"Ei, ei, kuunnelkaa minua", Zarniwoop sanoi. "Eikö täällä käykin ihmisiä? Avaruusaluksilla..."
"Minä luulen niin", mies sanoi. Hän ojensi pullon Trillianille.
"Ja he pyytävät teitä tekemään päätöksiä puolestaan", Zarniwoop sanoi. "Päätöksiä ihmisten elämästä, planeetoista, talouselämästä, sodista, kaikesta, mitä tuolla maailmankaikkeudessa tapahtuu."
"Missä tuolla?" mies kysyi. "Missä muka?"
"Tuolla!" Zaphod sanoi ja osoitti ovelle.
"Mistä te tiedätte, että siellä on yhtään mitään?" mies kysyi kohteliaasti. "Ovihan on kiinni."
Sade rummutti edelleen kattoa. Sisällä mökissä oli lämmin.
"Mutta tiedättehän te, että ulkona on koko maailmankaikkeus!" huudahti Zarniwoop. "Ette te voi vältellä velvollisuuksianne väittämällä, ettei niitä ole olemassa!"
Maailmankaikkeuden hallitsija mietti pitkään. Sillä aikaa Zarniwoop vapisi kiukusta.
"Tepä olette varma omista tosiseikoistanne", hallitsija sanoi viimein. "Minä en voisi luottaa sellaisen miehen ajatteluun, joka pitää maailmankaikkeutta – jos sellainen on – itsestään selvänä."
Zarniwoop vapisi edelleen mutta pysyi hiljaa.
"Minä päätän ainoastaan omasta maailmankaikkeudestani", mies jatkoi hiljaa. "Minun maailmankaikkeuteni on minun korvissani ja silmissäni. Kaikki muu on kuulopuhetta."
"Ettekö te sitten usko mihinkään?"
Mies kohautti olkapäitään ja otti kissan syliinsä.
"Minä en käsitä, mitä te tarkoitatte", hän sanoi.
"Ettekö te käsitä, että se mitä te tässä mökissä päätätte vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään ja kohtaloon? Tämä kaikki on hirvittävän väärin!"
"Enpä tiedä. En ole ikinä tavannut niitä ihmisiä, joista te puhutte. Enkä usko teidänkään tavanneen. He ovat olemassa vain niissä sanoissa, jotka kuulemme. On mieletöntä väittää tietävänsä, mitä muille ihmisille tapahtuu. Sen tietävät yksin he, jos ovat olemassa. Heillä on oma maailmankaikkeutensa omissa silmissään ja korvissaan."
Trillian sanoi: "Taidan pistäytyä hetkeksi ulos."
Hän meni ulos sateeseen.
"Uskotteko te, että muita ihmisiä on olemassa?" Zarniwoop tivasi.
"Minulla ei ole siitä minkäänlaista mielipidettä. Miten minä siitä mitään voisin sanoa?"
"Minun on parasta mennä katsomaan mitä Trillian puuhaa", Zaphod sanoi ja livahti ulos.
Ulkopuolella hän sanoi Trillianille: "Minusta tuntuu että maailmankaikkeus on hiton hyvissä käsissä, vai mitä?"
"Oikein hyvissä", sanoi Trillian. He lähtivät kävelemään sateeseen.
Sisällä Zarniwoop jatkoi.
"Mutta ettekö te ymmärrä, että ihmisten elämä ja kuolema on teidän käsissänne?"
Maailmankaikkeuden hallitsija odotti niin kauan kuin suinkin voi. Kun hän kuuli aluksen käynnistyvien moottoreiden vaimean äänen hän puhui peittääkseen sen.
"Se ei kuulu minulle", hän sanoi. "Minä en ole tekemisissä ihmisten kanssa. Herra tietää, että minä en ole julma."
"Haa!" huudahti Zarniwoop. "Te sanotte 'Herra'. Uskotte siis sittenkin johonkin!"
"Se on minun kissani", mies sanoi lempeästi, otti kissan syliinsä ja silitti sitä. "Minä sanon sitä Herraksi. Minä kohtelen sitä hyvin."
"Hyvä on", sanoi Zarniwoop päättäneenä viedä viimeisen sanan, "mistä te sitten tiedätte, että kissa on olemassa? Mistä te tiedätte, että se tietää teidän olevan kiltti tai että se nauttii siitä mitä arvelee teidän ystävällisyydeksenne?"
"En minä tiedäkään", mies sanoi hymyillen. "Minulla ei ole siitä aavistustakaan. Minusta on vain mukavaa kohdella tietyllä tavalla sitä, mikä näyttää kissalta. Toimitteko te toisin? Suokaa anteeksi, mutta minä luulen että minua väsyttää."
Zarniwoop päästi perin juurin tyytymättömän huokauksen ja katsoi ympärilleen.
"Missä ne kaksi muuta ovat?" hän kysyi äkkiä.
"Mitkä kaksi muuta?" sanoi maailmankaikkeuden hallitsija, nojautui tuolinsa selkänojaan ja täytti viskilasinsa uudelleen.
"Beeblebrox ja se tyttö! Ne kaksi, jotka olivat täällä!"
"En minä ketään muista. Menneisyys on vain kuvitelma, jonka tarkoituksena on selittää..."
"Pää kiinni", Zarniwoop tiuskahti ja juoksi ulos sateeseen. Alusta ei näkynyt missään. Sade piiskasi edelleen liejua. Missään ei näkynyt jälkeäkään aluksen laskeutumispaikasta. Hän huusi sateeseen, kääntyi ja juoksi takaisin mökin luo. Ovi oli lukossa.
Maailmankaikkeuden hallitsija torkkui tuolissaan. Vähän myöhemmin hän taas leikki kynällä ja paperilla ja ilahtui keksiessään kuinka toisella saattoi tehdä jälkiä toiseen. Ulkoa kuului erilaisia ääniä, mutta hän ei tiennyt olivatko ne todellisia vai eivät. Sitten hän jutteli pöydälleen viikon nähdäkseen kuinka se siihen reagoisi.

Over the town, in the dark tempestuous night, backwards revolved the luminous wheel.