Asioita, joita en muistanut 
- valon määrä
- yöllinen auringonlaskutaivas ja siihen liittyen
- tajusin juuri että tämän postin nimeksi voisi laittaa "Kliseitä"
- pilvet sinistä taivasta vasten ja
- wait, wait, the biggest cliche of them all, the Big Whopper of all summer-related nostalgia:
- ruohonleikkauksen tuoksu

Seuraavassa postissa kirjoitan luultavasti siitä, miltä asfaltti tuoksuu sateen jälkeen.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Robert Montgomery mainonnasta 


Tämä kirjoitus käsittelee samaa asiaa.

via sharkitect

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Allie Mount 


(Liittyy kai tähän. Allie Mountilta löytyy myös polaroideja.)

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Leatherface – Mush 




Lisää Youtubesta klikkaamalla levyn kantta.


kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
"Ooh! Erotic cakes" 


Kai te tämän muistatte? Hämärä jakso, Kauhujen talo, osa 6 (Treehouse of Horror VI), ensiesitys toukokuussa 1996 (herrajumala). Tuohon aikaan sunnuntai-aamupäivät menivät muita paskoja sarjoja katsoessa ja odottaessa Simpsoneita (klo 14:30?). Tämä on muuten nauhallakin, nauhoitettu juuri tuolloin. Koko seitsemäs tuotantokausi on täyttä rautaa. Outoja asioita sitä tulee mieleen keskellä päivää?

Ja jos ette muista (hävetkää), pätkä löytyy täältä.

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:
Jouni Paakkinen in my mind
WELCOME THRILLHO
The Simpsons Sing The Blues - Look At All Those Idiots

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
R.I.P. Cult Cinema 


Torniolainen elokuvateatteri/baari Cult Cinema lopettaa toimintansa 31.5.2011 vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi. Vuosien aikana olen soittanut Cultissa yli kymmenen keikkaa, ja järjestin siellä jonkin aikaa Kitaraillan nimellä kulkenutta akustisen musiikin klubia (miten siihen päädyttiin voitte lukea täältä). Vanhan rakennuksen leffateatteripuoli on todella miellyttävä upottavine penkkeineen, ja olen nähnyt teatterilavalla ja alakerran baarissa varmaan parikymmentä eritasoista rokkikeikkaa, sekä odotellut omia keikkojani joko takahuoneessa tai yläkerran käytävän sohvilla (jos keikka oli alakerrassa). Pari vuotta sitten sain paikkaa pyörittäviltä Maaritilta ja Merjalta (yhdessä yrittävä äiti ja tytär!) keikkareissullani lahjaksi brandypullon kiitoksena muutaman vuoden kestäneestä Kitaraillasta. Pullon sisältö tuhottiin vielä samana yönä, mutta ele lämmitti sydäntä pitkään.

Kokonaisuudessaan Cult Cinema on antanut paikalliselle kulttuuri- ja rockväelle vaihtoehtoisen paikan, missä järjestää erilaisia tapahtumia. Uskotte varmaan jos sanon että Tornion baari-/keikkapaikkatarjonta on aika helvetin huono; suurin osa mestoista on ns. suomileijonariipuskansan suosikkipaikkoja. Cult oli tervetullut poikkeus tähän sääntöön, ja se toimikin monta vuotta enemmän tai vähemmän vaihtoehtoporukan kotipesänä. Säälittää torniolaisten kavereiden ja samanmielisten ihmisten puolesta, toivottavasti heille löytyy mahdollisimman pian korvaava mesta.

Joten tässä Cult Cinemalle. Monta tuoppia (ja paikallisten kotiviiniä takahuoneessa) on tullut kumottua, elävää musiikkia kuunneltua kymmeniä ja kymmeniä tunteja. Kiitos siitä kaikille ketkä ovat olleet mukana, kuuntelemassa, katsomassa, järjestämässä.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Omistettu sunnuntaifiiliksille 
You can be at certain parties and not really be there. You can hear how certain parties have their own implied ends embedded in the choreography of the party itself. One of the saddest times Joelle van Dyne ever feels anywhere is that invisible pivot where a party ends – even a bad party – that moment of unspoken accord when everyone starts collecting his lighter and date, jacket or greatcoat, his one last beer hanging from the plastic rind's five rings, says certain perfunctory things to the hostess in a way that acknowledges their perfunctoriness without seeming insincere, and leaves, usually shutting the door. When everybody's voice recede down the hall. When the hostess turns back in from the closed door and sees the litter and the expanding white V of utter silence in the party's wake.

sivu 219, Infinite Jest, David Foster Wallace

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Kiireisen elämän lieveilmiöt 
Kun pesen käteni päivän päätteeksi, saippuavesi virtaa viemäristä alas melkein mustana, kertoen jotain siitä mitä olen tehnyt, mikä aika nyt on. Kaihtimia ei meinaa saada tarpeeksi kiinni, valo tulee kuitenkin jostain raosta. Äkkiä siihen tottuu, kesään.

En ole ehtinyt olla kotona (nauhoitamme iltaisin), siivotakin pitäisi. Kun on paljon tekemistä, kun tulee illalla kotiin vasta yhdeksän tienoilla, jäävät sellaiset asiat kuin pyykin peseminen ja imurointi. Viikonloput ovat menneet eri puolilla Suomea, aina kulkiessa pitää miettiä aina samoja asioita: pitääkö käydä kaupassa? vienkö roskapussin nyt, jos en, milloin? Mitä heitän jääkaapista pois, mitä kerkeän syödä? Ehdinkö?

(Annos realismia: tein tämän, pari viikkoa sitten (paitsi että lentokenttä ei ollut tuntematon, ehkä ongelma on juuri siinä?) Todella tylsää, mieluummin olisin ollut missä tahansa muualla. Mitä tästä opimme? Älkää kuunnelko minua, jos ehdotan jotain/intoilen jostain. Luultavasti se on kuitenkin pettymys. Korjataan tuo: todennäköisesti se on kuitenkin pettymys. Lentokenttäfiilistelyä, ei vittu. Hoitakaa minut kotiin mahdollisimman kivuttomasti. En pyydä muuta. Haluan vain kotiin.)

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

|◄  29 30 31 32 33 34 35 36 37 38  ►|