From A Buick 8 
Vaikka onkin kohtuullista sanoa että olen Stephen King -fani, en ole lukenut kaikkea hänen 1990-luvun lopun jälkeistä tuotantoaan, johon kuuluu muunmuassa "From A Buick 8", suomennettu pelkällä Buick 8 -nimellä. Luulen lukeneeni kirjasta jonkin huonon arvostelun, tai sitten pelkkä "tappaja-auton" idea tuntui niin loppuunkulutetulta ("Christine" käsitteli tätä teemaa melko keskinkertaisesti jo kahdeksankymmentäluvun alussa, luin sen ensimmäistä kertaa noin kymmenenvuotiaana) että olen vältellyt kirjaa tähän saakka. Saattaa sisältää mietoja spoilereita!

No, ennen viime viikkoista kesälomareissuani päätin etsiä jonkin kirjan matkalukemiseksi, ja törmäsin tähän paikallisella kirpputorilla. Hieman vastahakoisesti aloitin sen junamatkalla Hämeenlinnaan, mutta huomasinkin varsin pian tarinan imevän minut tutusti mukaansa. Pari päivää olen jopa odottanut pääseväni töistä kirjan kimppuun, töiden jälkeen on nautinnollista laittaa pitkäkseen sohvalle ja lukea pari tuntia.

Buick 8 on Kingin lukijoille tutunoloinen automalli (mm. "Musta Torni" -sarjasta ja "Hearts in Atlantis" (suom. "Pimeyden sydän")-teoksesta), komea vanha amerikkalainen valkosivurenkainen laiva. Tässä kirjassa se ilmestyy pikkukaupungin poliisiaseman riesaksi, ja vähitellen homma alkaa mennä Lovecraftmaisesti päin persettä. Muina teemoina kauhugoreilun lisänä kulkevat kysymykset vastuun säilyttämisestä, vanhenemisesta, sattumasta, ja perinteistä. Kirjan kauhupätkät jättävät pelottavan onton olon, vastausta siihen mitä tapahtuu ja miksi (ja miten?) ei ikinä tule.

Itse pelkoa luodaan melko perinteisin (ja toimivin!) keinoin: koirat kuulevat ja aistivat jotain ennen ihmisiä (tämä on varma ultraperinteinen merkki siitä että kohta paska lentää tuulettimeen). Toistolla ja kerronnallisella petauksella luodaan odottava jännitys, ja itse tarinan maailmassakin ennusmerkeillä on suuri rooli; koskaan kun ei ole varmuutta siitä mitä Buick 8 tekee seuraavaksi.

Ehkä tämä seikka juuri jää myös romaanin suurimmaksi miinuspuoleksi: jatkuva petaaminen jättää odottamaan jotain todella apokalyptista loppuryminää, ja vaikka loppu ei sinällään pettymykseltä tuntunutkaan, olisin lukenut mielelläni enemmänkin visvaisia actionkuvauksia.

No, tästä blogista ei ole tulossa kirja-arvostelublogia, mutta muutamasta suosikistani olen suunnitellut kirjoittaa jotain. Näihin kuuluu myös aiemmin mainitsemani "Hearts in Atlantis", joka toimii nostalgisena kesälukemisena vähintään yhtä hyvin kuin "Stand By Me" -elokuvan pohjalla oleva pienoisromaani "The Body", joka löytyy mainiosta "Different Seasons"-suomennoksesta "Kauhun Vuodenajat II".

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Faces 2009 


Kuulin noin yhdeksän vuotta sitten ensimmäistä kertaa tuttujen hippityttöjen puhuvan "etnofestareista". Tällä he tarkoittivat Etelä-Suomessa Karjaalla järjestettävää Faces -etnofestivaalia, johon oma matkanikin vei viime viikon lauantaina. Olin päätynyt Helsinkiin viettämään viimeistä lomaviikkoani, ja huolimatta rahapulasta, kalliista lipuista ja seuran puutteesta, huomasin lauantaina iltapäivästä käveleväni luonnonkauniilla Billnäsin (Pinjainen) ruukkialueella kohti festivaalialuetta.

Jätettyäni reppuni leirintäalueen narikkaan ja ostettuani vähän vajaan neljänkymmenen euron arvoisen rannekkeen kävelin sisään alueelle. Ensimmäisenä kierrellessäni monipuolista festivaalia ympäri minuun iski alueen kauneus. Itse festivaalialue oli todella monipuolinen ilo silmälle, ja tapahtumaa oli joka paikka täynnä.

Ympäriinsä kuljeskelua, vesipullon täyttämistä, nauravia lapsia, hyvää musiikkia; highlightina ehkä sunnuntaina täydessä vesisateessa käsittämättömän rumalla rantalavalla - jonka koristuksena oli valkoisia lakanoita ja yksi vilkkuva vihreä-sininen-punainen valo ja pari valkoista kannua -
Rol Junell & his Hawaiian Novelty Orchestra. Bändi kehui vesisateesta huolimatta paikalla olevaa noin kahdenkymmenen hengen yleisöä "pohjois-Euroopan parhaaksi Hawaii-yleisöksi", ja taisi soittaa ainakin kolme kertaa "den sista låten". Tunnelma oli surrealistinen, kuunnelkaa musiikkia Myspacesta ja kuvitelkaa mutainen ja märkä lavanedusta, jolla
seisoo yksi mies ruskean sateenvarjon alla. Lavalla bändi istuu vaaleanpunaiset leit kaulassaan, tilanne oli kuin Aki Kaurismäen elokuvasta.

Billnäsin ruukkialueen omistaa nykyään Management Events, "vuonna 1994 perustettu ylimmän johdon kutsuvierastilaisuuksiin erikoistunut yritys", joka käsittääkseni viisinkertaisti Facesin vuokran. Festivaali ei pyrkinytkään kuin nollatulokseen, mutta jäi käsittääkseni tappiolle. (En juuri nyt löydä sitä Hesarin artikkelia, mistä näin luin.) Joten luultavaa on, että Faces joutuu etsimään itselleen toisen kodin ensi vuonna.

EDIT 5.8. klo 10:47: Blogilistalta ei voi jostain syystä etsiä blogikirjoitusten sisällöstä, joten jos joku teistä lukijani törmää Faces 2009 -aiheiseen
kirjoitukseen, jättäkää linkki kommentteihin, kiitos!


EDIT 25.8. klo 15:04: Lisää Faces 2009 -materiaalia:
Tanssi-lehden festariraportti
Helsingin yliopiston Limes-ainejärjestön sivuilta löytyy muutama
kuva
parikymmentä kuvaa

Flickr-käyttäjä Georgs perspektivin Faces 2009 -setti
Lisää materiaalia kommenteissa!

EDIT 31.8. klo 18:20:
Rol Junell & his Hawaiian Novelty Orchestran Faces-keikasta puolitoista minuuttia Youtubessa!

EDIT: 17.11. klo 10:11:
Kuvia @ 34d2w.blogspot.com

3 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Elokuun toisen ja kolmannen välinen yö 


Nopea kirjoitus ennen kunnon matkaraporttia: eilen (sunnuntaina) otimme auton allemme Karjaalta noin klo 20:45 (mikä oli jälkeenpäin ajateltuna ehkä vähän liian myöhään). Ajoin sitä noin viitisen tuntia, jonka jälkeen vaihdoimme kuskia, ja sainkin nukuttua takapenkillä makuuasennossa (puoliksi sikiöasennossa?) vajaat viisi tuntia. Viimeiseksi 70km etapiksi ennen Oulua päästin kuskin vierestä nukkumaan kolmannen matkustajamme.

Oulussa olin noin 7:55 maanantaiaamuna. Kahdeksalta virallisesti loppui neljä viikkoa kestänyt kesälomani (how's that for time management?). Laitoin pomolle sähköpostia (selittäen tilanteeni), kävin suihkussa, söin vähän ja rojahdin sänkyyni (sanoen samalla moi töihin lähtevälle puolisolleni), nukuin puoli kahteentoista saakka, söin vähän lisää (viimeiset pari päivää mennyt todella vähällä ravinnolla, lauantaina söin pari lusikallista pastaa aamupalaksi ja päivän/illan mittaan kaksi reissumiehen puolikasta, sunnuntaina onneksi sain vähän lämmintäkin ruokaa) ja kävelin auringonpaisteessa toimistolle.

En kadehdi ystäviäni joiden piti ajaa vielä samoilla silmillä puolitoista tuntia Tornioon. Nyt (viiden tunnin työpäivän ja parin tunnin pesäpallon pelaamisen jälkeen) on sen verran väsynyt olo, että oikea raportti kuvineen saa odottaa.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Loman loppu 
Tiedoksi: huomenna lähden loppuviikoksi (ja loppukesälomakseni) reissuun. Ensimmäinen etappi on Hämeenlinna, jossa en ole ikinä ennen käynytkään.

Luultavasti blogi päivittyy seuraavan kerran viikon päästä jos en intoudu bloggaamaan tien päältä.

Nauttikaa kesästänne!

(Psst! Katso myös seuraava kirjoitus, joka kertoo miten loma itse asiassa loppui.)

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
"Nousin juuri kloorivedestä." 


Katsoin pitkästä aikaa eilen Renny Harlinin ohjaaman ihan kelvollisen jatko-osan yhdelle maailman parhaista actionleffoista.

John McClane juttelee (jo ykkösestä tutun) mustan poliisin kanssa joka kysyy häneltä suunnilleen näin: "You aren't pissing in somebodys pool, are you?" johon John vastaa "Yeah, and I'm fresh out of chlorine."

John meinasi tietenkin että häneltä on kloori loppu (eli hän ei voi desinfioida/puhdistaa allasta). Perkele. Lisää virheellisiä käännöksiä mm. Jouni Paakkisen (josta olen blogannut aiemminkin) sivuilta.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Oulusta 
Ensin haluan kiittää Solutasolla-blogin Elsaa linkistä (& haasteesta) sekä toivottaa tervetulleeksi kaikki hänen bloginsa kautta tulleet uudet kävijät. Toivottavasti viihdytte, muistattehan myös kommentoida jos jokin kirjoitus herättää ajatuksia!

Tapasin Elsan täällä Oulussa Neverin (ainutlaatuinen reggaebaari) patiolla viime viikon keskiviikkona. Hän istui erään ystäväni (hänen vanha tuttunsa) kanssa samassa pöydässä, satuin kuulemaan viereiseen pöytään hänen puhuvan jotain bloggaamisesta. Heidän seurueestaan suurin osa jatkoi matkaa, joten ystäväni ja Elsa siirtyivät meidän seurueemme pöytään. Otin puheeksi bloggaamisen, vaihtelimme fiiliksiämme ja kokemuksiamme bloggaamisesta. Tapaaminen oli lyhyt mutta poiki mukavan uuden blogituttavuuden.

Ja se haaste: kerro jotain asuinkaupungistasi. "Mihin kotikaupungissanne oikeasti kannattaa tutustua? Mitä helsinkiläiset toimittajat eivät kotikaupungistanne osaa suositella? Minne sinä veisit ystäväsi?" Yritetään.

Viiniä ja kahvilatuotteita

Keskustassa Rotuaarin pallon vieressä sijaitsee mainio Bar B, sekä osittain samoissa tiloissa Cafe Bisketti. Baarin puolella on arkipäivisin happy hour -tyylillä (muistaakseni kolmesta seitsemään?) lasi viiniä 2,80€, ja kahvilan puolelta saa monenmoista suolaistakin purtavaa. Leppoisa palvelu, baarin puoli yllättävänkin rauhallinen (verrattuna kahvilaan).

Olutta ja tupakkaa
Oulun rumin baari, Snooker Time, on muodostunut jonkinlaiseksi kantapaikaksi klo 16-19 tarjoiltavan halvan oluen (3€ pitkä tuoppi) ansiosta. Paikka ei ole missään muodossa viehättävä, mutta omaa varsinkin näin kesällä hauskan "sisätilaterassin", mikä on siis seinillä ja ikkunoilla muusta baarista erotettu nurkka jonka ikkunat ovat auki ulos. Täältä mut tapaa useimmiten, jos päiväkaljasta puhutaan. Jotkut myös pelaavat biljardia. Parhaat seinäkirjoitukset vessoissa. Yleisesti ottaen melko nuorta sakkia, ei vanhoja kantaspurguja.

Musiikkia & kulttuuria ja olutta
PSK Kaupunni on oululaisen undergroundkulttuurin ja pienimuotoisten keikkojen pesä. Myös kuukausittain vaihtuva taidenäyttely. Pieni paikka, mahtavia pikkukeikkoja (aiemmin aina ilmaisia, nykyään ainakin kerran on jäänyt menemättä kun ovella oli lipunmyyjä). Itsekin olen soittanut paskiksessa, muutaman kerran bändin kanssa, lukemattomia kertoja keskiviikkoisin järjestettävässä "open stage"-illassa (laidasta laitaan musiikkia kahdella kitaralla, bassolla ja erilaisilla kilkuttimilla ja sheikkereillä), pari kertaa "open decks"-meiningeissä levyjä soittamassa, käytännössä DJ-karaoke, omat levyt mukaan (oisiko joka toinen torstai nykyään, en tiedä kesäaikataulusta?) ja kerran kahdesti yksityistilaisuudessa DJ:nä. Jos jonnekin illalla, useimmiten tänne. Myös Oulun Ylioppilasteatteri järjestää klubi-iltansa täällä, sekä taitaa Huutomerkki järjestää silloin tällöin myös runoiltoja. Kuten sanoin, kulttuuria laidasta laitaan.

Puistoilua

Oulu on puistojen kaupunki. Puistoilla voi keskustassa (Kiikeli, Ainola jne jne), Heinäpäässä (Hollihaka), Karjasillalla (vaikka futista). Kesäisin melkein päivittäin tulee jossain istuskeltua, potkittua footbägiä. Ehdottomasti yksi Oulun parhaita puolia. Myös merenrantasaaret heti keskustan ulkopuolella (Pikisaari, Hietasaari, Linnasaari ja muut) ja Nallikarin hiekkarannat kannattaa tsekata.

Mitä vielä?

Divareista se joku siinä Onnelan vieressä, pitserioista Pizza Hot & Chili Kebab paskiksen vieressä (tai jos haluaa sijoittaa pari euroa enemmän, Fratelli Hevimestan vieressä), Pikku-Thai (thaisafkaa kohtuuhintaan siinä vastapäätä missä oli Äxä ennen), Levykauppa Äx (nykyään suuremmissa tiloissa rautatieaseman vieressä), Real Deal (skeittikenkiä ym. vaatteita, alakerrassa myös galleria), Second Hand Store (Real Dealin vieressä, sis. myös Weigh & Saven). 45 Specialin köökiklubi perjantaisin, seisovasta pöydästä todella hyvää ruokaa todella halvalla (taitaa olla kesälomalla nyt?). Eiköhän näillä. Googlettamalla löytänee osoitteet, tai sit kysymällä vastaantulijoilta tai minulta.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Rocket Man - William Shatner (1978) 


William Shatner tulkitsee Elton Johnin klassikon.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
RIP Frank McCourt 


Itsenäisyyspäivän aikaan vuonna 2003 luin ensimmäistä kertaa Seitsemännen portaan enkelin. Tämä sivu on piirretty silloin. Keskellä sivua lukee "Voi Jeesus, mummo sanoo, kyllä on hyvä asia ettet sinä omistanut sitä tallia Betlehemissä, muuten koko Pyhä perhe olisi nälissään ja taivasalla vielä tänäkin päivänä." Muistaakseni kirjan alkupuolelta.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

|◄  71 72 73 74 75 76 77 78 79 80  ►|