Meille kotiin tuli videot suhteellisen myöhään. Muistan kuinka olin kateellinen kavereilleni, joilla oli videot ja joillakin jopa "taivaskanavat" (sellaisella avaruuden rajalla lentävällä laatikolla ammutaan näkymättömiä säteitä laatikosta toiseen maailman toiselta puolelta toiselle, jos ette tienneet). Äiti osti videonauhurin joskus vuoden 1994 tai 1995 tienoilla, muistaakseni postimyynnistä. Niillä sitten nauhoitettiinkin kaikki vähänkin sen arvoiset (hah) elokuvat, joita monia säilytän vastoin kaikkea järkeä edelleen (Singles, Faijalla homma hanskassa, Valo taivaalta).
Joten näitä arkistojen aarteita katsoin silloin tällöin yläkerran huoneessani Torniossa. En kaivannut televisio-ohjelmia (kuten en kaipaa edelleenkään). Kun muutimme entisen tyttöystäväni kanssa kaljatehtaan viereen normaaliin kerrostalokaksioon, televisio seurasi mukana, mutta en muista meidän sitä kovin useasti katsoneen.
Seuraavassa asunnossani näkyi neljä kanavaa: YLE1 ja 2 sekä SVT1 & SVT2 (Ruotsin kanavat). Muistan katsoneeni televisiota todella satunnaisesti. Ruotsin kanavalta tuli jotain hyvää, en muista enää mitä. Jotain amerikkalaista sitcomia. Kun muutin siitä asunnostani (joka siis oli entinen parturikampaamo erään omakotitalon siivessä) tänne Ouluun, roudasin muuton yhteydessä sekä television että videot tien toisella puolella sijainneeseen kierrätyskeskukseen. Sain kahvilipun jonka olisin voinut käyttää Meri-Lapin alueen kiekkareiden kahvioissa. Taisi jäädä käyttämättä.
Siitä on nyt kaksi vuotta, ja olen katsonut televisiota (aktiivisesti) ehkä neljä kertaa tänä aikana. Nyt ei siis puhuta jalkapallon katsomisesta pubissa, vaan tarkoituksenmukaista yksityistä jonkin ohjelman katsomista. TV lähinnä ahdistaa minua nykyään. Suurella osalla ihmisistä on olohuoneessaan vuosittain suureneva musta monoliitti, joka hallitsee muuta sisustusta siihen pisteeseen asti, että vaikka illanistujaisissa TV ei olisi auki, kaikki joutuvat istumaan kuin katsoisivat TV:tä (siis kaikki tuolit ja sohvat osoittavat mustaa monoliittia kohden). Ja usein jossain vaiheessa (tylsiä) bileitä joku laittaakin telkkarin päälle, ja taas on tekosyy olla yrittämättä mitään henkistä yhteyttä kanssaihmisiin. Ei kumma että olen välillä epäsosiaalinen (vika on siis tietysti aina kaikissa muissa, ei ikinä minussa).
Itse pyrin usein istumaan (esim. vieraassa paikassa) niin että en näe televisiota. Jos se kuitenkin vilkkuu näkökentässäni, keskitän huomioni johonkin muuhun kohtaan huonetta. TV passivoi ihmiset, saa heidän keskittymiskykynsä ja mielikuvituksensa näivettymään. Televisioviihteen taso on (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) hirvittävän alhainen. Mainostauot pitenevät vuosi vuodelta, mainokset huutavat aina muutaman piirun verran suuremmalla volumella muuhun ohjelmaan nähden, tauot ovat jopa joka kanavalla samaan aikaan, kuluttaja ei voi paeta enää toiselle kanavalle odottelemaan paskan Van Damme -leffan jatkoa. On tehty tutkimus joka kertoo että ihmisten aivojen aktiviteetti on nukkuessa suurempi kuin televisiota katsoessa. Mikäs siinä, helppohan se on työpäivän jälkeen maata sohvalla ja tuijottaa mitään ajattelematta erilaisia liikkuvia kuvia viisi tuntia putkeen (fucking prime time, man).
Ainoa hetki milloin voin sietää televisiota (noin viidentoista minuutin ajan) on se jos saan katsoa sitä yksin, tai sellaisessa seurassa jossa muita ei haittaa että vaihdan kanavaa viimeistään viidentoista sekunnin välein, huudahdan välillä "Mitä vitun paskaa!". Ymmärrettävästi tällainen seura on harvassa. Siksi en juuri katsokaan televisiota, enkä halua sellaista omistaa. Luen ennemmin vaikka kirjaa, tai tuijotan ikkunasta ulos, kiitos paljon. (Myös esim. MacGyver -juomapeli on "sallittua television käyttöä", tai oikeastaan mikä tahansa televisioon liittyvä tilanne missä saa pitää ääntä ja nauttia alkoholia.)
8 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
