Päädyin rannalle oikeastaan vain siitä syystä, että mielikuvani siitä olivat vain puoliksi totta. Toinen puoli liittyi erääseen suunnitelmaan, jonka yksi kaunis tyttö esitti kerran. Hänen kanssaan olisin halunnut kävellä rannan päästä päähän. Pysähtyä, kääntää selän tuulelle ja pitää häntä lähelläni hetken. Kummallakin liikaa vaatteita päällä että läheisyyden nälkä katoaisi, mutta silti tyytyväisenä ja alakuloisen onnellisena yhteisestä hetkestä. Rohtuneet huulet silmäkulmaa tai poskipäätä vasten. Kuin tanssisi hitaita mutta ilman musiikkia ja talvisella hiekkarannalla paksut villakangastakit päällä. Liikkumatta.

Ja sitten taas liikkuen, välttäen katsomasta toista suoraan, jätetään taakse mitä äsken tapahtui kuten joka hetki. Ehkä käsi kädessä vaappumista, hiekka karkaa kengän alta, kävely vaikeutuu. Kunnes tullaan kovemmalle maalle. Tuuli käy kasvoihin. Mieli on tyhjä, on jo nyt ikävä. Mitään muuta ei tule.

Sen jälkeen vain kävellään ja jätetään kaikki muu taakse.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

---

|◄ ◄ 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 ► ►|