Seitsemän ja maailman vaikein ilme 


Olen säilyttänyt tätä sanomalehdestä leikattua kuvaa kymmenen vuotta. Välillä se oli vuosikausia (usean eri) kylpyhuoneeni peilissä kiinni. Harjoittelin tuota ilmettä, onnistumatta siinä tyydyttävästi koskaan. En millään saa kulmakarvojani noin ja otsaani samanaikaisesti poimuille.


kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Joskus sitä mielellään auttaa ihmisiä 
On helatorstai, eli useimmilla toimistotyössä käyvillä vapaapäivä, mutta minä istun toimistolla kuunnellen 90-luvun alternativerokkiklassikoita MacBook Pron kaiuttimista (kaivaten oman olohuoneeni hifijärjestelmää) ja säätäen talotehtaan tulevien www-sivujen printti-CSS:ää kun (hlökohtainen) puhelimeni soi. Tuntematon numero.

- "Haloo?"

- "No se on T tässä terve, eihän häiritse vaikka näin pyhänä soittelen?" (T on eräs asiakas freelance-ajaltani. Tästä keissistä luulin päässeeni irti jo kuukausia sitten.)

- "Eipä juuri, toimistolla tässä olen muutenkin."

- "Kuule kun meillä aukeaa tuolla paikassa X ja paikassa Y uudet ravintolat, ja kun pitäisi laittaa lehteen mainos, ja eilen soitin B-Toimistoon, mutta he eivät lähettäneetkään haluamiani Ateriakuvia vaan pelkät Burgerikuvat, ja tänään en saa sieltä ketään kiinni ja aineiston pitäisi olla viimeistään huomenaamuna painossa!"

- "Joo, ovat varmaan sielläkin pyhäpäivän vietossa vapaalla." Mielessäni kävi kuva B-Toimiston seksikkäästä yhteyspäälliköstä mustissa bikineissä rantatuolilla palmujen katveessa, oranssinpunainen pitkä cocktail kädessään..

- "Niin kuule minä ajattelin soittaa että sullahan on niitä kuvia ja että ehtisitkö lähettää?"

- "No joo, kyllähän se onnistuu. Mä olen tässä töissä mutta menossa kotiin syömään noin tunnin päästä, kaivan ne kotikoneelta sit. Lähetän matskut viimeistään iltapäivästä."

- "Joo ja vielä siitä nettisivuhommasta, että me katottiin sitä tuossa ja mietittiin ---" Tässä vaiheessa lopetin kuuntelemisen, sanoin välillä "joo" siihen asti kun neiti T alkoi lopetella monologiaan.

- "Tuota joo, mä en enää hoida sitä www-juttua eteenpäin, se on nyt B-Toimiston ja heidän sitebuilderinsa heiniä, joten ota heidän kanssaan puheeksi nuo hommat, uskon että onnistuu."

- "Ja sitä logoa pitäisi säätää vähän kirkkaammaksi kun se tuo Karppanen, se kyllä tykkäsi siitä, sanoi että logo on ihan ok, mutta valomainoksissa se ei näy tarpeeksi hyvin."

- "Joo ota tuokin puheeksi B-Toimiston kans, ne kyllä hoitaa."

Muutaman enemmän tai vähemmän tärkeän keskustelunhaaran jälkeen:

- "Mutta tosiaan, laita tulemaan ne Ateriakuvat heti kun kerkeät!"

- "Joo ehdottomasti, laitan viimestään iltapäivästä."

- "Ok, ollaan yhteyksissä!"

- "Joo, jep, moro!"

- "Okei, joo, kiitti, moi moi."

Laskin puhelimen hikiseltä korvaltani pöydälle ja pyyhin näytön paidanhelmaani. Huokaisin ja nojasin taaksepäin työtuolissani. Katsoin kelloa, tunnin päästä voisi pitää vähän tavallista pidemmän ruokatunnin.

Tämä projekti on nyt kohta puolitoista vuotta sitten laitettu alulle. Tein silloin tällöin hommia B-Toimistolle, ihan hyvässä hengessä mutta vähän liian halvalla (yritin saada koipea oven väliin, tähtäimessä vakaampi pesti), ja sitten tuli tämä proggis. Kuten usein näissä hommissa käy, aika kuluu yllättävän nopeasti, ja asiakas kerkeää vaihtaa mielipidettään monta kertaa matkan varrella. Suunnittelin lafkalle monenlaista printtimediaa, työ oli todella mielenkiintoista ja hyvää palautettakin tuli, mutta silti olin helpottunut kun pari kuukautta sitten vein B-Toimistolle kaksi DVD-levyä täynnä luonnoksia, välitallennuksia ja valmista materiaalia monessa eri formaatissa ja sovimme ystävällisissä merkeissä, että minun osani tässä projektissa on ohi.

Kuten näissä hommissa useasti, eihän se ollut. No, työskenneltyäni noin tunnin, kävelin parin korttelin matkan kotiini syömään tyttöystäväni valmistamaa herkullista (ja halpaa) kalakeittoa, istahdin työpöytäni ääreen, ja kahdenkymmenen minuutin päästä olin kaivanut arkistostani tarvittavat Ateriakuvat, tehnyt niistä pari eri formaattista versiota (kaiken varalta lähetä aina materiaali vähintään kahdessa eri formaatissa!), uploadannut ne serverilleni ja lähettänyt linkit ja pienen ohjeistuksen sähköpostissa asiakkaalle.

Kävelin takaisin toimistolle ("takaisin sorvin ääreen"), klikkasin radion päälle (Cypress Hill: Insane In The Brain) ja avasin selain-ikkunan. Kirjauduin sähköpostiini, ja siellä odottikin asiakkaan reply: "KIITOS". Lyhyestä virsi kaunis, vai mitä?

+1 hyvää karmaa

1 kommentti  |  linkki kirjoitukseen
James Kochalka: American Elf 


American Elf on James Kochalkan päiväkirjastrippi, jota hän on piirtänyt ja julkaissut kotisivuillaan yli kymmenen vuotta. Siinä ajassa Kochalkasta on tullut tunnettu muusikko, useasti palkittu sarjakuvantekijä sekä kahden lapsen isä.

Olen nyt lukenut viimeisen viikon aikana koko arkiston läpi, ja täytyy myöntää että olen täysin koukussa. Miten voikin näin samaistua erilaisessa elämäntilanteessa olevaan ihmiseen pelkän sarjakuvastripin kautta?

Tunne on samankaltainen kuin se tunne, joka tulee kun lukee omia päiväkirjamerkintöjään vuosien takaa. Nostalgiaa ja surumielisyyttä siitä, että ei ole enää sama ihminen eikä tule koskaan enää olemaan. Mutta miksi? Eikö kehitys/kasvaminen ole vain hyvä asia?

Mietipä (näin kesän tullessa) jotain rauhallista oikein talvista hetkeä viime talvelta. Tai talvelta viisi vuotta sitten, tai kymmenen? Mitä tunnet? Tuleeko surullinen olo? Eikö?

Miksi minulle tulee?

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Illinoize! 
Illinoize on Montrealilaisen tuottajan Torin internetissä julkaisema vapaa remixtape, missä sekoitetaan Sufjan Stevensin, josta olen intoillut aiemminkin (vaikka aivan liian vähän), ja useamman rap-muusikon musiikkia. Hae hyvää mash-uppia täältä.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Marsin kuningas 


guassi, kesä 2007

3 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Nefertiti 
Yksi maailman tunnetuimmista veistoksista on ehkä väärennös?

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Flickr-käyttäjä Johan Leionin päivittäinen omakuva 
http://www.flickr.com/photos/37271574@N ... 550583839/

Mahtavan monipuolista settiä.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Finnegans Wake -maratooni 
Tänään aamulla alkoi Oulun Valveella kollektiivinen lukuperformanssi, jossa parisenkymmentä kirjallisuuden ystävää lukee vuorotellen non-stoppina James Joycen legendaarisen hankalan Finnegans Waken alkuperäiskielellä (tähän arvellaan kuluvan noin 36 tuntia). Itse ajattelin myös osallistua tähän hulluuteen, jolla juhlistetaan teoksen julkaisun 70-vuotispäivää. Kävin jo pyörähtämässä Valvesalissa (aulasta vasemmalle) aamupäivällä, salissa oli hyvin kodikas ja lämminhenkinen tunnelma. Tapauksen puuhamiehenä hyörii karismaattinen underground-kulttuuripersoona, tuttavani Paavo J. Heinonen. Lisää tietoa tapahtuman Facebook-sivuilta sekä Kalevan eilisestä artikkelista.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

|◄  72 73 74 75 76 77 78 79 80 81  ►|