Avauskohtaus Emir Kusturican Undergroundista. Biisi toimii myös Secret Chiefs 3:n esittämänä:
..ja sekoitetaan pakka takaisin alkuasetelmaan biisin alkuperäisellä versiolla jonka on siis säveltänyt aikoinaan romanialainen George Enescu:
Rankan tuntuinen elokuva. Oletko nähnyt? Ite en oo.
(Biisi on lystikäs "etno"-standardi, joita SC3 on harrastanut aiemmin monesti.)
Joo, olen katsonut monta kertaa, yksi ehdottomia suosikkeja! Kannattaa hankkia jostain käsiinsä, suosittelen. Mä tutustuin SC3:een vasta eilen, tämä päivä onkin mennyt kuunnellessa.
Suuren SC3-intoilijan ominaisuudessa pari asiaa.
Minusta kaksi Suomessakin julkaistua vanhinta albumia (First Constitution... ja Second Constitution...) olivat eklektisyydessään ja kulkevuudessaan kaikkein hillittömimpiä. Rankkaan ne todella korkealle populaarimusiikissa. Ihan tosi.
Bändin kaikkein vanhimpia äänityksiä ei saa mistään, eikä niitä täällä ole koskaan julkaistu. Verkosta voi hyvällä onnella löytää. Jotkut niistä ovat ilmeisesti hakeutuneet uudemmiksi versioiksi myös eri nimellä uudempiin julkaisuihin.
Mun mielestä 2000-luvun puolella bändi on kehittynyt ilmeisen tietoisesti enemmän käsittämättömän monipuoliseksi etno-orkesteriksi, jättäen rokkaamisen vähemmälle. Tai ehkä se siellä jollain tasolla on, kun kuuntelee ja ihmettelee musiikin ytimekkyyttä.