Lisää ilmaista musiikkia: Experimental Dental Schoolin Forest Field 
Tämä tuli mieleeni Peteerin viimeisimmästä blogipostista, jossa käsitellään psykedeelista musiikkia.

Jo tuossa kevättalvella yhtye nimeltään Experimental Dental School julkaisi ilmaiseksi netissä uuden albuminsa Forest Field. Käykää hakemassa itsellenne kesäistä psykedeliapoppia. Tämä levy on pyörinyt soittimissani aika tavalla viimeisen parin kuukauden aikana.


2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Psst! Ilmainen kokoelmalevy: Sub Popin Cybersex 
http://www.subpop.com/cybersex

Lisätietoa
. (Oikeasti ei ole virus.)


3 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Kesä 
Tänään lähdin töistä jo yhden aikaan. Parin tunnin päästä lähden junalla etelä-Suomeen. Merelle, saareen. Maanantaina kuumassa junassa takaisin pohjoiseen, tiistaina töihin. Lauantaina autolla Helsinkiin, festivaaleille sunnuntaiksi, maanantaina autolla takaisin.

Ei muuta.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Muotiblogeista ja kulutushysteriasta 
Seattlelainen Alex Martin piti yllään yhtä ja samaa mekkoa vuoden ajan:
Was this a feminist thing? Probably. Also an art thing. Also a let's stop wasting time and money thing. But on a feminist note, let's stop agreeing that the best way for women (in particular) to "express themselves" is by purchasing new wardrobe items and putting together daily outfits.

(lihavointi minun)

Martin toteutti kannanottonsa vuonna 2005. Kottke.org kertoo muista samantapaisista projekteista.

En usko, että kukaan on eri mieltä, jos sanon, että nämä nuoret naiset voisivat käyttää aikansa ja rahansa hyödyllisemminkin? Tietysti kuka tahansa saa tehdä rahoillaan mitä haluaa, ja ajallaan vielä enemmän, mutta muotiblogeista on tullut melko äkkiä todella suosittu formaatti, ja epäilen, että monet nuoret eivät ajattele esimerkiksi vaatteidensa ja yleisten kulutustottumustensa eettisyyttä. "Kaikille ympäristöongelmille on olemassa kaksi perussyytä: 1) meitä ihmisiä on liikaa ja 2) me kulutamme liikaa." [lähde]

Lisäksi uskon, että avain mielen tyyneyteen on siinä, että irrottautuu mahdollisuuksien mukaan materiaalisesta omistuksesta ja uuden ostamisesta.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Mitä tapahtuu kun hypotermia iskee? 
Breath rolls from you in short frosted puffs. The Jeep lies cocked sideways in the snowbank like an empty turtle shell. You think of firelight and saunas and warm food and wine. You look again at the map. It's maybe five or six miles more to that penciled square. You run that far every day before breakfast. You'll just put on your skis. No problem.

Mitä tapahtuu kun ihminen joutuu tilanteeseen kylmyys vie melkein kuoleman rajalle asti? Ulkoilulehti Outsiden arkistoista löytyy todella hyvä ja pelottava kirjoitus eräästä läheltä piti -tilanteesta.

via kottke.org


kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Tarinoita Kemin Sarjakuvapäiviltä, part I 
Pari viikonloppua sitten järjestettiin taas vuosittaiset Kemin Sarjakuvapäivät. Olen käynyt siellä nyt ainakin kahdeksana perättäisenä vuonna, sekä muutaman kerran ennen tätä putkea. Tässä eräs muisto menneiltä vuosilta Kemistä:

Vuonna 2003 satuimme ystäväni Laurin (jonka kanssa olen nämä kahdeksan vuotta festivaaleilla viettänyt) paikalle Kulttuurikeskukselle juuri kun TV-tenniksen piirimestaruuskisat olivat alkamassa. Mestaruudesta kisattiin kolmella eri "kentällä" (eli kolmella eri screenillä/telkkarilla), pelivälineenä oli ikivanha PONG-konsoli. Pääsin mukaan "villillä kortilla", Lauri "mustana hevosena": tätä selostajana toiminut savontaja Olavi Rytkönen hehkutti joka välissä kun pelasimme. Välillä peli tilttasi, ja kuvasta tuli puoliksi negatiivi, ja toinen maila näkyi kahtena, jolloin sekä pelaajat, selostajat ja yleisö huusivat "MUSTA MAILA!". MUSTAN MAILAN ilmestymistä pidettiin joko hyvänä tai huonona merkkinä riippuen pelitilanteesta.

Huolimatta huomattavasta promillemäärästä, jota kannoin sisuksissani pelien ajan (tai ehkä juuri siksi?) pääsin pronssiotteluun, jossa vastassani oli pahamaineinen Tähtivaeltaja-lehden päätoimittaja Toni Jerrman. Jerrman oli myös vahvasti humalassa, mutta vei todella tasaisen pelin (muistaakseni) erin 2-1.

Sarjakuvapäivät ovat olleet aina yleensä todella lämminhenkiset, hieman oudot juhlat. Ehkä se johtuu siitä että pieneen pohjoissuomalaiseen merenrantakaupunkiin kokoontuu viikonlopuksi samanhenkisiä marginaali-ihmisiä (sarjakuvantekijöitä, muita alan ihmisiä ja asiasta kiinnostuneita) luvan kanssa intoilemaan jostain, mitä monet pitävät (vieläkin) jotenkin kummallisena ammattina/harrastuksena. Mutta sarjakuvapäivät eivät ole olleet koskaan pelkkää sarjakuvaa, vahvasti on ollut esillä muutkin kuvataiteen muodot, musiikki ja yleinen omakustannekulttuuri.

Sarjakuvapäiviin on myös kuulunut (kuten voi lukea monen nuoren suomalaisen sarjakuvablogeista) tietynlainen nuoren ja vanhemman sarjakuvantekijäpolven kohtaaminen. Itsekin muistan jonain vuonna iltabileissä pyytäneeni Kati Kovácsilta jotain luonnoskirjaani. Kovács ensin haukkui tussini erittäin verbaalisesti, sitten kysyi minulta että en kai aio seisoa siinä odottamassa ja katsomassa kun hän piirtää. Nuorta piirtäjää kyllä silloin vähän pelotti ja hävettikin jostain syystä. Kävelin takaisin omaan pöytääni ja uskalsin käydä hakemassa luonnoskirjani vasta reilun puolen tunnin päästä.

Sarjakuvapäivät on tapahtumana kutistunut selkeästi, enää monet pienkustantamot eivät lähde Kemiin pystyttämään myyntipöytiään. Kukunor piti suurta ja mielenkiintoista myyntipistettään vielä muistaakseni vuosituhannen vaihteessa. Nykyään festivaalit ovat kutistuneet myös iltaohjelmaltaan, iltaohjelmaa ei ole kuin lauantaina. Myös jonkinlainen yleinen henki on ehkä vähän laimeampi kuin aiemmin. Mutta silti Kemi säilyttää paikkansa monen suomalaisen sarjakuvaihmisen keväässä ja hyvä niin.

Tänä vuonna kävin mm. kuuntelemassa Timo Mäkelän (mm. Pienistä julmista tarinoista ja Minun elämäni -sunnuntaistripistä tunnettu, yksi lempisarjakuvantekijöitäni) haastattelun ja katsomassa (melkein kokonaan) dokumenttielokuvan "Viimeinen ruutu", jossa Vanhat herrat -sarjan tekijä Pauli Heikkilä piirtää uransa viimeisen sarjakuvaruudun ja puhuu samalla piirtäjän työstä ja hahmoistaan. Mielenkiintoisinta oli kuunnella hänen kertomuksiaan siitä, kuinka hän joskus näkee piirtäessään hallusinaatioita joissa hahmot tappelevat siitä kuinka heidät on piirretty (kumpi on parempi?) ja esittävät ärhäkkää kritiikkiä ulkomuodostaan itse piirtäjälle.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Seitsemän ja maailman vaikein ilme 


Olen säilyttänyt tätä sanomalehdestä leikattua kuvaa kymmenen vuotta. Välillä se oli vuosikausia (usean eri) kylpyhuoneeni peilissä kiinni. Harjoittelin tuota ilmettä, onnistumatta siinä tyydyttävästi koskaan. En millään saa kulmakarvojani noin ja otsaani samanaikaisesti poimuille.


kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Joskus sitä mielellään auttaa ihmisiä 
On helatorstai, eli useimmilla toimistotyössä käyvillä vapaapäivä, mutta minä istun toimistolla kuunnellen 90-luvun alternativerokkiklassikoita MacBook Pron kaiuttimista (kaivaten oman olohuoneeni hifijärjestelmää) ja säätäen talotehtaan tulevien www-sivujen printti-CSS:ää kun (hlökohtainen) puhelimeni soi. Tuntematon numero.

- "Haloo?"

- "No se on T tässä terve, eihän häiritse vaikka näin pyhänä soittelen?" (T on eräs asiakas freelance-ajaltani. Tästä keissistä luulin päässeeni irti jo kuukausia sitten.)

- "Eipä juuri, toimistolla tässä olen muutenkin."

- "Kuule kun meillä aukeaa tuolla paikassa X ja paikassa Y uudet ravintolat, ja kun pitäisi laittaa lehteen mainos, ja eilen soitin B-Toimistoon, mutta he eivät lähettäneetkään haluamiani Ateriakuvia vaan pelkät Burgerikuvat, ja tänään en saa sieltä ketään kiinni ja aineiston pitäisi olla viimeistään huomenaamuna painossa!"

- "Joo, ovat varmaan sielläkin pyhäpäivän vietossa vapaalla." Mielessäni kävi kuva B-Toimiston seksikkäästä yhteyspäälliköstä mustissa bikineissä rantatuolilla palmujen katveessa, oranssinpunainen pitkä cocktail kädessään..

- "Niin kuule minä ajattelin soittaa että sullahan on niitä kuvia ja että ehtisitkö lähettää?"

- "No joo, kyllähän se onnistuu. Mä olen tässä töissä mutta menossa kotiin syömään noin tunnin päästä, kaivan ne kotikoneelta sit. Lähetän matskut viimeistään iltapäivästä."

- "Joo ja vielä siitä nettisivuhommasta, että me katottiin sitä tuossa ja mietittiin ---" Tässä vaiheessa lopetin kuuntelemisen, sanoin välillä "joo" siihen asti kun neiti T alkoi lopetella monologiaan.

- "Tuota joo, mä en enää hoida sitä www-juttua eteenpäin, se on nyt B-Toimiston ja heidän sitebuilderinsa heiniä, joten ota heidän kanssaan puheeksi nuo hommat, uskon että onnistuu."

- "Ja sitä logoa pitäisi säätää vähän kirkkaammaksi kun se tuo Karppanen, se kyllä tykkäsi siitä, sanoi että logo on ihan ok, mutta valomainoksissa se ei näy tarpeeksi hyvin."

- "Joo ota tuokin puheeksi B-Toimiston kans, ne kyllä hoitaa."

Muutaman enemmän tai vähemmän tärkeän keskustelunhaaran jälkeen:

- "Mutta tosiaan, laita tulemaan ne Ateriakuvat heti kun kerkeät!"

- "Joo ehdottomasti, laitan viimestään iltapäivästä."

- "Ok, ollaan yhteyksissä!"

- "Joo, jep, moro!"

- "Okei, joo, kiitti, moi moi."

Laskin puhelimen hikiseltä korvaltani pöydälle ja pyyhin näytön paidanhelmaani. Huokaisin ja nojasin taaksepäin työtuolissani. Katsoin kelloa, tunnin päästä voisi pitää vähän tavallista pidemmän ruokatunnin.

Tämä projekti on nyt kohta puolitoista vuotta sitten laitettu alulle. Tein silloin tällöin hommia B-Toimistolle, ihan hyvässä hengessä mutta vähän liian halvalla (yritin saada koipea oven väliin, tähtäimessä vakaampi pesti), ja sitten tuli tämä proggis. Kuten usein näissä hommissa käy, aika kuluu yllättävän nopeasti, ja asiakas kerkeää vaihtaa mielipidettään monta kertaa matkan varrella. Suunnittelin lafkalle monenlaista printtimediaa, työ oli todella mielenkiintoista ja hyvää palautettakin tuli, mutta silti olin helpottunut kun pari kuukautta sitten vein B-Toimistolle kaksi DVD-levyä täynnä luonnoksia, välitallennuksia ja valmista materiaalia monessa eri formaatissa ja sovimme ystävällisissä merkeissä, että minun osani tässä projektissa on ohi.

Kuten näissä hommissa useasti, eihän se ollut. No, työskenneltyäni noin tunnin, kävelin parin korttelin matkan kotiini syömään tyttöystäväni valmistamaa herkullista (ja halpaa) kalakeittoa, istahdin työpöytäni ääreen, ja kahdenkymmenen minuutin päästä olin kaivanut arkistostani tarvittavat Ateriakuvat, tehnyt niistä pari eri formaattista versiota (kaiken varalta lähetä aina materiaali vähintään kahdessa eri formaatissa!), uploadannut ne serverilleni ja lähettänyt linkit ja pienen ohjeistuksen sähköpostissa asiakkaalle.

Kävelin takaisin toimistolle ("takaisin sorvin ääreen"), klikkasin radion päälle (Cypress Hill: Insane In The Brain) ja avasin selain-ikkunan. Kirjauduin sähköpostiini, ja siellä odottikin asiakkaan reply: "KIITOS". Lyhyestä virsi kaunis, vai mitä?

+1 hyvää karmaa

1 kommentti  |  linkki kirjoitukseen

|◄  68 69 70 71 72 73 74 75 76 77  ►|