kommentoi | linkki kirjoitukseen
Huuda Huuda -kustantamo julkaisi viime viikonloppuna hyvän ystäväni Lauri Mäkimurron (1,2) esikoisalbumin Keittokirja. Albumin voit ostaa esim. Huuda Huudan nettikaupasta, tai hyvinvarustetuista eteläsuomalaisista kirjakaupoista (lista kustantamon sivuilla).
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Jo pitkän aikaa minun on pitänyt korjauttaa vanha rannekelloni jonka sain kaksitoistavuotiaana eli vuonna 1995. En ole pitänyt rannekelloa ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta lauantaiaamuisen aktiivisuuden puuskan myötä kävin kellosepällä, joka kertoi itsekin käyttäneensä 90-luvulla samanlaista (hänen sanojensa mukaan kohtuullisen harvinaista) kelloa! How about that.
Ja koska tämä on internet, tästä kellosta (joka on siis siksi erikoinen/harvinainen että siinä on [mm. puhelinmuistion lisäksi] normaali viisarikello digitaalisen näytön "alla", eli että digitaalinen sisältö ilmestyy normaalin kellotaulun "päälle") on tietysti olemassa esittelyvideo Youtubessa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Olen seurannut parin viikon ajan työmatkani varrella olevan helvetin korkean nosturin toimia. Nosturifirman kotisivuilla on paljon (ärsyttävän pienikokoista) kuvamateriaalia vielä eeppisemmistä toimenpiteistä, kuten esimerkiksi vanhan sukellusveneen nostamisesta ja kuljettamisesta, monista psykedeelisen massiivisista tuulivoimalaprojekteista ja kymmenistä muista projekteista.
(Otsikko = Isot asiat mitkä liikkuu = edesmenneen MoonTV-kaapelikanavan ohjelma, joka nimensä mukaisesti esitteli isoja asioita jotka liikkuvat.)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
David Llewellynin Eleven, Saul Bellowin Yhä useamman sydän pettää ja Zadie Smithin Nimikirjoitusmies. Lukematta ovat myös Philip Rothin Väärin ymmärretty mies ja Don Delillon Putoava mies. Työn alla on tällä hetkellä Kurt Vonnegutin ensimmäinen, Player Piano, Elevenin luin nopeana välipalana eilen.
parts I, II, II revisited & III
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Mikä on parasta: se että kaksi komediasarjaa tapahtuvat samassa universumissa. Eli Kramer (Seinfeld) asuu Paulin (Hulluna Sinuun) vuokrakämpässä. Dig it?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Katson pitkästä aikaa Lost in Translationin, ja kohtaus jossa Charlotte (Scarlet Johansson) kävelee puutarhassa Kyotossa (kohtauksessa soi Airin Alone In Kyoto) ja sitoo oman paperinsa toivomuspuuhun tuo mieleeni erään kokemuksen yli kymmenen vuoden takaa.
Olin 18-vuotias ja juuri muuttanut Kemiin. Samana vuonna ajauduin erään tuttavani kautta nuorten taideleiriprojektiin, joka kokosi seuraavana kesänä parikymmentä nuorta Suomesta, Belgiasta, Slovakiasta ja Virosta Kemiin viettämään muistaakseni reilun viikon tehden yhdessä erilaisia taidetyöpajoja.
Kuten on tavallista tuollaisessa ympäristössä, pari ensimmäistä päivää meni oikeastaan täysin opetellessa olemaan muiden ihmisten ja (tosi mahtavien) ohjaajien kanssa ja tutustumaan toisiin nuoriin. Ryhmät jaettiin muistaakseni toisena päivänä, itse olin musiikkityöpajassa, muita työpajoja olivat ainakin tanssi ja videotaide.
Työpajat kestivät aina suunnilleen normaalin työpäivän verran, mikä antoi meille tarpeeksi aikaa tutustua toisiimme. Long story short (and simple), ihastuin erittäin vahvasti erääseen belgialaiseen punatukkaiseen huilistityttöön, ja hänkin ilmeisesti minuun. Muutamana viimeisenä iltana pyysin häntä tyyliin kävelylle kanssani, mutta hän ei lähtenyt. Kuitenkin viimeisenä iltana, kun juhlimme leirin loppumista (ilman ohjaajia), suutelimme ja vietimme muutenkin kiihkeän parituntisen, humalassa kumpikin tietenkin.
Aiemmin samana päivänä teimme toivomuspuun edesmenneen Kemin Kulttuurivoimalan pihalle. Oma toivomukseni oli "toivottavasti tunnen vielä joskus näin vahvasti". Naiivia, tiedän. Vielä pari vuotta sitten kun kävin Voimalan pihalla etsin siitä samasta puusta niitä toivomuksia - en tietenkään lukeakseni niitä - mutta ne taisivat olla jo silloin Perämeren tuulen viemiä. Edelleen ajattelen lämmöllä niitä ihmisiä. Joidenkin kanssa olen facebookystäviä, mutta sen punatukkaisen huilistitytön kanssa en ole ollut missään yhteydessä sen jälkeen kun kävin leiriä seuraavana kesänä reissulla Euroopassa ylioppilasjuhlarahoillani ja näin häntä käytännössä ohimennen.
Pointti lienee jossain siellä tienoilla että vahvat tunteet ovat vahvoja tunteita juuri sillä hetkellä. Nuorempana ja kokemattomampana ajattelee helposti että omat kokemukset ovat jotenkin ainutlaatuisia. Vanhempana kokee ne samat asiat uudestaan ja uudestaan, ja aina ne vaikuttavat samalla tavalla. Sen tajuaminen ei kuitenkaan vie niiden tunteiden vahvuutta pois. Päinvastoin. Aikuisena on sillä lailla tyhmä että luulee kestävänsä kaiken ihan tuosta vaan, mutta todellisuus on usein täysin eri.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kuvassa fortunani, käteni, viinini ja, no, näettehän te. Fortunan pelaaminen rahasta on yllättävän viihdyttävää hommaa. Tämän kyseisen pelin löysin aikoinaan taloyhtiön roskiksesta. Keppiä ei tarvita koska tässä on hieno metallinen mekaaninen liipaisinjärjestelmä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
