Mietteitä tulevasta 
Mietin tänään sitä, kuinka ihminen tekee tietoisia päätöksiä ja pyrkii kohti itselleen asettamaansa maalia. Se on tapahtunut minulle, on helppoa nähdä aika selkeästi näin jälkikäteen: olen hakeutunut tietoisesti tätä alaa kohti jo lapsesta/nuoresta asti. Se ei ole niin dramaattista kuin miltä se kuulostaa: lähinnä olen pitänyt sitä mielessä jos on pitänyt miettiä kohtuullisen realistista mahdollisuutta tulevaisuutta ajatellen, esimerkiksi yläasteella ja lukiossa. Mitä voisin tehdä palkkani eteen, mistä pitäisin?

On varmasti olemassa ihmisiä, joista on tullut jotain pelkästään (tai enemmän) avoimen tilaisuuden kautta, ehkä he olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tai ehkä he päätyivät vasten tahtoaan tilanteeseen josta huomasivatkin pitävänsä? En tarkoita että ihminen ei voisi olla onnellinen/tyytyväinen työhönsä/elämäänsä ilman pitkäaikaisen suunnitelman toteutumista, ajatukseni vain pyörivät näissä asioissa tänään jonkinlaisen konkreettisen valitun kehityksen ajatuksen kannalta.

Uskon kuitenkin että elämästään voi nauttia enemmän, kun ensin tajuaa että sille voi tehdä jotain, ja sen jälkeen tekee tarvittavat asiat saavuttaakseen haluamansa tilanteen. On oikeasti äärimmäisen nautinnollista ajatella tulevaisuuden olevan muovailtavissa. Ja itse olen todiste siitä, että se on mahdollista. Jos en olisi tehnyt sitä jo kerran aiemmin en luultavasti luottaisi omiin kykyihini tätäkään vähää.

Mitä ajan takaa? Olen siinä prosessissa taas. Aina kun kirjoitan tätä blogia, aina kun mietin kirjoittamista, aina kun luen jotain, aina kun mietin nykyistä projektiani. En tarkoita, että sen valmiiksi saattaminen toisi minua vielä mihinkään, mutta se on askel oikeaan suuntaan. Ja todennäköisyys siihen, että tulevaisuus on jännittävämpi ja hienompi (ja sellainen kuin haluaisin sen olevan jos saisin valita) kasvaa. Ainakin ihan vähän. Mutta mitenkään muuten se ei sitä tee.

(Nämä muutamat kirjoitukset käsittelevät (tai ainakin hipovat) samaa teemaa.)


kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Ooh polaroid 


milkysoldierin flickr

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Something good this way comes 
Vietin perjantai-illan ja suuren osan lauantaita antaen tekohengitystä vanhalle G4 Powermacilleni. Ubuntun (Linux, tiedättehän?) säätäminen, punaviinin juonti ja uuden Radiohead-levyn kuuntelu oli juuri sitä mitä tarvitsin nyt: omaa aikaa, sillä seuraavat muutamat viikonloput menevät omilla keikoilla + muissa riennoissa.

Kevätaurinko (vai voiko niin sanoa jo?) aktivoi aivojani muutenkin: mielessä pyörii suunnitelmia tehdä joistain hienoista/tyylikkäistä kirjankansista julisteita. Tästä lisää myöhemmin. Sain myös takaisin kauan lainassa olleen Wacomini, joten kynnys piirtämiseenkin on tällä hetkellä matalampi kuin pitkään aikaan. Mietin jotain nopeita ja huolettomia piirustuksia joita voisi jakaa täälläkin. Samalla tulee toivottavasti mietittyä myös kuvitushommia.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Cursed Treasure 


Läpi pelattuna yksi viihdyttävimmistä flash-peleistä, Cursed Treasure: Don't Touch My Gems!

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Ajatukset vievät part III tai kuinka opin päästämään irti huonoista muistoista 
Huomaan ajelehtivani vain kaikissa huonoissa hetkissä. En tiedä miksi. Silloin ajattelen, kuinka hyviä hetkiä on kuitenkin moninkertaisesti enemmän. Todella paljon enemmän. Ainakin hetkellisesti se auttaa.

Joskus reaalitodellisuus unohtuu, kaikki se hyvä ja hieno mitä on tai oli jää muutaman vähemmän miellyttävän hetken alle. Mutta jos miettii vaikka pelkästään vietettyä aikaa, niiden huonojen hetkien suhde hyviin on ehkä 1/100. Joten miksi ne huonot ovat kuitenkin päällimmäisenä mielessä?

Se saattaa johtua siitä, että opimme epäonnistumisiemme kautta: kipeimmät asiat ovat niitä joita meidän pitää miettiä kasvaaksemme paremmiksi ihmisiksi. Ray Loriga, Tokio ei välitä meistä enää:
Muisto on typeristä typerin koira, sille heittää kepin ja se tuo takaisin ihan mitä muuta tahansa.

part I | part II

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Under The Volcano - Malcolm Lowry 


Malcolm Lowryn Under The Volcano Penguin Modern Classics –painoksena. Aika vaikuttava kansi, vai mitä? Nick ja Astrid arvioivat elokuvan pari viikkoa sitten.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Radiohead 


Tämä posti on täynnä nostalgista fiilistelyä ja yli kymmenen vuotta vanhoja grafiikoita: Radiohead oli aikoinaan helvetin kova juttu, tuli mieleeni kirjoittaa näitä asioita muistiin kun kuulin että bändi julkaisee kahdeksannen levynsä 28.3.

Oli aika kun eräs nuori poika oli helvetin kova Radiohead-fani. Poika näki Jyrkissä Paranoid Androidin musavideon ja osti levyn. Musiikki oli pojan korviin aivan erilaista kuin mikään siihen mennessä, ja näin pojasta tuli diggari. Samoihin aikoihin (1998-1999) nettihommat alkoivat kiinnostaa, joten poika yhdisti kaksi kiinnostuksen kohdettaan ja perusti fanisivun. Onneksi vanhimpia leiskoja ei ole olemassa (eikä niitä löydy enää wayback machinenkään kautta), mutta tässä yksi syksyltä 2000.



Radiohead-yhteisö eli vahvasti netissä, ja olin mukana virallisen keskustelupalstan (msgboardin) ensimmäisestä päivästä lähtien (tämä tapahtui muistaakseni joskus vuoden '99 syksyllä), ja useita vanhoja fanisivuja on edelleen pystyssä. Jo vuonna 1997 muistan olleeni mukana jollain RH-postituslistalla, joka oli käytännössä eräänlainen yhteisö itsessäänkin. Virallinen messageboard oli jokapäiväinen asia elämässäni suunnilleen seitsemän vuoden ajan, suurin osa netinkäytöstäni pyöri aikoinaan tämän bändin ympärillä. Kun WTC:n tornit sortuivat, kuulin siitä ensimmäisenä 'boardilta.



Myös oikeassa elämässä Radiohead yhdisti: muistan yläasteen lopulta tai lukion alusta erään kaverin kaverin, joka oli huhujen mukaan kova Radiohead-fani. Tämä ihminen on nykyäänkin yksi parhaita ystäviäni (ja monen tuntema televisiosta ja teatterin lavalta). Muistan myös aloittaneeni keskustelun lukion ensimmäisellä erään kauniin tytön kanssa atk-luokassa: huomasin hänen lukevan netistä jotain tuttua RH-sivua. Lukioaikoina eräs eteläsuomalainen tyttö sattui ylläpitämilleni fanisivuille ja lähetti minulle sähköpostia. Kirjoittelimme vuoden, pari, kunnes tapasimme Tukholmassa. Vietimme seuraavat kahdeksan vuotta yhdessä.



Muutin kaupunkia lukion toisen luokan keväällä. Uudessa kaupungissa musiikkimaku tietysti heti yhdisti samanhenkisiin ihmisiin, ja samana kesänä soitin ensimmäisellä keikallani soolokitaraa juurikin Paranoid Androidiin. Jossain on näiltä ajoilta tehtyjä liveäänityksiäkin, en tiedä uskaltaisiko niitä kuunnella? Ensimmäisellä keikalla ainakin kitarani oli hirvittävästi epävireessä. Mutta ei keikka onneksi kestänytkään kuin yhden biisin ajan. Kid A:n aikoihin sain kaikenlaista promokrääsää EMI Finlandilta, mm. Optimistic-promosinkun, tarroja yms yms. Muistan muutenkin kuinka suuri juttu se levy oli.

Kuten näissä asioissa tapahtuu, suurin fanitus laantui kun elämään tuli muuta sisältöä. Amnesiacia ja Hail To The Thiefiä en edes omista, In Rainbows pyörii mp3-soittimessa edelleen, mutta muuten en ole seurannut yhtyeen edesottamuksia enää vuosikausiin. Mutta voidaan sanoa että ilman tätä bändiä en olisi viettänyt tällaista elämää, en olisi töissä valitsemallani alalla ja pisimmät ihmissuhteenikin olisin missannut.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Captcha FAIL 


kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

|◄  36 37 38 39 40 41 42 43 44 45  ►|