton
Sari Hakala: Tyttö yli laidan
Tommi Melender: Antiaikalainen
Olennaisen epäluonteenomaista
Vanhaa viiniä ja kellarin kummitus
Lauri Mäkimurto: lapimurto.blogspot.com
Ofelia Outolintu
Toisaalta ja toisaalta II
Teemu Suominen: Soberismia
Nollavaimon paluu
Pirkko Soininen: Tuulen naapurina
Annikin
Roope Dessutom: Töölöntorin reunalta
Pari kaljaa
Scott David Herman: erasing.org
My Lawyer Will Call Your Lawyer
Merimiehen elämää
Elefanttinainen
Me, Iggy and David
Mara Wilson Writes Stuff

Olisihan noita näköjään enemmänkin, mutta tässä ainakin ne, joita päivitetään edes kohtuullisen säännöllisesti.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
25/11 
Ira sez: "Kun oli pieni yhden ystäväni vanhemmat veivät minut ja sen ystäväni katsomaan Leijonakuningasta. Piristääkseni minua koska isäni oli kuollut muutama kuukausi sitten."

Jos olette nähneet ks. leffan niin tiedätte että se ei ehkä ollut maailman paras idea. Ira ei välitä siitä enää. Ira on vähän omituinen muutenkin. Hän on vähän ylipainoinen. Hän käyttää liikaa aurinkolaseja eikä välitä hiustyylistään (pitkät sotkuiset hiukset, melkein olkapäille asti). Hän nauraa liikaa liian omituisille asioille ja ajaa autoaan (joku vanha amerikanrauta, tai ehkä vanha iso mersu) myös jotenkin hälläväliä-asenteella. Hän on kuskina, joka tapauksessa, miltei aina (ei kuitenkaan ihan aina). Usein pienessä pöhnässä. Hän on jonkinlainen kiinteistönvälittäjä. Tai niin G.R. ainakin luulee saapuessaan – tai päättäessään jäädä – jäätikön juurelle.

Kirjoitan kahta kohtausta päällekkäin, toinen niistä kertoo siitä kuinka (kertojamme) G.R. päätyi Islantiin ja tapasi nämä muut runkut, toinen on joulutarina. Joulutarinassa kaikki menee päin persettä. Which is nice to write about. Ja siinä puhutaan Die Hardista.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Alitajunta 
On aina jännä huomata kuinka alitajunta työstää nukkuessa vastauksia valveilla mietittyihin kysymyksiin. On perjantain ja lauantain välinen yö, heräsin kello 2.15 unesta, jossa sain idean yhteen kirjan maailmaa vaivanneeseen asiaan, eli siihen mitä kertojani tekee työkseen. Valo lukulamppuun, lattialta sängyn vierestä luonnosvihko ja tussi, ja kaikki mahdollisimman äkkiä paperille. Nyt on edelleen – tunti heräämisen jälkeen – ihmeellisen virkeä ja innostunut olo, ei huvita mennä takaisin sänkyyn vielä. Innostunut siksi että äskeinen antaa luottamusta siihen, että muihinkin stoorissa edessä oleviin vielä tuntemattomiin asioihin löytyy täydelliset ratkaisut.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Cabin fever 
Nyt työelämästä irtautuneena olen huomannut että voin olla yksin kotona käymättä lähikauppaa kauempana maksimissaan kolme tai neljä päivää. Sen jälkeen on pakko nähdä ihmisiä, istua vaikka yksin kahvilassa kirjan kanssa, mitä tahansa. Mökkihöperyyden iskiessä päässä alkaa pyöriä kaikkia outoja ajatuksia kuten tänään, kun kokkasin ja huuhtelin tomaattipyrepurkkeja: huomasin miettiväni aivan tosissani olenkohan käyttänyt liikaa vettä pestessäni säilyketölkkejä asuessani avoliitossa vuonna 2009. What the hell, brain.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
06/11 
Olen ollut allapäin, enkä ole pystynyt keskittymään mihinkään. Se johtuu Siitä Yhdestä Jutusta, joka on nyt lopullisesti ohi, luulen. Ehkä sain uuden ystävän, on vielä liian aikaista arvioida sitäkään. Olen pettynyt itseeni. Mikä hieno fiilis. Eilen kävin ensimmäistä kertaa viikkoon ihmisten ilmoilla, istuin kahvilassa ja luin, join muutaman kupin teetä, sielläkin oli rauhaton olo. Kotona kuljen ympäri asuntoa ja koitan tehdä neljää asiaa kerralla.

Välillä on päiviä, jolloin mikään ei huvita, ei pysty keskittymään lukemiseen, ei kirjoittamiseen. Silloin on parasta streamata Netflixistä jotain tyhjänpäiväistä, käydä kävelyllä valoisaan aikaan, pestä pyykkiä. Kerätä kirjaprojektin kymmenet tekstitiedostot ja muistiinpanot yhteen tiedostoon, miettiä rakennetta ja lukuja, värkätä pari tuntia niin että tuntuu että on tehnyt edes jotain. Laittaa aikaisin nukkumaan.

Pienten kiitollisuudenaiheiden miettiminen ja listaaminen auttaa. Myös sen muistaminen, että tämäkin menee ohi. Pienten asioiden tekeminen, oman ympäristön parantaminen mahdollisuuksien ja voimien mukaan. Terapiakirjoittaminen. Syvään hengittely. Ihmisten kanssa keskustelu (mitä teen itse – ainakin tärkeistä asioista – aivan liian vähän).

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
04/11 
Time and again, I am humbled by the beautiful vulnerability and resilience of human beings trying to stay on the bendable side of that all-too-human fragility. Everyone, it seems, fights a personal battle every day, one that, hopefully, leads to a greater well of compassion, empathy, and enlightenment. Once, I thought this path was about an idea I had of “self-actualization.” I imagined that this was an accomplishable goal and that it would look like a smooth, shiny fortress, something unassailable. But more and more, I’m coming to see the fallacy of that. That’s a hologram of happiness. That’s a defense against the pain of being human. It’s not about self-actualization; it’s about impermeability. To live in a keep is to retreat from the world. No. I’ve come to think that perhaps it is about the messiness of mistakes, of falling, of the bravery of unvarnished honesty, of forgiveness and love—the forgiveness and love we offer others, yes, but also the forgiveness and love we must extend to ourselves. There is no such thing as reaching the end goal of humanity. There is only the continued, imperfect striving. We are satellites sending radio signals to Earth, waiting for contact: “I hear you. Do you hear me? Over.”

If you are, yourself, depressed right now, send a signal to someone, anyone you trust. Say the words out loud. Words have power. You are not a freak. You are not icky. You are, simply, human and in great pain. You do not “deserve” that pain. You are not less than for feeling it, and you DO deserve love and care and relief from that pain.

Libba Bray, Miles and Miles of No-Man’s Land

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
01/11 


Orange Is The New Black S02E05.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Series of moments 


The Office S02E08.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10  ►|