Viime vuonna osallistuin musavideofestareihin katsastamalla muutaman dokkarin, muutamat videonäytökset (mm. Las Palmas -retrospektiivi), sekä Pumpeligaalan (jossa siis palkitaan vuoden parhaat musavideot) etkot (Tyrnävän perunaviinaa sekä todella hyviä cocktail-suolapaloja) ja itse gaalan (joka järjestettiin sirkustelttamaisessa Juhlateltassa). Gaala oli lämminhenkinen ja yllättävän hauska tapahtuma (pitkälti juontajana toimineen Katja Ståhlin huumorin ansiosta), ja huipentui M.A. Nummisen yllätyskeikkaan (keikan aikana kaikille yleisössä jaettiin jäätelöt, ja arvaatte varmaankin mikä biisi soi?) ja varmaan kaikenlaiseen muuhunkin, mistä ei juhlahumussa jäänyt pysyviä muistijälkiä.
Tänä vuonna käyn katsomassa mitä ehdin, eilen se oli legendaarinen Koyaanisqatsi. Ken ei tiedä, perehtyköön. Suosittelen lämpimästi.
Ja tänään on myös Oulun Taiteiden Yö. Kaikkea teatterista pronssinvalamisnäytöksiin, buto-tanssista actionmaalaukseen livemusiikin säestyksellä (puhumattakaan perinteisemmistä keikoista ja kuvataiteesta), alkuillasta pitkälle aamuyöhön. Itse soitamme ennakkotiedoista poiketen (Lupi meni konkurssiin pari päivää sitten) Susiteetissa, joka on Uuden Seurahuoneen Petrellin saluunan alakerrassa (torin laidalla) sijaitseva yökerhontapainen. (Susiteetin tanssilattia, vaikkakin pieni, on Satuday Night Fever -tyyppinen värivaloneliödiscosysteemi!)
Muutamia muita nostoja: Mieskuoro Huutajat Valveella puoleltaöin, Poetry Slamin SM-karsinta Paskiksessa alkuillasta, Letkunpuiston Suven saha ja paini - surrealistinen tunnelma (naispainia moottorisahan ja runonlausunnan säestyksellä).
Vähän harmittaa etten pääse videofestareille. Mullakin on tulossa huomenna pieni musavideopostaus, parinkin kaverin bändit ehdolla videoillaan: Riston Putoan Kaivosta ja sitten Synan Forever. Syna ei ehkä bändinä oo mun lempparein, mutta aika kivaa animaatiota Oulussa tehään, käyppä youtube stalkkaan.
Mä en ole oikeen ikinä innostunu noista musavideoista, ehkä siksi kun en kuuntele uutta musaa oikeastaan ollenkaan (tai siis tosi tosi vähän, poikkeuksiakin toki on) ja siks että en katso teeveetä. Pitää käydä tsekkaamassa, kiitos vinkistä!