Toinen puhuja oli Valkeen Juho Nissinen. Nissisen esitys evoluutiosta ja aivokemiamme epätasapainosta nykymaailmassa oli mielenkiintoinen ja täyttä asiaa, vaikkakin jopa juontajat (puhumattakaan yleisöstä ja muista esiintyjistä) selkeästi naureskelivat korva-ledlamppujen konseptille, puhumattakaan Nissisen Oulun murteesta. Etelän pellet.
Luultavasti kaikkien mielestä päivän yllättävin puhuja oli entinen huippu-urheilija Virpi Kuitunen, joka piti selkeästä hermostuneisuudestaan huolimatta hyvin jäsennellyn ja esitetyn puheen luopumisesta. Ideana huippu-urheilijan elämästä kertomisen takana oli se, että ihmisiä yhdistää luopuminen, jokaisen on jossain vaiheessa elämäänsä luovuttava jostain, mitä on pitänyt jotenkin itseään määrittävänä. Twitterfeedin perusteella Kuitusen materiaali upposi yleisöön (vaikkakin, kuten joka puhe, se myös jakoi mielipiteitä; eräskin tweetti käsitteli aihetta suunnilleen näin: "Virpi Kuitunen, a former professional athlete and a whiner.")
Seuraavana "puhunut", itselleni aiemmin tuntematon Reidar Kasenius piti kornin ja monotonisen musiikin säestyksellä matemaattisen aivojumppatuokion (laske nollasta kahteenkymmeneen parillisilla luvuilla ja takaisin nollaan parittomilla, laske samalla nollasta kymmeneen ja kymmenestä nollaan). Nokian uuden älypuhelinyksikön johtaja Anssi Vanjoki esiintyi aiheesta Vapaaehtoisuuden musertava voima. Hänen mielestään vapaaehtoisuus on maailman suurin voimavara, tämä ilmenee nykyisin esim. avoimen lähdekoodin liikkeen muodossa (joka itsessään ansaitsisi blogipostin).
Väliajalla taas väistelin keskellä kulkuväyliä seisovia ilmeettömiä kännykkä - anteeksi, älypuhelinmiehiä matkallani terassille juomaan kesäistä kesäistä karpalolonkeroa ja nauttimaan Helsingin keskustan helteestä. Julkkisbongailun ja virvokkeen lipittämisen jälkeen oli aika siirtyä takaisin sisätiloihin tilaisuuden toiselle puoliajalle, jonka aloitti ajankohtainen Mikael Jugner, jonka puhe kontrollin illuusiosta oli ehdottomasti päivän parasta antia. Onko tässä mies joka tulee potkimaan perseitä seuraavassa eduskunnassa?
Helsingin yliopiston Kirsti Lonka puhui järkeviä siitä, kuinka koulu pelaa itsensä pois nykymaailmasta kieltämällä nuorille täysin luonnolliset laitteet ja ympäristöt, näin vaikeuttaen koko oppimisprosessia ja aiheuttaen turhaa kitkaa koululaitoksen ja lasten/nuorten välille. Sitran viestintäjohtaja, mediatutkija Teppo Turkki ennusti seuraavan globalisaation alkavan Aasiasta ja peittävän koko länsimaisen maailman itämaisella kulttuurilla ja elämäntavoilla. Zenroboticsin Jufo (III, jos huumorimusiikista puhutaan) Peltomaan singulariteettipuhe nauratti yleisöä, mutta vaikutti sisällöltään noin viidessä minuutissa kyhätyltä. Tweettaajat kyllä nielivät koko paketin ja intoilivatkin esityksen annista hyvinkin runsain mitoin.
Iltapäivän happivajeessa viimeinen esitys, tärkeästä ja mielenkiintoisesta aiheesta eli voimauttavan valokuvan käsityksestä ja sen käyttämisestä esim. lasten traumaattisten kokemusten käsittelyyn ja niistä toipumiseen tuntui ehkä liian pitkältä, saattoi myös johtua siitä että olen törmännyt Miina Savolaisen kuviin ja teorioihin aiemminkin, joten konsepti oli minulle tuttu.
Iltabileistä myöhästyin, kun aikainen aamuherätys pakotti torkkumaan hotellihuoneessa tv-dokumentin edessä. Ystävällinen narikkamies kertoi kellariyökerhossa olleen alkuillasta n. 130 henkilöä, joka on osallistujamäärästä ymmärtääkseni noin viidesosa. Pyörähdin kuitenkin baaritiskillä juomassa lonkeron ja jatkoin matkaani ystävieni luokse Kolmannelle Linjalle ja siitä Vallilaan viihtyisään pikkubaariin juomaan kolmen euron ginitoniceja. Valomerkin jälkeen tilasin taksin takaisin hotellille, nukuin taas liian vähän ja vietin aamupäivän katsoen hotellihuoneen telkkarista Futuramaa ja lipittäen rommikolaa.
Kirjauduttuani ulos hotellista hikoilin itseni takaisin Kallioon, josta seuraani lyöttäytyneen ystävättäreni kanssa lähdimme hieman liian myöhässä katsomaan Escher-näyttelyä Amos Andersonin taidemuseoon. Hieman myöhässä siksi, että osa näyttelystä tuli ns. juostua läpi, koska olimme paikalla noin kahtakymmentä minuuttia ennen sulkemisaikaa. Helteisen Helsingin helatorstaista emme löytäneet ainuttakaan auki olevaa sushiravintolaa, joten alkava energiavajeemme tuli paikattua Kaisaniemen metroasemalla sijaitsevassa mainiossa thaibuffetissa. (Thaibuffet nimeltään Happiness ei voi olla huono!) Olutravintolassa muutaman drinkin juotuamme metrosin itseni Hakaniemeen ja illan päälle muutaman keikan kautta takaisin Kallioon.
Perjantai menikin Kalliossa maatessa ja kiirehtimisestä pankin kautta lentoasemalle, vain huomatakseni että liian optimistisen ajattelun tuloksena en millään ehdi suunnitellulle iltapäivälennolleni. No, buukkasin itseni iltalennolle (joka onneksi oli olemassa), kävelin syrjäiselle lähtölaiturille torkkumaan. Jossain vaiheessa löysin itseni lentokentän ravintolasta katsomasta Kelju K. Kojootti -piirrettyjä lasten nurkkauksen lähellä olevasta pöydästä. Rentouduin ja tilasin toisen kossuvissyn, lueskelin, söinkin jotain. Takaisin Oulussa olin puolta tuntia ennen keikkamme alkua, joten pelivaraa ei juurikaan jäänyt, mutta kaikki meni hyvin kuitenkin. Jos jotain matkustamisesta ikinä oppii, on se, että kaikki menee hyvin, kuitenkin, loppupeleissä. Useimmiten.
kiitos tekstissä mainituille ystäville vieraanvaraisuudesta ja seurasta, ja muillekin ketkä jäivät mainitsematta. kuvia tedx:stä mm. täällä, puheiden pitäisi ilmestyä ensi viikolla tedxhelsingin kotisivuille
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
