Kun rikot rutiinin, tulet aamupäivästä aikaisin kotiin, tunnet hetken kuinka et saa olemisestasi otetta; ulkona on liian kylmää tai hiljaista; et voi imuroida koska seinän takana vielä nukutaan. Ajelehdit kymmenen vuotta vanhoissa muistoissa, kesälomasta, uudesta takista, tuulesta kasvoilla. Kuuntelet puolikiinnostuneena laulun sanoja, löydät kaikesta yhtymäkohtia omaan elämääsi.
arkistojen aarteita kovalevyltä, 10.5.2004
Edellinen tekstinpätkä on kirjoitettu tietynlaisen olemattomuuden ja avuttomuuden hetkellä. Löydän itseni joskus (nykyään onneksi todella harvoin, johtunee yleisestä kiireellisemmästä elämästä) tilanteesta, jossa olen jostain syystä täysin omien ajatusteni vanki, en voi tehdä mitään muuta kuin ajatella jotain vuosia sitten tapahtunutta, olen onnellinen jos voin kokea uudestaan jotain, etsin ja kaivaudun vain syvemmälle tiettyyn muistoon, usein tuskallisen turhaan.
Samalla tavalla tunnen joskus unessani, ja joskus myös pitkästi sen jälkeen (joskus jopa päiväkausia). Kuin olisi menettänyt jotain, jotain todella rakastaa tai kaipaa, vaikka ei edes välttämättä tiedä mitä, ja ei ole oikeasti menettänyt mitään. Tunne ei ole oikeastaan useastikaan liittynyt keneenkään oikeaan ihmiseen, lähinnä joihinkin tilanteisiin ja tunteisiin, jotka olivat aikoinaan (uudempana ihmisenä, kuvitella!) uusia ja jännittäviä, sekoittavia. Nostalgiaa?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
