Hienoja asioita on toki tapahtunut myös. Olen saanut usealta taholta uutta ja tervetulletta palautetta ulkoisesta olemuksestani, vaikka siinä ei mitään muuta uutta olekaan kuin talviparta ja ehkä muutama miinuskilo. (Kuulemma epätavallista, että ihminen laihtuu joulukuussa. Tänään sattumalta lähikaupassa tapaamani ystävä kertoi lihoneensa kuusi kiloa suunnilleen yhtä monen päivän aikana. Hänelle se sopiikin, ei siinä mitään.) Sekä vanhat että uudet tutut ja ystävät ovat kertoneet pitävänsä minua jotenkin arvokkaana ja hienona asiana heidän omissa elämissään. Se lämmittää. Saa välillä ja hetkellisesti pintaan tulevan yksinäisyyden (joka johtuu tästä vuodenajasta, ja kirjoittajan työhön kuuluvasta pakollisesta yksinolosta) tuntumaan helpommalta. Se yksinäisyys ja kaiho iskee silloin kun asunnon ovi sulkeutuu ja jään yhtäkkiä taas yksin uuden äänettömyyden aaltoihin. Tai silloin kun tulen takaisin hiljaiseen ja pimeään asuntoon jostain ihmisten ilmoilta. Ei voi mitään. Toinen vaihtoehto on erakoitua eikä käydä koskaan missään, tai ottaa vastaan vieraita koskaan ikinä.