Puhelimessa 
Keittiöapulaiset pyörittivät pihalla tynnyreitä. Pimeissä huoneissa rouva Margariti aloitti jutustelun jota katkoivat lyhyet naurahdukset aivan kuin hänellä olisi ollut vieraita. Vuokralainen kiroili eteläitalialaisittain. Minä seisoin paljain jaloin käytävän kaakelilla, Claudian kiihkeä ääni langan toisessa päässä ojensi minulle kätensä ja minä yritin mutinallani juosta hänen luokseen mutta joka kerta kun olimme rakentamassa siltaa välillemme, se hetken kuluttua mureni säpäleiksi ja epäsuotuisa tilanne murskasi ja sai perumaan kaikki rakkauden sanat yksi toisensa jälkeen.

Italo Calvino, Tämä vaikea elämä, suom. Jorma Kapari

En tiedä miksi mutta puhelimessa puhuminen (tärkeistä asioista) on vaikeaa. Keskusteleminen. Ärsyynnyn. Ajatus harhailee, on hiljaisuuksia, keskustelukumppani ärsyyntyy, lopulta käy niin että puhelu aiheuttaa miinusta kokonaistilanteeseen.

On tietysti poikkeuksiakin: 18-vuotiaana vietin muutaman viikon Belgiassa ystävieni luona, humalassa ja vastarakastuneena soitin Suomeen monen tunnin maratonpuheluita; tämä tietysti kostautui puhelinlaskussa, onneksi en enää muista kuinka paljon se oli. Ystävieni kanssa osaan puhua, mutta pitkässä parisuhteessa puhelut toiselle puolelle maata olivat usein pakkopullaa; onneksi kumpikin tajusimme asian ja keksimme muita tapoja pitää yhteyttä.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

|◄  46 47 48 49 50 51 52 53 54 55  ►|