"Aurinko nousee 10:29 ja laskee 14:03. Päivän pituus on 3 h 34 min."
YLE: "Kymmenen poliisipartiota piiritti asemiestä Oulussa"
Vuoden pimein päivä, mutta silti tuntuu siltä kuin pahin olisi takana. Niin luultavasti onkin, siis tämä pitkä musta pimeä marras-joulukuu. Nyt on kaikki paljon paremmin sillä nyt on lunta ja pakkasta. Ja jopa minusta se on jotenkin kaunista.
Tällä hetkellä mielessä pyörivät viimeiset pakko-saada-tehtyä-ennen-joulua-työhommat (jotka eivät onneksi ole niin tärkeitä), aatonaaton ja aaton menot ja tulot sekä ensi viikolla viimein tapahtuva THE BIG MOVE. Jonka, voisin lisätä, saatan ulkoistaa täysin. Saada muutto hoidettua etätyönä Kainuun metsästä, parin kilometrin päästä rajavyöhykkeeltä; helpoin muutto ikinä, siis jos suunnitelmani toteutuu. Siitä lisää lähemmin.
Koska tulin juuri pulkkamäestä ja juon nyt kuumaa teetä posket laskemisesta ja nauramisesta ja huutamisesta punaisina, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että pahin on ohi.
Muista hengittää ja tyhjentää pää. Se tekee hyvää.
Kyllä, siellä se tyhjenee, jos jossain. Ja voiskohan tässä näiden muutaman seuraavan päivän jälkeen ehkä saada jopa jonkinlaista joulunajan rauhallisuutta, vaikka sitten keskellä kaupunkia/ympäri lähiöitä. Se jää nähtäväksi.
Kyllä, siellä se tyhjenee, jos jossain. Ja voiskohan tässä näiden muutaman seuraavan päivän jälkeen ehkä saada jopa jonkinlaista joulunajan rauhallisuutta, vaikka sitten keskellä kaupunkia/ympäri lähiöitä. Se jää nähtäväksi.
Kommentti tuli tuplana mutta en uskalla koskea tähän systeemiin enää, viimeksi kun yritin poistaa yhtä kommenttia j kaikki. Teipillä kasassa, kohti auringonlaskua seilataan, kaikki samassa pahvipurkissa.
Siinäpä hyvin mielenkiintoinen mielikuva, haha.
Ja edellisestä kommentistani puuttuu selkeästi sanoja välistä, mutta ne taisin unohtaa.