Vasta myöhemmin, aikuisiällä, olen tajunnut kuinka uskomattoman hieno taiteilija Vainio oli. Sanoitukset (kuten joku jossain youtubekommenteissa mainitsikin) tuovat tipan linssiin vaikka luettuna, puhumattakaan musiikista. Jos musiikista puhutaan, ei oikeastaan löydy laadukkaampaa ns. iskelmämusiikkia kuin Junnun biisit, ja nämä huippukappaleet (kuten esim. Albatrossi) ovat syöpyneet aivooni ja tuovat jo alkutahtiensa mukana muistoja lapsuuden kesistä Kuusamosta Singerjärven hiekkarannoilta.
Wikipediasta löytyy kiitettävästi tietoa Vainion elämästä. Tsekkaa myös wikisitaatit. Tällä kirjoituksella haluan lähinnä kiittää isääni siitä, että altisti nuoren herkän mielen tällaiselle musiikille, sillä se rikastuttaa elämääni edelleen ja en usko että ennen kuin elämä tästä ruumiista lähtee tulen kyllästymään Vainion monipuoliseen musiikkiin ja sanataiteeseen.
En linkitä mitään, koska jos linkittäisin pitäisi linkittää kaikki. Kuunnelkaa. Miettikää niitä tarinoita. On kumma jos ei herkistä.
Vainion sanataide on hämmentävän hienoa runoutta. Kokonaisuutena musiikkeineen, tietysti pitäisikö se kiinnittää jossain määrin omaan aikakauteensa? Mitenkään halventamatta tietty.
Tunnetuimmat lyriikat usein koomillisia ja jopa itsekriittisiä, joihin kumpaankaan ei usein nykyään tunnu törmäävän.
Mun lapsuusmuisto J. Vainion duuneista liittyy siihen, kun pengoimme koulukaverin kanssa isänsä kätköistä salaa säännöllisesti yhden niistä legendoiksi muodostuneista "Isojen poiken lauluja" -C-kaseteista. Kuunneltiin ja naurettiin aivan tikahtuaksemme sikana. Vaikka juonisisältö ja tapahtumakuvaukset nyt oli mitä oli, sanoitukset olivat silti uskomattomine visioineen, henkilöhahmoluonnehdintoineen ja oivalluksineen alallaan todennäköisesti laadullisesti ylivertaisia suomeksi koskaan tehdyistä.
Sitten kun kaverin isä tuli kotiin, kassu pantiin takas piiloon, ja laitettiin taas Clashit, Ramot ja Pistolsit soimaan. Niinkuin silloin piti.
Niin totta, onhan moni asia josta Vainio laulaa (kirjoittaa?) ollut jo silloin "pelkkää" nostalgiaa. En mä tiedä, kai tarpeeksi laadukkaassa materiaalissa on aina jotain tarttumapintaa nykyaikaankin. Jos ei muuta niin ainakin kaipuuta vanhoihin hyviin aikoihin, sitä kai aina löytyy?
Sori. Tuli kirjoitettua huolimattomasti. En missään nimessä tarkoita väheksyä henkilökohtaisia kokemuksia. Ne on joskus parhaimpia ja tärkeimpiä asioita elämässä. - Jotenkin vaan yritin hahmottaa sitä, kun ilmatilassa on niin paljon ollut tuota nostalgian kielteistä arvostelua. Mutta ei historiassa pitäisi olla yhtään mitään väheksyttävää sinänsä, sen enempää kuin tulevassakaan tai tässä päivässä. Kaikki yhtä tärkeitä.
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
