Tekemistä kun on pimeää ja ei energiaa 
Eilen oli pitkästä aikaa päivä jolloin mikä tahansa oikea energiankäyttö (liikkuminen, puhuminen) tuntui täysin mahdottomalta. Siispä makasin sängyssä kannettavan tietokoneen ja muutaman kirjan kanssa. Tässä eilisen päivä, yön ja tämän illan top 3.

1) Douglas Adamsin lukeminen; postuumisti julkaistu "The Salmon Of Doubt" (en tiedä onko tätä suomennettu vieläkään?), eri lehdissä julkaistuja artikkeleja teknologiasta, pitkiä kirjoituksia, jotka käsittelevät "radikaalia ateismia" ja sitä, onko keinotekoista Jumalaa olemassa. Ajatuksia herättävää ja viihdyttävää tekstiä mieheltä, joka arvosti elämän pieniä ja suuria mukavuuksia (langaton teknologia; gin tonicit).

2) Robert Johnsonin musiikin kuunteleminen. On jotain kiehtovaa siinä, että omistaa yhdellä cd-levyllä kaiken Robert Johnsonin äänittämän tuotannon (ja siinä, että kannessa on tiettävästi ainut Johnsonista ikinä otettu valokuva). Vuosina 1936 ja 1937 San Antoniossa ja Dallasissa hotelleissa ja varastoissa äänitetyt 29 kappaletta (eli Johnsonin koko tuotanto!) ovat bluesin sydäntä parhaimmillaan. Rauhallista ja maagista delta-bluesia, man, erityisesti Come On In My Kitchen, They're Red Hot & Love In Vain.

3) Wil Wheatonin blogin lukeminen. Kaikki muistavat leffan Stand By Me (Viimeinen Kesä)? Well, leffan päähenkilöä Gordie Lachancea eli ystäviensä kanssa radan varressa makaavaa ruumista etsimään lähtevää 12-vuotiasta poikaa näytellyt Wheaton esiintyi myöhemmin huippusuositussa Star Trek – uusi sukupolvi -sarjassa. Vielä myöhemmin parin pienemmän leffaroolin jälkeen hänestä kuoriutui palkittu bloggaaja sekä geek-kulttuurin helmenä pidetty kirjailija.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
GOBAMA 
As Matt Taibbi pointed out in a recent column, for the last eight years conservatives have controlled all three branches of government and a lot of the media—everything except the culture. And at some point, while they were busy instituting their tax cuts and declaring war on Iraq, minorities became the majority in several U.S. states, and it became no longer cool for high school kids to call each other “faggot.” It all happened incrementally, insidiously, under their radar. And this year, when they tried their usual fag-bashing tactics and their xenophobia-mongering against illegal aliens, when they made fun of a candidate’s foreign-sounding name and implied he wasn’t a Christian, when they told us all that small-town hicks were the only America that counted, to their incredulity and helpless dismay, it didn't work.

- Tim Kreider

Kyllä, olen myöhässä, mutta tässä on mennyt pari päivää skannaillessa muiden sanomisia (että voi poimia sieltä ne parhaat kun on itse niin taidoton), mutta edelleen sydämeni täyttää hyvä mieli. Ehkä tämä on askel siihen suuntaan mistä löytyy sellainen maailma johon haluaisimme lapsiemme ja heidän lapsiensa kasvavan.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Takeshis' 


Katsoin noin viikko sitten multitalentti ("a Japanese filmmaker, comedian, actor, film editor, presenter, screenwriter, author, poet, painter, and one-time video game designer") Takeshi Kitanon (jonka useimmat muistanevat Battle Royalesta) ohjaustyön Takeshis'. Elokuva on erikoinen multiversumi, jossa henkilöhahmot ja näyttelijät jakavat yhdessä kahden henkilön (joita kumpaakin elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Takeshi itse näyttelee) maailman. Elokuva liikkuu todellisen- ja unimaailman välillä usein hyvin väkivaltaisella ja surrealistisella tavalla. Japanilaista David Lynchiä. Täysin loistavaa.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
I for one welcome our robot overlords 
Kaikki tykkää roboteista.

Konseptivideo robottituoleista, jotka seuraava sinua esim. kirjastossa:


Robottipöytä, joka pitää huonekasvit koko ajan auringonvalossa?

Turingin testi ("Osaavatko robotit ajatella?"); BBC:n uutisissa.

Artikkeli Discover Magazinessa: "Robotit oppivat valehtelemaan".

Ja tietysti vanha kunnon friikauttaja, Boston Dynamicsin Big Dog. Niin, ja Little Dog.



Niin ja uivat robottikäärmeet. Sekä japanilaiset tappelurobotit ja se, että USA:n armeijasta pyritään tekemään 30% robottinen vuoteen 2020 mennessä.


kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Ystäväni Lord British avaruudessa 

screenshot viimeisimmästä seikkailustani Ultima VII: The Black Gaten maailmassa Exult-emulaattorin kautta

Monille tietokonepelien parissa varttuneille Richard Garriotin kehittämä Ultima -sarja edusti kaikkea sitä, mistä tietokonepelaamisessa pidimme. Mukaansatempaava juoni, eeppinen historia, todella suuri (ja realistinen!) pelinsisäinen maailma, perinteinen hyvän ja pahan taistelu nostettuna kymmenenteen potenssiin. Pelin julkaisusta on kulunut jo kuusitoista vuotta!
Origin on taas jättänyt säälin väliin, sillä Ultima VII vaatii kunnon koneiston pyöriäkseen. 386/486 vähintään kahden megan ylimääräisellä muistilla, iso ja nopea kiintolevy ja kunnon äänikortti ovat vähimmäisvaatimuksia.

Kiintolevyä rassataan jatkuvasti ja peli tuntuu nykivän jo 25 MHz:n 386:ssa, varsinkin asutuskeskusten ja Lord Britishin linnan ollessa hermoille haitallinen kokemus. Sen sijaan 33 megahertsin rukilla ei enää pahemmin valittamista ollut (tai sitten parempi pelattavuus johtui äänien poiskytkemisestä). Joka tapauksessa 25 MHz 386 tuntuisi käytännössä olevan vähimmäisvaatimus, joskin peli silläkin on usein tuskastuttavan hidas.

pätkä Niko Nirvin Ultima VII -arvostelusta, Pelit -lehti 3/1992

Muistan itse hyvin muutamat aikaisemmatkin Ultima-pelit. Neljä vuotta vanhempi isoveljeni perehdytti minut tietokonepelaamisen maailmaan alle kouluikäisenä maailman parhaan joululahjan, Commodore 64:n avustuksella. Siihen aikaan piraattiteollisuus tarkoitti kavereilta ja kavereiden kavereilta nauhoitettuja kasetteja (pelit tulivat kaseteilla jotka toimivat samalla periaatteella kuin analogiset modeemit eli kääntäen analogista äänisignaalia digitaalisen tietokoneen ymmärtämään muotoon). Näiden pelien joukossa oli jokunen Ultimakin. Niistä en kuitenkaan kielitaidottomana ja roolipeleistä mitään ymmärtämättömänä sen suurempia tajunnut, enkä osannutkaan niitä arvostaa ennen kuin pelasin ensimmäisellä PC-koneellamme Ultima VII: The Black Gatea, ja tässä vaiheessa vanha kunnon Commodore oli saanut väistyä.

Eräänä kesänä ollessani noin neljätoistavuotias vietin pitkää kesälomaa Kuusamossa. Isäni oli päivät töissä, ja sen sijaan että olisin nauttinut kesäisestä luonnosta ja raittiista ilmasta tein kuten kunnon pikkunörtin kuuluu; vedin verhot kiinni ja uppouduin erityisen hyvän pelin maailmaan. Vietin kolme viikkoa noin kymmenen tuntia päivässä Britanniassa.

Mutta nyt puhun aiheen vierestä. Richard Garriotista tuli kuudes "avaruusturisti", ensimmäinen toisen polven ihminen avaruudessa (hänen isänsä oli astronautti), kun hän kahden kanssamatkustajansa kanssa lensi avaruuteen venäläisellä Soyuz-raketilla, ja telakoitui kansainväliselle avaruusasema ISS:lle. Garriotin avaruusmeiningeistä voitte lukea lisää osoitteessa http://www.richardinspace.com.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
Talouskriisi helposti selitettynä 
Taloustieteilijä (vai mikä economist on?) Kevin Nguyen selittää Yhdysvaltojen talouskriisin 14-vuotiaalle siskolleen, joten jos et oikein tiedä missä mennään ja miten tähän on tultu, lue tämä juttu.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen
25 ehdotusta romaanin kanneksi 
Creativity -lehden sivuilla on nähtävillä 25 kuvitusta, jotka kilpailevat lehden ja Penguin Books -kustantamon järjestämässä kilpailussa pääsystä Sam Taylorin tulevan The Island at the End of the World -romaanin kanteen.

Sam Taylor's The Island at the End of the World is a riveting post-apocalyptic tale that explores the darkness that lies within the hearts of men.


Omat suosikkini ovat nrot 2, 17, 21 & 22.
Mielenkiintoista kuinka samoista teemoista saadaan noin erilaista jälkeä.

Ja ilmeisesti voittajakin on jo päätetty. Go go!


1 kommentti  |  linkki kirjoitukseen
Susanne Vega, "Tom's Diner" ja mp3 
“The MP3 fools the ear by eliminating the least essential parts of a music file…To create MP3 [Karl-Heinz] Brandenberg had to appreciate how the human ear perceives sound. A key assist in this effort came from Suzanne Vega. ‘I was ready to fine-tune my compression algorithm,’ Brandenberg recalls. “Somewhere down the corridor a radio was playing “Tom’s Diner.” I was electrified. I knew it would be nearly impossible to compress this warm a cappella voice.”‘


"Tom's Diner", Susanne Vegan hitti reilun viidentoista vuoden takaa on a cappella, eli ilman säestystä esitetty laulu. Mutta miten se liittyy mp3-formaatin kehitykseen? Siitä voitte lukea Vegan New York Timesille kirjoittamasta blogista, jossa hän kertoo biisin (ja sitä seuranneiden remixien) synnystä ja muustakin.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

|◄  72 73 74 75 76 77 78 79 80 81  ►|