Me mainonnan uhrit. Ja te, varsinkin te. 
Keskustelin tänään erään ystäväni kanssa; eilen kuulemma tuli Teemalta dokkari, jonka muistan nähneeni joskus aiemmin: se kertoo mainonnan vaikutuksesta erääseen dokumentintekijään, ja suuremmassa mittakaavassa länsimaisiin naisiin/tyttöihin. Kuinka kulttuurimme on täynnä täysin valheellisia mielikuvia ja kuinka näitä kuvia tyrkytetään kaikille, välittämättä siitä että niistä johtuen täysin normaalit ihmiset saavat hirveitä alemmuuskomplekseja, puhumattakaan muista ongelmista. Ja siinä sivussa jotkut rikastuvat, mutta se on jo toisen kirjoituksen aihe.

Epäreiluinta (nyt käytän täysin ystäväni sanoja) on se, että suurin osa jengistä vertaa itseään ihmeluomuksiin, ts. photoshopattuihin malleihin, pornotähtiin ja leikattuihin ääliöhoroihin, joita telkkari on nykyään pullollaan (tai näin olen kuullut), käsittämättä että näillä visuaaleilla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa (okei, ehkä ne ääliöhorot ovat oikeastikin sen näköisiä, pelottava ajatus, tiedän).

Onneksi nykyään kouluissa ilmeisesti opetetaan jo melko aikaisin medialukutaitoa, vai opetetaanko? Olisi sitä meillekin pitänyt opettaa, eivät meidän(kään) ikäiset ole tälle ilmiölle mitenkään immuuneja, mutta tuntuu että tuhoisinta se on nuorille tytöille, ketkä vasta etsivät itseään, kehittyvät, miettivät, altistuvat. Osa porukasta ei edelleenkään sisäistä sitä, että esim. naistenlehdissä, leffajulisteissa, mainoksissa, tuotepakkauksissa ja internetissä olevat kuvat eivät vastaa todellisuutta, niitä on paranneltu aivan vitusti, poistettu kaikki inhimillinen (milloin olette viimeksi nähneet mainoskuvan jossa mallin iho ei ollut täydellisen sileä ja tasavärinen?) ja monen mielestä kaikki, mikä tekee ihmisestä kiinnostavan.

Joten, tytöt/naiset: älkää huolehtiko vaikka ette näyttäisi samalta kuin kaikki tämä visuaalinen saasta mitä meille pakkosyötetään, vika ei ole teissä. Vika ei todellakaan ole teissä. Oikea kauneus ja viehättävyys tulee persoonallisuudesta, mutta sekin on oikeastaan jo toisen kirjoituksen aihe.

Ja älkää ymmärtäkö väärin (otsikon "vitsi" on varastettu Kajolta): en missään nimessä ole kaiken tämän yläpuolella; miehillä on samalla lailla paineita ulkonäöstään (kaiken muun muassa) kuin naisilla. Koko maailma on vain muuttunut niin visuaalispainotteiseksi (kuinka vanhalta voi kuulostaa, voi ugh). Kyllähän aiemminkin länsimaisen pop-kulttuurin nousun myötä on ihailtu mm. filmitähtiä, mutta silloin visuaalinen kulttuuri oli paljon todempaa; naiset olivat kauniita ja miehet olivat komeita, mutta kuvat olivat tosia, tai ainakin todempia kuin nykyään (vaikka kuvamanipulaatio ei sinänsä ole digiajan keksintö ja airbrushatuilla naisvartaloilla on myyty kampetta ainakin sadan vuoden ajan).

Vielä yksi juttu: porno (ja visuaaliset viestit). Suurin osa pornosta (ja uskokaa pois, olen nähnyt sitä aika paljon) on täysin todellisuudesta vieraantunutta. Internetin myötä liian helpoksi käynyt pornon kulutus tekee (nuorista) ihmisistä hulluja. Tiedän, koska olen itse kokenut saman. Tässä pari tietoiskua: ei, se ei ole liian pieni. Ei, ne eivät ole liian isot/pienet/oudot. Ei, miehen ei tarvitse pystyä tulemaan kerta kerran jälkeen. Ei, nainen ei välttämättä saa orgasmia yhdynnässä samaan aikaan miehen kanssa (vaikka niinkin voi tietysti tapahtua, mutta se ei ole edellytys sille että kumpikin voi nauttia). Ei, seksin ei tarvitse olla jotain tiettyä (siinä sen hienous juuri piilee! Päättäkää itse mikä on kivaa!) eikä (mahtavan) seksin harrastamiseen vaadita tietynnäköistä kroppaa tai tietynnäköisiä ulokkeita/reikiä. Seksistä kannattaa puhua, eri kumppanit diggaavat eri asioista (miten minusta tuntuu että puhun täysin ilmiselvistä asioista?) ja kaikki, toistan kaikki on sallittua jos kumpikin pitää siitä eikä juuri se mitä mietit nyt tee sinusta homoa tai perverssiä.

Okei: nyt olen kirjoittanut seksistä muistaakseni ensimmäisen kerran. Toivottavasti se oli yhtä hyvää sinulle kuin minulle?

Valehtelin aiemmin, vielä yksi juttu, lupaan lopettaa kohta. Kaiken tämän tämän mistä nyt puhutaan, takana piilee yksi suuri juttu: länsimainen viihdeteollisuus on antanut meille kaikenlaisia ideoita, jotka ovat meidän hyvinvoinnillemme vahingollisia ja me olemme nielleet sen kaiken ja tehneet näistä ideoista itsellemme periaatteita ja tavoiteltavia toimintamalleja. Esimerkki: romanttisen rakkauden käsitys; ihmisillä on mielikuva miten heidän (rakkaus)elämänsä pitäisi mennä, ja jos kaikki ei mene juuri niin, he ahdistuvat ja alkavat etsiä vikoja sieltä missä niitä ei välttämättä ole olemassakaan, koska heidän käsityksensä rakkaudesta on tosiasiassa valetta, joka on keksitty myymään elokuvia/kirjoja/suklaata/viinaksia/autoja/vittu kukkia.

Joten: tehkää omat arvonne, älkää nielkö kaikkea (vaikka jotkut pitävät siitäkin..), älkää olko kusetuksen uhreja vaan sanokaa ääneen jos huomaatte että toi ei nyt kyl ajattele omilla aivoillaan. Tämä valheellisen mainonnan ylivalta ei kaadu ikinä jos ihmiset eivät kyseenalaista sitä. Ja rakastakaa itseänne ja toisianne, olette hyviä juuri sellaisina kuin olette.

wry 
Tulen lukemaan tämän uudestaan sitten kun maailma alkaa potkia taas päähän, sillä sehän tapahtuu vääjäämättömästi, mutta omaa osallistumista itseinhoon voi aina muuttaa. Toisin sanoen, kiitos tästä.

pinkie 
Mahtavaa Joonas.
Ulkonäkökompleksit, minultahan niitä löytyy. Ja se todellakin on typerää, tiedetään. Mutta silti, sama ralli toistuu joka kerta kun johonkin pitäisi lähteä (useimmiten viikonloppuisin). Nämä perusjutut: naamanteko ei onnistu, tuolta tursuaa, tämä ei istu, onpa turvonnut olo, eisss en lähe. Aina sitä haaveilee että ois paremmat jalat, tissit ja naama.
Viime aikoina oon kuitenkin yrittäny opetella hyväksymään itseni tällaisena, koska tuskinpa tästä enää kummemmaksi muuttuu, taijotain. Ihansama-asenteella ulos ovesta, mitä sitten jos ne kattoo että onpa paksut jalat. Getting there.

Tällaista tuli mieleen.Tai no paljon muutakin, mutten osaa pukea sanoiksi.



joonasn 
wry: ilo oli (kuten aina!) täysin minun puolellani. Mukava että diggaat.

pinkie: se on typerää, mutta niin sisäänrakennettua et en mä tiedä voiko sitä edes sanoa typeräksi? Sama juttu itsellänikin. (Plus sun ruumiinosissa ei ole mitään vikaa, täysin päinvastoin!)

Kiitos kun kommentoitte!

Mari 
Tutustuin blogiisi vahingossa erään suositun blogin linkkilistoilta ja välillä käyn lukemassa kirjoituksiasi. Viime aikaiset opettavaiset postaukset ovat kuitenkin normaaliakin teennäisempiä. Jakelet iskuvinkkejä ja itsestäänselviä seksineuvoja hyvin asiantuntijamaisesti. Herääkin kysymys kuinka suosittuja neuvosi ovat internetin ulkopuolella? Lähettelevätkö lukijasi sinulle Demilehden kysy isoveljeltä palstan tyylisiä kysymyksiä, vai mistä tämä neuvomisen tarve?

joonasn 
Mari, kiitos kommentistasi. Neuvomisen tarve on pelkästään itselleni, omaksi huvikseni. Itsestäänselvät seksineuvot ovat sellaisia, joita olisin toivonut nuorempana saavani, valitettavasti kaikki eivät elä täydellisessä maailmassa jossa kaikki informaatio on sisäistetty jo syntyessä; ihminen elää ja oppii, valitettavasti usein erehdyksen kautta: kuten sinäkin olet nyt oppinut sen, että et diggaa jutuistani. Eikö olekin hieno olo?

Ja oikeasti toivon että useammat ihmiset osoittaisivat kiinnostuksensa puremalla, se on kivaa.

Mari 
No, kirjoituksistasi päätellen olet kovin suosittu mies naisten keskuudessa. Todella kauniita naisia löytyy joka kulman takaa ja epäilemättä he kaikki lukevat blogiasi tiedonjanoisena kuinka sinut isketään. Onneksi jaot tämän puremisneuvon, sillä tiedäthän, me naiset olemme todella hämmentyneitä siitä miten miehiä lähestytään. Näin vähän päälle kolmikymppisenä pureminen tuntuisi kuitenkin hieman erikoisuuden tavoittelulta, mutta tiedäthän, olenkin nainen. Ja minut sää hämmentymään myös se, että ovatko pienet rintani liian pienet ja oudot. Kaikki on niin kovin uutta ja ihmeellistä, mutta onneksi saan sinun kaltaiseltasi tietäjältä neuvoja myös näihin tietoisuuteni epäkohtiin.

Ehkäpä kirjoituksiesi kohderyhmä on hieman erityyppinen mitä itse edustan. Tiesin jo 15-vuotiaana ettei porno vastaa todellisuutta. Se kävi minulla mielessäni jo silloin kun näin pornoa ensimmäisen kerran, ilman medianlukutaitojen kursseja.




joonasn 
Kirjoitukseni ovat mitä ovat; niiden faktuaalisuus reaalimaailmaa kohtaan ei ole niiden pointti; en kirjoita tätä blogia miellyttääkseni ketään, kirjoitan blogia jollaista haluaisin itse lukea. Tässäkin kontekstissa ensimmäinen lauseesi on absurdi, ja voin tunnustaa että en ole millään mittarilla mitattuna "suosittu mies naisten keskuudessa".

Jos näistä kahdesta kirjoituksesta, joihin viittaat, et saanut mitään muuta irti kuin seksi- ja iskuneuvoja, tarkoittanee se sitä että minun pitää kirjoittaa tästä lähtien tarkemmin, sillä kummankaan kirjoituksen pointti ja tarkoitus ei ollut mainitsemissasi asioissa.

christian louboutin 
Brad Wreidt of Bluetoad.com christian louboutinjoins us and speaks about how tochristian louboutin shoes take your publication online, cost efficiently. christian louboutin saleTo make it even better

Kommentit 

Lisää kommentti





Muotoile tekstiä: