Vielä siitä leffasta 


Bill Pullman ja Bridget Fonda taas yhdessä, lauantaina telkkarista tulleessa Lake Placidissa, joka oli täydellinen leffa nautittavaksi liian suuren määrän giniä kanssa. Edellinen oli tietysti Singles, siis elokuva missä he kumpikin olivat.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Jos a on suurempi tai yhtäsuuri kuin 140 astetta = anna mennä täysillä 
Olen jotenkin odottavalla kannalla. Ei minulla ole mitään syksyä vastaan, mutta olen huomannut odottavani kuitenkin talvea; sitä jatkuvaa pimeyttä ja kylmyyttä, se on niin rauhallista. Vielä nyt poljen pyörälläni kesän muisto mielessä, varoen vain märkiä liukkaita lehtikeskittymiä alle sadanneljänkymmenen asteen mutkissa, muuten annan mennä niin lujaa kuin pääsen; otan kaiken irti paljaasta asfaltista ennen kuin kävelysesonki alkaa taas. Lujaa pyöräily on muutenkin nyt helpompaa, lehdistä paljaat pusikot ja pensasaidat eivät anna niin paljoa turvaa yllättävästi eteen tulevalle risteävälle liikenteelle.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
26/10 


kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
In-tro-vert-tiu-des-ta 
(Tästä on pitänyt kirjoittaa jo kauan, ja tämä liittyy tavallaan kahden edellisen postin maailmaan.. Sysäyksen kirjoittaa tämä nyt antoi, yllätys yllätys, Metafilter.)

Introvertti on ihminen, joka tarvitsee yksin oloa jaksaakseen harrastaa "normaalia" ihmisten välistä kanssakäymistä. Tähän kuuluu siis ihan kaikki töissä ja vapaa-ajalla muiden ihmisten kanssa tapahtuva välitön vuorovaikutus. The Atlantic -aikakauslehden Jonathan Rauch kuvailee ekstro-/introvertismia näin (lihavointi minun):
Extroverts are energized by people, and wilt or fade when alone. They often seem bored by themselves, in both senses of the expression. Leave an extrovert alone for two minutes and he will reach for his cell phone. In contrast, after an hour or two of being socially "on," we introverts need to turn off and recharge. My own formula is roughly two hours alone for every hour of socializing. This isn't antisocial. It isn't a sign of depression. It does not call for medication. For introverts, to be alone with our thoughts is as restorative as sleeping, as nourishing as eating. Our motto: "I'm okay, you're okay—in small doses."

(Joku on myös suomentanut artikkelin Facebookkiin, vaikka luulen että lukeakseen tuon pitää olla sisäänkirjautuneena.)

Kuulostaa täysin tutulta. Tämä ei ole ikinä henkilökohtaisesti ollut ongelma, kunhan muistan suunnitella tekemisiäni ja menemisiäni niin, että minulle jää reilusti aikaa vain olla yksin. Mutta tätä kaikkea on vaikea selittää ekstrovertille ihmiselle; hän on perusluonteeltaan täysin erilainen, ja kuten tiedämme, ihminen ei ole parhaimmillaan yrittäessään ymmärtää jonkun toisen täysin erilaista perusluonnetta (olen huomannut sen itsekin, se on miltei mahdotonta).

Esimerkki: en tykkää syödä ihmisen kanssa, olen aina pitänyt esim. lounasta omana aikanani, joten kieltäydyn 99%:sta lounaskutsuista. Ja jos näen teidät, tervehdin, mutta en tule istumaan teidän pöytäänne, älkää ottako sitä henkilökohtaisesti. Minä vain pidän tärkeänä sitä, että saan syödä yksin, rauhassa kirjani kanssa.

Eli väärinymmärryksiä tulee, ihmiset luulevat että valehtelen, että en halua viettää aikaa juuri heidän kanssaan, että valitsen suhteesta vain sen, mikä minulle sopii, en jousta, en tule vastaan, vaadin muita joustamaan minun omituisuuksieni ympärille.

Tämä on yksi asia jossa fake it 'til you make it –ajattelu ei toimi. Ja voihan sen sanoa suoraankin: en aio muuttaa perusominaisuuksiani kenenkään muun takia (jos siis uskoisin siihen, että niitä ylipäänsä voi muuttaa). Olen onnellinen näin. (Ja täysin rehellisesti sanottuna en edes haluaisi muuttaa tätä puolta itsestäni.)

Okei. Mitä on tehtävissä? Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Ensiksi: minulla on velvollisuus olla rehellinen itselleni. Tämä sisältää sen, että kuuntelen itseäni ja toimin oman parhaani mukaan, vaikka se saattaa jonkun mielestä kuulostaa itsekkäältä. On this side of the screen not a single fuck is given. Olen viettänyt aikaa kuunnellen muiden ihmisten ideoita siitä, kuinka minun pitäisi elää elämääni. Onneksi lopetin sen jo monta vuotta sitten.

Toiseksi: olen valmis tekemään kompromisseja, toimimaan hetkellisesti vastoin omia vaistojani, jos tilanne niin vaatii. Olen hyvin harvoin epäkohtelias ihmisille, ja onneksi joudunkin harvoin tilanteisiin joissa minun täytyy turvautua ikäviin keinoihin ajaakseni oman henkisen hyvinvointini vaatimia asioita. Joten normaalielämässä kaikki menee hyvin noin 80% ajasta.

Kolmanneksi: jos minua työnnetään, painostetaan, tunnen oloni uhatuksi ("Kaikkea mitä olen vastaan hyökätään! Oh noes!") ja reagoin sen mukaan. Yleensä puolustuskeinoni on vetäytyä, sulkeutua, olla hiljaa ja yksin. That'll show 'em, right? Tietysti tästä seuraa vain lisää vaikeuksia (ymmärrän että on vaikea yrittää keskustella täysin sulkeutuneen ihmisen kanssa), epäluottamusta, kyräilyä, yleisiä huonoja viboja.

Joten: kaikille helpoin vaihtoehto on se, että ymmärrätte minun olevan introvertti, ja vielä tärkeämpää on se, että ymmärrätte sen, että sillä ei ole mitään tekemistä teidän kanssanne. Minun vain täytyy tehdä näin, sillä aivoni on rakennettu niin. Kiitos.

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
"Voisin lopettaa työni ja ostaa banjon ja asiat olisivat todella hyvin tunnin tai pari.." 
Ratsastaakseni edellisen postin aalloilla, tässä pätkä kyseisestä leffasta. Täytyy tunnustaa, olen rakennellut yllättävän monimutkaisia fantasioita juuri tämän skenaarion (lopetat työsi, linnoittaudut kotiisi) ympärille. Jonain päivänä..



kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Paul Westerberg - Dyslexic Heart 


The Replacementsin Paul Westerbergin biisi Singles-leffan soundtrackilta vuodelta 1992.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Matto 
Äitini vanha matto, suuri ja kulunut, on ollut parvekkeellani koko kesän. Kesämatto, päävärinä tumma vihreä. Nyt kun olet minulle velkaa yhden mattojen puistelun, kerään parvekkeen lattialta pikkuroskat, vedän tuolit syrjään ja rullaan maton. Sen alla on laikukas bambumatto peittämässä maalattua betonilattiaa. Teen saman olohuoneessa. En tiedä ketään kenellä olisi pieni eteisen matto olohuoneessa. Minullakaan ei ole enää, koska sinä kävit puistelemassa kesämaton, ja levitimme sen yhdessä olohuoneen lattialle, pöydän (joka sekin on lapsuudenkodistani) ja nojatuolien (joista yksi on tuomittu sinun asuintalosi pihan roskalavalle) alle. Äiti antoi maton minulle juuri parveketta varten. Se on kuulemma niin kulunut. Minua ei haittaa, ja nyt, monta kuukautta sen jälkeen kun sinä kommentoit mattoa parvekkeella, se on olohuoneessa. Ja se toimii siellä, tuo paljon kaivattua väriä ja jotenkin sitoo huoneen yhteen paremmin kuin aiemmat pienet matot.

Kaikki tämä luo onnellisuutta, positiivisuutta, optimistista ajattelua tulevaa talvea kohtaa. Ensimmäisen kerroksen vanha herrasmies ennusti lumen tulevan kahden viikon päästä. Keskustelin hänen kanssaan pihalla noin viikko sitten, joten lähellä ollaan.

4 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen
Thumbs Up 


Kammottavaa, eikö niin?

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

|◄  21 22 23 24 25 26 27 28 29 30  ►|