Vasemmistonuorten verkkokampanja kerää kokemuksia työpaikoilla tapahtuvista lainvastaisuuksista 
Tälläkin alalla moni aloitteleva työntekijä joutuu kohtaamaan melko kirjavia käytäntöjä (joista olen puhunut aiemminkin). Siksi on hienoa että Vasemmistonuoret nostavat asian esiin provosoivasti nimetyllä Ilmianna pomosi -kampanjalla.

Itse en ole joutunut ikinä suuresti kusetetuksi, mutta monet media- ja taidealalla työskentelevät ystäväni ovat. Jos koet olosi epävarmaksi siitä, kustaanko sinua silmään (ja usein, jos tunnet olosi epävarmaksi, kaikki ei ole ok), ota yhteyttä liittoosi. Jos et kuulu liittoon, liity.

4 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Meren rannalla 


"The ocean breathes salty, won't you carry it in?
In your head, in your mouth, in your soul.
"

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Googlen erikoislogot 
Olette varmaankin huomanneet että joskus Googlen logo on erilainen, variaatiot tutusta sinipunakeltavihreästä? Niin myös tänään, ja linkki vie joko "crop circles"-hakuun tai suomeksi hakuun "viljapeltokuviot".

Näitä logovariaatioita on ollut vuosien saatossa kymmeniä. Lisätietoa eri logojen taustoista ja teemoista täältä.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Prosessi alkaa 
Yksi henkisesti vaikein juttu tässä erossa on ollut vanhemmilleni kertominen, se on jostain syystä pelottanut todella paljon. Miksi? Ehkä en haluaisi myöntää epäonnistuneeni, ehkä en jaksaisi niitä kysymyksiä, ehkä pelkään sitä että minulla ei ole vastauksia. Tänään kerroin äidilleni. Vaikeaa se oli, mutta hyvä että tein niin. Se laittoi alulleen muutamia ajatuspolkuja. Niitä nyt yritän selvitellä.

Parisuhteessa on ehkä helppo unohtaa se, että loppujen lopuksi olemme jokainen yksin, eikä toisen ihmisen kautta eläminen ole mahdollista. Meillä on vain oma elämämme, tämä ainut. Mitään muuta ei ole. Kaikki muu on pelkkää illuusiota ja rakennettuja, keksittyjä käsitteitä.

Oletko miettinyt koskaan, kun katsot jotain ihmistä silmiin, että se toinen on täysin samanlainen kuin sinä, yhtä hukassa pyöritellessään samoja kysymyksiä kuin sinäkin? Ja että myös sillä on samanlainen yksinäisyys sisällään. Me emme ikinä voi tietää mitään muuta varmasti, kuin sen mitä omassa päässämme liikkuu. Ei ole mahdollista tuntea toisen tunteita. Vain ja ainoastaan ja pelkästään omat. Jos jokin tuntuu hyvältä, tuntuu se hyvältä. Ja oikealta. Jos ei, ei ole mitään muuta mittaria, se on siinä. Jos tuntuu että pitää tehdä jotain, pitää tehdä jotain. Mitään muuta tapaa arvottaa ei yksinkertaisesti ole olemassa. Jos tuntuu siltä että pitää kirjoittaa, jos se kiinnostaa ja kiehtoo, on pakko tehdä niin. Vaikka siitä ei olisi mitään konkreettista hyötyä. Jos tuntuu siltä että pitää tehdä muutoksia, pitää tehdä muutoksia. Ymmärrätte varmaankin pointin.

Uskon että maailma olisi helpompi paikka jos romanttisen rakkauden käsitystä ei olisi olemassa. Tai jos siitä puhuttaisiin realistisemmin, oikeilla nimillä, käsitteillä kuten "luottamus" ja "läheisyys". Rakastanko? Mistä minä tiedän? Mitä se tarkoittaa? Ikävä on oikea tunne, ihastumista se että ei voi ajatella muuta kuin yhtä henkilöä, pulssi nousee, mutta rakkaus? Meihin on lapsesta asti iskostettu jokin suuren rakkauden kaipuu, vaikka se on pelkkä keksitty sana jollekkin yhdistelmälle odotuksia, tunteita, realiteetteja ja pettymyksiä. Pettymyksiä juuri siksi, kun huomaa "rakkauden" olevan käytännössä täysin erilaista kuin tarinoissa. Rakastinko? Nautin olostani, kyllä. En kärsinyt. Kaikki oli hyvin. Rakkaudesta puhuminen on turhaa. Puhutaan jostain muusta. Puhutaan jostain helpommista tunteista. Kaikki on hyvin, en vihaa, en ole surullinen, mutta en tiedä mitä tarkoitat rakkaudella. Olet mielenkiintoinen ihminen. Eikö se riitä? Romantiikkaa, pah, anna minulle käytännön asioita. Vähän öljyä arjen rattaisiin.

Onnellisuus? Toinen suuri sana. Miten sitä mitataan? Oletko onnellinen? Onko hyvä fiilis? Miltä susta tuntuu? Se on ainut mittari. Onnellisuuspisteet vittuun. Kyllä sä tiedät. Jos ei tunnu hyvältä, mieti mitä voit tehdä asian hyväksi. Älä odota. Tai jonain päivänä huomaat odottaneesi kymmenen vuotta, eikä mikään tunnu enää miltään. Elä omaa elämääsi. Kaikki muu on ylimääräistä. Millään muulla ei ole mitään väliä. Et voi elää toisen vuoksi. Et, vaikka se kuinka tuntuisi romanttiselta ajatukselta. Et vaikka olisit luvannut. Ikivanhat lupaukset voit heittää helvettiin jos niillä ei ole suotuisaa vaikutusta nykyiseen elämääsi.

Tiedän, mikään ei ole vialla, kaikki on helppoa ja tuttua ja turvallista. Samaa samaa samaa. Mikäs siinä. Elä sitä jos haluat. Muista vain se, että panokset kovenevat koko ajan, aivan koko ajan. Mikä tuntuu vaikealta nyt ei tule itsestään helpottumaan tulevaisuudessa. Luultavasti päinvastoin.

Itsekästä ajattelua? Mutta kun ei ole mitään muuta kuin itse. Kuka väittää muuta, valehtelee. Joka ikinen hetki elämäsi loppuun saakka olet itse. Se ei tule muuttumaan mihinkään, ei hetkeksikään.

1 kommentti  |  linkki kirjoitukseen
Gunshow 


Klikkaa suuremmaksi. http://gunshowcomic.com/

4 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Jyrki Mäki haastattelee Tuomari Nurmiota 


Kuten lupasin, tässä huonolaatuista videomateriaalia viime lauantailta täältä Oulusta. Radiopuhelimista tuttu J. Mäki haastattelee Tuomari Nurmiota. Ensimmäiset kymmenen minuuttia (alla lisää). Kuvattu pienellä ja paskalla pokkarilla, kuten tärinästä ja äänenlaadusta huomaa.

Puheenaiheina suunnilleen järjestyksessä esim. 30-vuotisjuhlavuosi, konserttisalit vs. kapakat, tässä syksyllä ilmestynevä kuuden levyn boksi, Valo yössä ratkaisevana biisinä tuotannon alkuaikoina, yritys saada jalkaa oven rakoon tekemällä muille biisejä, Valo yössä alkuperäisenä runona, Dusty Ramblers, tietyt virret, isoäiti, biisin omakohtaisuus, mikä siellä taksin katolla vilkkuu?, runoja ennen biisejä.

Tässä lisää:



Englanti vs. Suomi kielenä, mummolla soi puhelin, tekstin minämuoto vs. kolmas persoona, Rannanjärvi elää, puhelin soi taas, Dumarin hauskuus, Maailmanpyörä palaa, Rion satamassa -lyriikat, allekirjoittaneen nauru, mitä tarkoittaa Huda Huda?, tyydytys tekstin valmistuttua, Suomen Talvisota.

4 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Bussimatka kahdeksan vuoden takaa 
Tämä on tositarina, joka tapahtui päivälleen kahdeksan vuotta sitten, eli vuonna 2001.

Kahdeksantoistavuotias allekirjoittanut ja hänen hyvä ystävänsä olivat menossa Tukholmaan katsomaan Radioheadia. Asuinpaikkamme sijainnista johtuen päätimme tehdä matkan bussilla, tämä taisi myös olla halvin vaihtoehto. Nousimme bussiin torstaina klo 15, perillä oli tarkoitus olla perjantaina aamulla, olisiko matkan kokonaiskesto ollut noin 17 tuntia tai jotain. Enää en löydä netistä aikatauluja vaikka mielestäni linjaa ajettiin ainakin vielä pari vuotta sitten kun asuin Torniossa.

Olimme tietysti innokkaina poikina varautuneet pitkään matkaan erilaisin virvokkein (Bailey's, olut, pistaasipähkinät, valkoviini sekä bonuksena litra juuri tiputettua, vielä lämmintä pontikkaa). Bussi oli eräänlainen puolikas malli, eli bussin takaosa oli pelkkää rahtitilaa ja etuosa perinteistä sisätilaa, puolet tavallisen bussin sisätilasta. Istuimme taakse, muut matkustajat (muutama seniori) istuivat edempänä. Teimme olomme mukavaksi ja asennoiduimme pitkään iltaan ja yöhön joka oli edessämme.

Matka meni todella mukavasti, ilta kului kuin siivillä, maisemat vaihtuivat ja kokonaisuudessaan alkoholi ja pikkusuolaiset rentouttivat sen verran, että aika ei käynyt kertaakaan pitkäksi.

Puolenyön aikaan bussi pysähtyi Sundsvallissa. Tiesimme aikataulusta pysähdyksen kestävän tunnin, joten kun bussi ajoi aseman eteen, menimme ulos tupakalle. Seisoessamme ihan bussin oven edessä kuski menee takaisin sisään bussiin, sanoo meille jotain, laittaa oven kiinni ja ajaa pois.

Mietimme siinä (humalassa & huonosti Ruotsin kielen taitoisena muutenkin) että "no se varmaan meinas että venatkaa tässä hän kääntää bussin tai jotain tai käy hakemassa lisää porukkaa". Venailimme tunnin, toisen ja bussia ei vaan kuulu eikä näy. Alkoi olla kylmä, minulla jäi takkikin (ja kaikki muutkin kamat) sisälle bussiin. Ystävälläni oli onneksi takki ja sen taskuissa kännykkä ja lompakko. Mikä avuksi? Missä bussi?

Pyysimme asemalla odottavia todella avuliaita ruotsalaisia varusmiehiä soittamaan bussiyhtiöön ja sitä kautta kuskille; hänen puhelimensa oli tietysti kiinni, tai ehkä numero oli väärä. Etsimme myös lähikortteleista hotellia/hostellia, eräässä kävimmekin, mutta se ei ollut budjetillemme sopiva. Kaiken tämän jälkeen päädyimme ainoaan vähänkään järkevään ratkaisuun: marssimme poliisiasemalle (kun ensin kysyimme tietä sinne noin kolme kertaa) ja selitimme tilanteemme. Joten sen yön vietimme Sundsvallin poliisiaseman tuulikaapissa epämukavilla "puistonpenkeillä" nukkuen.

Poliisit olivat todella avuliaita, vaikkakin ehkä hieman ärsyyntyneitä nuorten suomalaisten sekoilusta. Saimme kahvia, sekä juttelimme jonkin aikaa nuoren poliisin kanssa. Yökin tuli nukuttua, aamulla heräsin noin kuuden aikaan ja hipsimme äkkiä tiehemme ennen kuin poliisit olisivat ruvenneet kyselemään lisää.

Löysimme takaisin linja-autoasemalle, ja selitimme taas tilanteemme; olemme jääneet keskellä yötä Kemi-Tukholma bussista, kaikki kamat siellä, mitä tapahtui, pitäisi päästä Tukholmaan. Infosta tekivät pari puhelua ja kertoivat kuskin olevan meille todella vihainen, hän oli odotellut meitä puoli tuntia (!). Ystävälläni oli onneksi sen verran käteistä että pääsimme seuraavaan Tukholmaan kulkevaan bussiin. Aamupäivästä iski krapula, ja vietinkin suurimman osan noin kuuden tunnin bussimatkasta bussin vessassa oksentaen.

Perjantaina iltapäivällä noin kolmen maissa pääsimme Tukholman Central Stationille. Taas selitimme tilanteemme ja kyselimme matkatavaroidemme perään; ne olivat kuulemma jossain Umeåssa (tms.) ja saisimme ne seuraavana aamuna kello seitsemän. Okei.

No, olimme kuitenkin Tukholmassa! Fiilistä latisti hieman se, että emme saaneet ketään ystävistämme (jotka olivat tulleet mm. laivalla ja lentokoneella, heidän kanssa meidän piti myös jakaa hostellihuone ja viettää aikaa yhdessä) kiinni (ystäväni puhelin ei toiminut Ruotsissa saldorajan vuoksi). Noh, päätimme reissussa rähjääntyneenä mennä johonkin halpaan nuorisohostelliin ja miettiä asiaa siellä. Infotiskiltä saimme ohjeet noin viiden korttelin päässä sijaitsevaan hostelliin.

Lähdimme kävelemään Tukholman keskustan perjantai-iltapäiväruuhkassa kohti hostellia, kun vastaamme kävelevät laivalta juuri tulleet ystävämme! He kertoivat käyneensä juuri varaamassa koko porukalle hostellihuoneen ja olivat menossa lentokoneella tulevaa porukkaa vastaan Central Stationille. Keräsimme porukan kasaan, lähdimme hostellille ja vietimme hyvää aikaa koko illan.

Seuraavana aamuna haimme matkatavaramme asemalta, kaikki oleellinen oli tallessa (lompakko, kännykkä, kitara, vaatteet), vain viinat ja pähkinät puuttuivat. Tämän jälkeen huomasin (sivujuoni #1!) että keikkaliput, jotka olivat olleet koko matkan ajan farkkujeni takataskussa, olivat kadonneet. Samassa kuoressa oli myös eräälle tytölle (nettituttavuus) ostamani lippu, hänet tapasinkin parin tunnin päästä, ja metroilimme Globenille ostamaan uudet liput.

Palatessamme hostellille myöhemmin iltapäivästä huomasin silmäkulmastani keskellä katua tuulessa lentävän jutun. Katsoin uudestaan, ja kävelin keskelle tietä tarkastelemaan asiaa lähemmin. Huomasin, että se oli eilen kadottamani sininen Ruotsin lippupalvelun kuori; mietin hetken aikaa uskallanko nostaa sitä maasta; liput olisivat kuitenkin kadonneet. Nostin, avasin kuoren, ja siellä liput olivat.

Long story short, myimme ylimääräiset liput Globenin edessä, vietimme parhaan keikan mitä olen itse ikinä nähnyt, No Surprisesin c-osan aikana tämä nettituttavuuteni kääntyi edessäni ja suuteli minua. Seurustelin hänen kanssaan vuosikaudet tämän jälkeen.

Sivujuoni #2: bussissa matkalla Kemistä Sundsvalliin bussiin nousi mukavan näköinen nuori tyttö, joka osoittautui karjaalaiseksi Piaksi (hän oli matkalla Norjasta Tukholman, Turun ja Karjaan kautta Tansaniaan (tms.) vapaaehtoistyöhön). Istuimme iltaa bussissa, tarjosimme hänelle juotavaa ja syötävää ja hän kirjoitti matkapäiväkirjaamme muutaman lauseen. Jossain vaiheessa ennen Sundsvallia Pia nukahti, ja heräsi jossain vaiheessa Sundsvallin jälkeen. Matkapäiväkirjamme oli jäänyt pöydälle kaiken muun kaman kanssa, ja mietimmekin ennen kuin saimme matkatavaramme takaisin, että olisipa hän jättänyt esim. yhteystietonsa tai jotain matkapäiväkirjaamme!

Hän olikin kirjoittanut siihen jotain. Yhden lauseen.

"Enää ei kukaan ole tallessa."




Paluumatkalla, samalla bussilinjalla, huomasimme että bussi pysähtyikin tunnin jossain Sundsvallin ulkopuolella valtatien varressa, jollain ABC-tyyppisellä huoltoasemaravintolakompleksilla. En tiedä vieläkään mitä kuski sanoi tai mitä oikeastaan tapahtui että jäimme Sundsvalliin. Tarina on silti hyvä, vaikka ehkä vähän nolo, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Kuten sanonta kuuluu, we we're just a couple of kids. Ehkä päivitän tämän postin myöhemmin myös kuvamateriaalilla ja skannatuilla matkapäiväkirjasivuilla.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Jyrki Mäki haastattelemassa Tuomari Nurmiota? 
Ei helevetti, pakko mennä: lauantaina klo 14 kaupunginkirjastolla Radiopuhelimien Jyrki Mäki haastattelee Tuomari Nurmiota, aiheena Dumarin laulutekstit ja niiden tarinat.

EDIT 8.9.: Täällä videomateriaalia.

3 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

|◄  68 69 70 71 72 73 74 75 76 77  ►|