Ja aina aika menee nopeammin vaikka itse kävelisit hitaasti. Ja aina on syksy. Vaikka olisi kesä, on sitten myöhemmin kuitenkin aina syksy. Ja vaikka mitään ei sen jälkeen tapahtuisikaan vaikka mitään ei koskaan tapahtuisikaan jotkut asiat jäävät mieleen. Se on hullua, eikö? Jäävätkö vahvimmin mieleen tapahtuneet asiat vai pelkät menneet mahdollisuudet? Ja onko niissä loppujen lopuksi mitään eroa? Aika ja paikka ja ihmiset ainakin ovat samoja.
http://www.box.net/shared/bjcs819eq5/1/ ... /326531830
"sinne, missä en oo,
kaipuu mua kuljettaa,
sille, jota en saa,
mun sydämeni laulaa vaan"
-THJKB
Heikkoja jäitä
ollapa siellä. siinä eteläisessä kaupungissa,
niissä puistoissa, korkeiden puiden katveessa.
ihmismieli on sellainen, sinäkin sen sanoit.
saatikka sitten niin, että
"sinne missä en oo, sydämeni laulaa vaan,
sille, jota en saa, laulaa se hurjempaa"
korjaus :) oi kaunis mahdoton elämä
älkäämme antako sen banalisoitua kokonaan.
pidän tavasta, jolla tässä toistat sanaa aina,
ja aina aika.. ja aina on syksy.
ja aina puisto, aina joku puisto.
Tästä tulee mieleen pieni hollantilainen kaupunki nimeltä Breda (joka oli viidentoista minuutin junamatkan päässä Tilburgista. Muistaakseni). Ja vaikka mitään ei siellä koskaan tapahtunutkaan, se kaupunki tulee tästä tekstistä mieleen.
Mahdollisuudet jäävät aina paremmin mieleen.
Päänsisäistä, mutta jotenkin universaalia ja totta?
(Ja kiitos kommenteistanne!)
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
