Uusi Apple Macintosh iWanna 
Kaikki jo varmaankin tietänevät Applen uuden lippulaivatuotteen(?)? Oma kotikoneeni (Powermac G5) pitää käynnistää yhdistämällä kaksi juotoskohtaa yhteen pienellä ruuvimeisselillä. Satunnainen, joskus riittää kaksi kosketusta/sohimista, joskus ylväs koneeni vaatii 30. Esiintyy myös ns. satunnaista finder-vie-120%-prosessoritehosta-eikä-konetta-saa-mitenkään-enää-haltuun-ilman-kylmäbuuttia-ilmiötä.

On minulla toinenkin Macintosh Apple-tietokone. Vuosia sitä viriteltyäni vanha Sawooh Sawtoothini on tuomittu ikuiseen kadotukseen siirretty "projektikaappiin". (Huomasin juuri että Opera 10.10 OSX 10.3.9:llä ei näytä ollenkaan italics-tagattua tekstia.) Sawtooth, sinä paskiainen.

(Omistin myös toisen Sawtoothin. Ei siitä sen enempää.)

Kerran minulla oli Apple Macintosh-tietokone, uudenuutukainen iMac eMac (ei lapset, ei sellainen litteä, ja on kyllä outo kirjain tutun whateverin edessä) jonka putkinäytön kyljessä olevan täydellisen mystisen vaarallisen näköisen osan eristin muusta elektroniikasta alumiinifoliolla sähköä johtavalla teipillä. Loppuivatko satunnaiset näyttövammailut (kuvittele että näyttösi yläreuna kääntyy nurinpäin, peilaa itsensä vasemmalta oikealle 37 asteen kulmassa ja värisee strobomaisesti)?

Unta.. unta..

5 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Mummolan vintiltä 


muistaakseni vuodelta 2006, klikkaa suuremmaksi

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Yllätys 


En niin.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Discoa perjantaita varten 


Sam Sparro - Black & Gold

Niinsanottu tanssimusiikki ei useastikaan ole sydäntäni lähellä (paitsi jos se on Eddie Murphyn esittämää), mutta tässä eräs parin vuoden takainen helmi, johon tutustuin vasta muutama viikko sitten eräillä jatkoilla.

Ehkä tämänkaltaisella musiikilla saa viikonloppunsa käyntiin myöhemmin, vaikka vielä tällä hetkellä fiilis on lähinnä todella flegmaattinen ja vittuuntunut. Ollut jotenkin raskas viikko. Nyt vielä pohdin iltarientoihin osallistumattomuutta, vaikka luulenkin että kunhan aivoni kunnolla tiedostavat parin tunnin päästä että nyt on edessä kuutisenkymmentä vapaata tuntia olen hetkessä kerholla (joksi ystäväpiirini kutsuu paikallista snookerbaaria jossa on perinteisesti klo 16-19 tuoppi 3€) aloittelemassa, ja kuka tietää (aivoni ehkä tietävät?) vaikka eksyisin Oulun yöelämään.

Jos, ennen kuin itse pääsette irti ja viikonlopun viettoon haluatte lukea hyviä dokausjuttuja, suosittelen teitä kääntymään Paskan Sohvan puoleen. Ja muutenkin. Pirun hyviä levynostoja.

Pahoittelen blogin viimeaikaista apeaa sävyä. Eiköhän se tästä taas muutu, nyt on ollut aika paskat fiilikset jonkin aikaa. Mutta, kuten sanotaan Thank god it's friday, tai kuten John Campbell pukee sen:



kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
James - Getting away with it (all messed up) 


1. eletään
2. tehdään päätöksiä
3. eletään niiden päätösten seurausten kanssa
4. jossain vaiheessa satutaan törmäämään jonkinlaiseen informaatioon kolmesti kirottu sosiaalinen media joka lyö kaiholla
5. yritetään jatkaa elämää töitä kaihosta huolimatta

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
"Jokaisen tv-draaman jokaisen jakson pitää lunastaa katsojan luottamus aina uudelleen." 
(Näin vertailee elokuvia ja tv-sarjoja YLEn yhteistuotantojen päällikkö Erkki Astala.)

Älä Erkki viitsi jauhaa noin lapsellista paskaa! Eli käytännössä Erkki tarkoitat sitä että Salkkarit, Kauniit ja rohkeat ja muut (myönnän, kliseiset esimerkit) laatusarjat pitävät katsojaa otteessaan siksi että jokainen jakso on niin hyvä niin hyvä?

Käsi ylös, kuka tietää sarjan jonka jokaikinen jakso on täydellinen, jonka jokaikinen jakso lunasti luottamuksesi? Ei kukaan, koska suurin osa sarjoista on olemassa vain siksi, että ne ovat olleet olemassa jo jonkin aikaa. Katsojat totutetaan tiettyyn juttuun, jolloin heidän arvostelukykynsä (tai edes arvosteluhalunsa) laskee, kunhan vain joka päivä klo 18:10 tulee suosikkisarjan uusi jakso.

Ööö, tässä muutama uusi käsite Erkille: tottumus, koukutus, katsojien ja käsikirjoittajien laiskuus.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Tämän siitä saa kun alkaa vapaaehtoiseksi 
en ole sairas tai sairastumassa, olen vain asettautunut vapaaehtoiseksi erääseen tutkimukseen, josta luultavasti myöhemmin lisää

Joten asetuin lavetille makaamaan, polvitaipeitteni alle laitettiin tyyny, pääni asetettiin eräänlaiseen kehikkoon jonka päälle tuli vielä toinen kehikko, jossa olevan peilisysteemin kautta näin suoraan tarkkaamoon, joka oli siis jalkopääni suunnassa. Pääni tuettiin kummaltakin sivulta liikkumattomaksi jonkinlaisilla pienillä kovilla tyynyillä. Kehikko oli muutaman millin päässä nenästäni. Tunsin kuinka sykkeeni nousi; oikeassa etusormessani oli anturi jonka sisällä tunsin sormeni tykyttävän.

Teknikko meni takaisin tarkkaamoon, ja lavetti liikkui ehkä noin metrin taaksepäin laitteen sisään. Kohta kuulin hänen äänensä ohuena ja vaimeana jostain pääni takaa ja yläpuolelta. Tässä vaiheessa melkein toivoin että olisin vastannut "mikäpä siinä" kun teknikko kysyi haluanko "hätänappulan" käteeni.

-"Kaikki ok?"

-"Joo."

-"Okei, ensin kokeillaan pari kymmenen sekunnin kalibraatiota. Ole ihan liikkumatta. Onko selvä?"

-"Selvä on."

Olin hiljaa ja koitin keskittyä hengittämiseen. Kohta kuului pätkivä piipitys ja sen jälkeen oli hetki hiljaista. Hiljaisuuden rikkoi voimakas suriseva poramainen ääni, joka tuli pienissä noin sekunnin pätkissä.

Mietin millaista tulee olemaan olla vajaa kymmenen minuuttia tämänkaltaisen äänen armoilla, liikkumatta putkessa, jonka seinämien sisällä liikkuvat osat tekevät jotain voimakkaiden magneettikenttien kanssa ja samalla kuvaavat aivojeni sisustaa. Kohta saisin sen tietää, kun alkaisi ensimmäinen kahdesta kahdeksan ja puolen minuutin pätkästä. Kohta kone ei taas pitänyt ääntä (kuvannut aivojeni sisustaa) ja teknikko kysyi onko kaikki ok ja selosti mitä tehdään seuraavaksi.

- "Seuraavaksi laita silmät kiinni ja ole liikkumatta. Tämä kestää kahdeksan ja puoli minuuttia. Koita olla ajattelematta mitään erityistä. Eikä saa nukahtaa."

- "Onko selvä?"

- "Jep."

Suuri kone ympärilläni alkoi pitää taas tasaisen pätkivää poramaista ääntä, jonka korkeus vaihteli hieman (tai sitten vain kuvittelin). Hengittelin kohtuullisen rauhallisesti ja keskityin pitämään itseni paikoillani sekä silmäluomeni rennosti kiinni. Parin minuutin päästä tuntui kuin äänet ja paikallaanolo olisi saanut minut jonkinlaiseen transsiin, ja huomasin että olen melkein vajoamassa uneen. Hengitin pari kertaa syvemmin putkessa selkeästi virtaavaa viileää ilmaa ja keskityin pitämään itseni hereillä. Sen olisi luullut olevan helppoa, niin läpitunkevaa koneen ääni oli, mutta silti huomasin että voisin nukahtaa sillä välin kun kone välitti kuvamateriaalia aivoistani tarkkaamoon.

No, enough with the scary blabber, ei se oikeasti ollut niin hirveätä mitä voisi kuvitella. Internet kertoo että helposti ahtaista paikoista ahdistuvat aikuisetkin saavat putkeen kevyen huumauksen, jos haluavat. Ja joitain kohteita voidaan kuvata ilmeisesti ihan kunnon nukutuksessakin. Odotan jo seuraavaa kertaa, lähinnä siksi että silloin saan magneettikuvat itselleni cd:llä! Mietin jo blogin ulkoasun muuttamista aivokuviani hyväksikäyttäen.. tai ehkä suurikokoisten printtien tekemistä? Rasterbatorilla omat aivot makuuhuoneen seinälle koossa 3m x 3m? Miksi ei?

4 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Kolme kuningasta ja huonoa musiikkia? 


Kun Kolme kuningasta ratsaavat irakilaisten Kuwaitista varastamaa kamaa etsiessään kätkettyä kultaa, stereoissa soi mikä muukaan kun Eddie Murphyn Party all the time. Heh.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

|◄  61 62 63 64 65 66 67 68 69 70  ►|