Vaikka onkin kohtuullista sanoa että olen Stephen King -fani, en ole lukenut kaikkea hänen 1990-luvun lopun jälkeistä tuotantoaan, johon kuuluu muunmuassa "From A Buick 8", suomennettu pelkällä Buick 8 -nimellä. Luulen lukeneeni kirjasta jonkin huonon arvostelun, tai sitten pelkkä "tappaja-auton" idea tuntui niin loppuunkulutetulta ("Christine" käsitteli tätä teemaa melko keskinkertaisesti jo kahdeksankymmentäluvun alussa, luin sen ensimmäistä kertaa noin kymmenenvuotiaana) että olen vältellyt kirjaa tähän saakka. Saattaa sisältää mietoja spoilereita!

No, ennen viime viikkoista kesälomareissuani päätin etsiä jonkin kirjan matkalukemiseksi, ja törmäsin tähän paikallisella kirpputorilla. Hieman vastahakoisesti aloitin sen junamatkalla Hämeenlinnaan, mutta huomasinkin varsin pian tarinan imevän minut tutusti mukaansa. Pari päivää olen jopa odottanut pääseväni töistä kirjan kimppuun, töiden jälkeen on nautinnollista laittaa pitkäkseen sohvalle ja lukea pari tuntia.

Buick 8 on Kingin lukijoille tutunoloinen automalli (mm. "Musta Torni" -sarjasta ja "Hearts in Atlantis" (suom. "Pimeyden sydän")-teoksesta), komea vanha amerikkalainen valkosivurenkainen laiva. Tässä kirjassa se ilmestyy pikkukaupungin poliisiaseman riesaksi, ja vähitellen homma alkaa mennä Lovecraftmaisesti päin persettä. Muina teemoina kauhugoreilun lisänä kulkevat kysymykset vastuun säilyttämisestä, vanhenemisesta, sattumasta, ja perinteistä. Kirjan kauhupätkät jättävät pelottavan onton olon, vastausta siihen mitä tapahtuu ja miksi (ja miten?) ei ikinä tule.

Itse pelkoa luodaan melko perinteisin (ja toimivin!) keinoin: koirat kuulevat ja aistivat jotain ennen ihmisiä (tämä on varma ultraperinteinen merkki siitä että kohta paska lentää tuulettimeen). Toistolla ja kerronnallisella petauksella luodaan odottava jännitys, ja itse tarinan maailmassakin ennusmerkeillä on suuri rooli; koskaan kun ei ole varmuutta siitä mitä Buick 8 tekee seuraavaksi.

Ehkä tämä seikka juuri jää myös romaanin suurimmaksi miinuspuoleksi: jatkuva petaaminen jättää odottamaan jotain todella apokalyptista loppuryminää, ja vaikka loppu ei sinällään pettymykseltä tuntunutkaan, olisin lukenut mielelläni enemmänkin visvaisia actionkuvauksia.

No, tästä blogista ei ole tulossa kirja-arvostelublogia, mutta muutamasta suosikistani olen suunnitellut kirjoittaa jotain. Näihin kuuluu myös aiemmin mainitsemani "Hearts in Atlantis", joka toimii nostalgisena kesälukemisena vähintään yhtä hyvin kuin "Stand By Me" -elokuvan pohjalla oleva pienoisromaani "The Body", joka löytyy mainiosta "Different Seasons"-suomennoksesta "Kauhun Vuodenajat II".

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

---

|◄ ◄ 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 ► ►|