screenshot viimeisimmästä seikkailustani Ultima VII: The Black Gaten maailmassa Exult-emulaattorin kautta
Monille tietokonepelien parissa varttuneille Richard Garriotin kehittämä Ultima -sarja edusti kaikkea sitä, mistä tietokonepelaamisessa pidimme. Mukaansatempaava juoni, eeppinen historia, todella suuri (ja realistinen!) pelinsisäinen maailma, perinteinen hyvän ja pahan taistelu nostettuna kymmenenteen potenssiin. Pelin julkaisusta on kulunut jo kuusitoista vuotta!
Origin on taas jättänyt säälin väliin, sillä Ultima VII vaatii kunnon koneiston pyöriäkseen. 386/486 vähintään kahden megan ylimääräisellä muistilla, iso ja nopea kiintolevy ja kunnon äänikortti ovat vähimmäisvaatimuksia.
Kiintolevyä rassataan jatkuvasti ja peli tuntuu nykivän jo 25 MHz:n 386:ssa, varsinkin asutuskeskusten ja Lord Britishin linnan ollessa hermoille haitallinen kokemus. Sen sijaan 33 megahertsin rukilla ei enää pahemmin valittamista ollut (tai sitten parempi pelattavuus johtui äänien poiskytkemisestä). Joka tapauksessa 25 MHz 386 tuntuisi käytännössä olevan vähimmäisvaatimus, joskin peli silläkin on usein tuskastuttavan hidas.
pätkä Niko Nirvin Ultima VII -arvostelusta, Pelit -lehti 3/1992
Muistan itse hyvin muutamat aikaisemmatkin Ultima-pelit. Neljä vuotta vanhempi isoveljeni perehdytti minut tietokonepelaamisen maailmaan alle kouluikäisenä maailman parhaan joululahjan, Commodore 64:n avustuksella. Siihen aikaan piraattiteollisuus tarkoitti kavereilta ja kavereiden kavereilta nauhoitettuja kasetteja (pelit tulivat kaseteilla jotka toimivat samalla periaatteella kuin analogiset modeemit eli kääntäen analogista äänisignaalia digitaalisen tietokoneen ymmärtämään muotoon). Näiden pelien joukossa oli jokunen Ultimakin. Niistä en kuitenkaan kielitaidottomana ja roolipeleistä mitään ymmärtämättömänä sen suurempia tajunnut, enkä osannutkaan niitä arvostaa ennen kuin pelasin ensimmäisellä PC-koneellamme Ultima VII: The Black Gatea, ja tässä vaiheessa vanha kunnon Commodore oli saanut väistyä.
Eräänä kesänä ollessani noin neljätoistavuotias vietin pitkää kesälomaa Kuusamossa. Isäni oli päivät töissä, ja sen sijaan että olisin nauttinut kesäisestä luonnosta ja raittiista ilmasta tein kuten kunnon pikkunörtin kuuluu; vedin verhot kiinni ja uppouduin erityisen hyvän pelin maailmaan. Vietin kolme viikkoa noin kymmenen tuntia päivässä Britanniassa.
Mutta nyt puhun aiheen vierestä. Richard Garriotista tuli kuudes "avaruusturisti", ensimmäinen toisen polven ihminen avaruudessa (hänen isänsä oli astronautti), kun hän kahden kanssamatkustajansa kanssa lensi avaruuteen venäläisellä Soyuz-raketilla, ja telakoitui kansainväliselle avaruusasema ISS:lle. Garriotin avaruusmeiningeistä voitte lukea lisää osoitteessa http://www.richardinspace.com.
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
