Loman loppu 
Tiedoksi: huomenna lähden loppuviikoksi (ja loppukesälomakseni) reissuun. Ensimmäinen etappi on Hämeenlinna, jossa en ole ikinä ennen käynytkään.

Luultavasti blogi päivittyy seuraavan kerran viikon päästä jos en intoudu bloggaamaan tien päältä.

Nauttikaa kesästänne!

(Psst! Katso myös seuraava kirjoitus, joka kertoo miten loma itse asiassa loppui.)

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
"Nousin juuri kloorivedestä." 


Katsoin pitkästä aikaa eilen Renny Harlinin ohjaaman ihan kelvollisen jatko-osan yhdelle maailman parhaista actionleffoista.

John McClane juttelee (jo ykkösestä tutun) mustan poliisin kanssa joka kysyy häneltä suunnilleen näin: "You aren't pissing in somebodys pool, are you?" johon John vastaa "Yeah, and I'm fresh out of chlorine."

John meinasi tietenkin että häneltä on kloori loppu (eli hän ei voi desinfioida/puhdistaa allasta). Perkele. Lisää virheellisiä käännöksiä mm. Jouni Paakkisen (josta olen blogannut aiemminkin) sivuilta.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Oulusta 
Ensin haluan kiittää Solutasolla-blogin Elsaa linkistä (& haasteesta) sekä toivottaa tervetulleeksi kaikki hänen bloginsa kautta tulleet uudet kävijät. Toivottavasti viihdytte, muistattehan myös kommentoida jos jokin kirjoitus herättää ajatuksia!

Tapasin Elsan täällä Oulussa Neverin (ainutlaatuinen reggaebaari) patiolla viime viikon keskiviikkona. Hän istui erään ystäväni (hänen vanha tuttunsa) kanssa samassa pöydässä, satuin kuulemaan viereiseen pöytään hänen puhuvan jotain bloggaamisesta. Heidän seurueestaan suurin osa jatkoi matkaa, joten ystäväni ja Elsa siirtyivät meidän seurueemme pöytään. Otin puheeksi bloggaamisen, vaihtelimme fiiliksiämme ja kokemuksiamme bloggaamisesta. Tapaaminen oli lyhyt mutta poiki mukavan uuden blogituttavuuden.

Ja se haaste: kerro jotain asuinkaupungistasi. "Mihin kotikaupungissanne oikeasti kannattaa tutustua? Mitä helsinkiläiset toimittajat eivät kotikaupungistanne osaa suositella? Minne sinä veisit ystäväsi?" Yritetään.

Viiniä ja kahvilatuotteita

Keskustassa Rotuaarin pallon vieressä sijaitsee mainio Bar B, sekä osittain samoissa tiloissa Cafe Bisketti. Baarin puolella on arkipäivisin happy hour -tyylillä (muistaakseni kolmesta seitsemään?) lasi viiniä 2,80€, ja kahvilan puolelta saa monenmoista suolaistakin purtavaa. Leppoisa palvelu, baarin puoli yllättävänkin rauhallinen (verrattuna kahvilaan).

Olutta ja tupakkaa
Oulun rumin baari, Snooker Time, on muodostunut jonkinlaiseksi kantapaikaksi klo 16-19 tarjoiltavan halvan oluen (3€ pitkä tuoppi) ansiosta. Paikka ei ole missään muodossa viehättävä, mutta omaa varsinkin näin kesällä hauskan "sisätilaterassin", mikä on siis seinillä ja ikkunoilla muusta baarista erotettu nurkka jonka ikkunat ovat auki ulos. Täältä mut tapaa useimmiten, jos päiväkaljasta puhutaan. Jotkut myös pelaavat biljardia. Parhaat seinäkirjoitukset vessoissa. Yleisesti ottaen melko nuorta sakkia, ei vanhoja kantaspurguja.

Musiikkia & kulttuuria ja olutta
PSK Kaupunni on oululaisen undergroundkulttuurin ja pienimuotoisten keikkojen pesä. Myös kuukausittain vaihtuva taidenäyttely. Pieni paikka, mahtavia pikkukeikkoja (aiemmin aina ilmaisia, nykyään ainakin kerran on jäänyt menemättä kun ovella oli lipunmyyjä). Itsekin olen soittanut paskiksessa, muutaman kerran bändin kanssa, lukemattomia kertoja keskiviikkoisin järjestettävässä "open stage"-illassa (laidasta laitaan musiikkia kahdella kitaralla, bassolla ja erilaisilla kilkuttimilla ja sheikkereillä), pari kertaa "open decks"-meiningeissä levyjä soittamassa, käytännössä DJ-karaoke, omat levyt mukaan (oisiko joka toinen torstai nykyään, en tiedä kesäaikataulusta?) ja kerran kahdesti yksityistilaisuudessa DJ:nä. Jos jonnekin illalla, useimmiten tänne. Myös Oulun Ylioppilasteatteri järjestää klubi-iltansa täällä, sekä taitaa Huutomerkki järjestää silloin tällöin myös runoiltoja. Kuten sanoin, kulttuuria laidasta laitaan.

Puistoilua

Oulu on puistojen kaupunki. Puistoilla voi keskustassa (Kiikeli, Ainola jne jne), Heinäpäässä (Hollihaka), Karjasillalla (vaikka futista). Kesäisin melkein päivittäin tulee jossain istuskeltua, potkittua footbägiä. Ehdottomasti yksi Oulun parhaita puolia. Myös merenrantasaaret heti keskustan ulkopuolella (Pikisaari, Hietasaari, Linnasaari ja muut) ja Nallikarin hiekkarannat kannattaa tsekata.

Mitä vielä?

Divareista se joku siinä Onnelan vieressä, pitserioista Pizza Hot & Chili Kebab paskiksen vieressä (tai jos haluaa sijoittaa pari euroa enemmän, Fratelli Hevimestan vieressä), Pikku-Thai (thaisafkaa kohtuuhintaan siinä vastapäätä missä oli Äxä ennen), Levykauppa Äx (nykyään suuremmissa tiloissa rautatieaseman vieressä), Real Deal (skeittikenkiä ym. vaatteita, alakerrassa myös galleria), Second Hand Store (Real Dealin vieressä, sis. myös Weigh & Saven). 45 Specialin köökiklubi perjantaisin, seisovasta pöydästä todella hyvää ruokaa todella halvalla (taitaa olla kesälomalla nyt?). Eiköhän näillä. Googlettamalla löytänee osoitteet, tai sit kysymällä vastaantulijoilta tai minulta.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Rocket Man - William Shatner (1978) 


William Shatner tulkitsee Elton Johnin klassikon.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
RIP Frank McCourt 


Itsenäisyyspäivän aikaan vuonna 2003 luin ensimmäistä kertaa Seitsemännen portaan enkelin. Tämä sivu on piirretty silloin. Keskellä sivua lukee "Voi Jeesus, mummo sanoo, kyllä on hyvä asia ettet sinä omistanut sitä tallia Betlehemissä, muuten koko Pyhä perhe olisi nälissään ja taivasalla vielä tänäkin päivänä." Muistaakseni kirjan alkupuolelta.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Party all the time - Eddie Murphy (1985) 


Toimii vinyyliltä soitettuna myös 'väärällä' nopeudella, sen voin kertoa.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Vaikka mieli on näennäisesti vapaa 
sama heinäkuun kaiho-teema jatkuu, tämä teksti on kirjoitettu noin viisi vuotta sitten. tökerö, naiivi, raakaversio. tuli vastaan vanhoja tekstejäni selatessa. kirjoittaisin nykyään toisin, mutta pidän tästä kuitenkin ja siksi julkaisenkin sen nyt muokkaamattomana.

Vaikka Mieli on näennäisesti vapaa, olen silti kahlehdittu tähän maailman suohon, miettimään samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Ratkaisuni eivät tuota tulosta, olen vieläkin yhtä nälkäinen kuin silloin kun astuin tähän jumalattomaan seisovaan pöytään. Tässä paikassa kaikkea on paljon, liikaa, mutta aina oudosti jossain muualla kuin siellä missä minä olen. Kaipaan aina sitä, mitä ei ole kohdallani maailmankaikkeuden salaattibaarissa. Vaikka löytäisinkin gastronomisesti himoitsemani eineksen, en ole tyytynyt.

Olisi äärettömän paljon helppotajuisempaa jos tilanteeni johtuisi ulkomaailmasta. Silloin se olisi korjattavissa yhtä helposti kuin television kanavan vaihto. Mutta minun tilanteeni onkin saanut alkunsa, muhinut ja kasvanut lopulta mammuttimaisiin mittoihin sisäavaruudessa. Tämän sekasortoisen kauppahallin, jota myös mielekseni usein sanon, tiskeillä kaikki on aina tuoretta ja tarjouksessa, ja monta kertaa olen myös nähnyt todellista myyntiä. Mutta vielä useammin olen saanut todistaa kasvottomien statistien lauman virtaavan hallin toisesta päästä sisään ja (ostamatta mitään) toisesta päästä ulos. Mikään ei tartu, kaikki tekee vain epämääräisen suttuisen jäljen, kukaan ei osta mitään. Mutta kun halli suljetaan, kaikki elintarvikkeet täytyy heittää roskiin. Huomenna uudestaan, viimeinen siivooja mutisee sulkiessaan kauppahallin massiiviset ovet.

Se, että haluan kuulla äänen, jota en ole kuullut kahdeksaantoista kuukauteen, ei ole minusta mitenkään merkillistä. Se ääni on esiintynyt viime aikoina unissani, tai tarkemmin sanottuna sen äänen omistaja. Kaunis, lyhyt tyttö, joka oli kerran kauneinta mitä olin ikinä nähnyt. En tiedä hänestä enää mitään muuta kun sen, että hän on yksi selväjärkisimmistä ihmisistä kenet tiedän. Minulla on tunne että hän ymmärtää tilannettani, ja näin olen ymmärtänyt keskusteluistamme ja vaihtamistamme ajatuksenpätkistä. ”Tiedän kyllä, että pelot ja epävarmuudet syövät asioita ympäriltään, vaikka voihan kaiken negatiivisenkin kääntää tuottavaksi.” Se on totta, mutta pelon ja epävarmuuden kalvama ihminen on raunio, varjo itsestään. Vapiseva luuranko joka ei osaa muuta tehdä kuin maata huoneessaan, tuijottaa kattoa ja miettiä. Kuin kärpänen joka törmää lasiin yhä uudestaan ja uudestaan, eikä tajua että vaikka siitä näkee läpi, siitä ei pääse läpi. Mind & matter. Näen itseni, ajatusteni läpi, mutta en pääse etenemään vaikka kuinka yritän. Olen itse, tämä saamaton ja paranoidi itse, tämä elämän vääristäjä, tämä kuihtuva, epäluova yksilö. Olen itse samalla oman elämäni filantropisti ja statisti, herra Jekyll ja Mr. Hyde.

Ja kaikkeen tähän on ratkaisu, lääke. Minun pitäisi komeasti sanoen ”ottaa ohjat käsiini”.


Jos haluatte katsoa elokuvan, joka kertoo nuorten ihmisten kamppailusta lapsuuden ja aikuisuuden välillä, nostalgian täytteisen kuvauksen pikkukaupungista ja ystävyydestä, voitte tehdä huonomminkin kuin katsoa elokuvan nimeltään Hyvästi Falkenberg.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Mitä juhlien jälkeen? 
Toivottavasti teitä lukijani ei häiritse blogini viimeaikainen yli-rehellinen sävy, mutta minulla on ongelma.

Jään liikaa kiinni juhliin. Tarkoitan sitä kontrastia juhlien ja "normaalin elämän" välillä, eli sitä hetkeä kun tajuaa että juhlat ovat loppu nyt. Tästä sain taas konkreettisen esimerkin viettettyäni viikonlopun pohjanmaalaisessa metsässä kanssa sekalaisen joukon vanhoja ystäviä, kavereita, tuttuja ja tuntemattomia. Itku tuli, kun sunnuntaina lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Bändikaverit olivat ihmeissään kun yksi vaan nyyhkii takapenkin nurkassa eikä saa sanotuksi mitään. Koko sunnuntai meni täysin allapäin.

Voi olla myös että jään kiinni tiettyihin ihmisiin, joita ei tapaa muuten kuin tietyissä juhlissa. Tai siihen "vapauden tunteeseen" kun on poissa "normaalielämästä". Luultavasti se on näiden kaikkien yhdistelmä. Ja ongelmaksi tulee myös se, että tässä masennuksessa ei oikein mistään sovitusta tekemisestä tule mitään. Ja masennuttuani tästä alan kyseenalaistamaan oman elämäni kulmakiviä, miettimään onko jokin oikeasti vialla, onko tämä kaikki kurja olo alitajuntani yritys kertoa minulle jotain?

Kyseinen masentunut fiilis kuitenkin meni ohi jo tämän päivän aikana. Nyt pystyy jo ajattelemaan realistisemmin ja kyseenalaistamaan monia mielikuviaan. Tiedättehän, kertomaan itselleen että hyvä että loppui vielä kun oli hauskaa. Ja miettimään myös sitä, että se kuva, minkä ihmisistä tuollaisessa ympäristössä saa, ei ole ollenkaan realistinen. Vai onko? Ovatko ihmiset enemmän omia itsejään tuollaisessa irtautuneessa maailmassa vai arkisessa reaalimaailmassaan? Todisteita lienee kumpaankin suuntaan..

Arjesta irtautuminen on tietysti täysin suositeltavaa, varsinkin näin kesälomalla. Mutta miksi joskus siihen arkeen palaaminen on niin vaikeaa, vaikka siitä omasta kotoisesta arjesta ei valittamisen aihetta löytäisikään? Onko se "menetetyn nuoruuden" pelkoa? Onko se tulevaisuuden pelkoa, pelkoa siitä, että ei tule enää koskaan tuollaisia juhlia, että tuollaiset ihmiset vain kasvavat ja tylsistyvät ja aikuistuvat ja saavat lapsia ja lopettavat yhteydenpidon toistensa kanssa? Ja että ikinä ei enää tule kunnon juhlia?

(Kunnon juhlilla tarkoitan siis vähintään muutaman vuorokauden viettämistä jollain määrätyllä porukalla ulkomaailmalta mahdollisimman suljetussa paikassa.)

Teininä samanlainen tunne tuli kun ihastui johonkin ihmiseen. Tämä tapahtui useasti jonkin matkan, tapahtuman, leirin tms. aikana (kts. tämä). Nyt ei edes tarvitse sen kummemmin ihastua keneenkään, ja silti tulee samanlainen fiilis. Outoa, eikö? Vai jäisikö juhlien jälkeinen masennus väliin jos tällaisia juhlia olisi useammin kuin kerran vuodessa? Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia, niitä on täynnään tämänöinen blogipostini..

Olen elänyt jonkin sortin kommuunielämää aiemmin. Se on todella romanttinen ajatus, mutta käytännössä pidemmän päälle se käy rasittavaksi. Bileet eivät voi jatkua ikuisesti. Jos ne jatkuisivat ikuisesti, ne eivät enää vaikuttaisi niin kovasti. "It's a fucking impossible way of life", sanoi Robbie Robertson The Bandin 16 vuotta kestäneestä kiertue-elämästä rock-elokuvassa "The Last Waltz".

Ehkä olen liian taipuvainen nostalgiaan, rypemään siinä mitä oli, ei siinä mitä on nyt tai mitä tulee olemaan. Onneksi tämä taipumus on nostanut päätään yhä harvemmin ja harvemmin nykyään. Mutta ehkä juuri siksi, silloin kun se iskee, se iskee todella vahvasti.

6 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

|◄  71 72 73 74 75 76 77 78 79 80  ►|