Joten asetuin lavetille makaamaan, polvitaipeitteni alle laitettiin tyyny, pääni asetettiin eräänlaiseen kehikkoon jonka päälle tuli vielä toinen kehikko, jossa olevan peilisysteemin kautta näin suoraan tarkkaamoon, joka oli siis jalkopääni suunnassa. Pääni tuettiin kummaltakin sivulta liikkumattomaksi jonkinlaisilla pienillä kovilla tyynyillä. Kehikko oli muutaman millin päässä nenästäni. Tunsin kuinka sykkeeni nousi; oikeassa etusormessani oli anturi jonka sisällä tunsin sormeni tykyttävän.
Teknikko meni takaisin tarkkaamoon, ja lavetti liikkui ehkä noin metrin taaksepäin laitteen sisään. Kohta kuulin hänen äänensä ohuena ja vaimeana jostain pääni takaa ja yläpuolelta. Tässä vaiheessa melkein toivoin että olisin vastannut "mikäpä siinä" kun teknikko kysyi haluanko "hätänappulan" käteeni.
-"Kaikki ok?"
-"Joo."
-"Okei, ensin kokeillaan pari kymmenen sekunnin kalibraatiota. Ole ihan liikkumatta. Onko selvä?"
-"Selvä on."
Olin hiljaa ja koitin keskittyä hengittämiseen. Kohta kuului pätkivä piipitys ja sen jälkeen oli hetki hiljaista. Hiljaisuuden rikkoi voimakas suriseva poramainen ääni, joka tuli pienissä noin sekunnin pätkissä.
Mietin millaista tulee olemaan olla vajaa kymmenen minuuttia tämänkaltaisen äänen armoilla, liikkumatta putkessa, jonka seinämien sisällä liikkuvat osat tekevät jotain voimakkaiden magneettikenttien kanssa ja samalla kuvaavat aivojeni sisustaa. Kohta saisin sen tietää, kun alkaisi ensimmäinen kahdesta kahdeksan ja puolen minuutin pätkästä. Kohta kone ei taas pitänyt ääntä (kuvannut aivojeni sisustaa) ja teknikko kysyi onko kaikki ok ja selosti mitä tehdään seuraavaksi.
- "Seuraavaksi laita silmät kiinni ja ole liikkumatta. Tämä kestää kahdeksan ja puoli minuuttia. Koita olla ajattelematta mitään erityistä. Eikä saa nukahtaa."
- "Onko selvä?"
- "Jep."
Suuri kone ympärilläni alkoi pitää taas tasaisen pätkivää poramaista ääntä, jonka korkeus vaihteli hieman (tai sitten vain kuvittelin). Hengittelin kohtuullisen rauhallisesti ja keskityin pitämään itseni paikoillani sekä silmäluomeni rennosti kiinni. Parin minuutin päästä tuntui kuin äänet ja paikallaanolo olisi saanut minut jonkinlaiseen transsiin, ja huomasin että olen melkein vajoamassa uneen. Hengitin pari kertaa syvemmin putkessa selkeästi virtaavaa viileää ilmaa ja keskityin pitämään itseni hereillä. Sen olisi luullut olevan helppoa, niin läpitunkevaa koneen ääni oli, mutta silti huomasin että voisin nukahtaa sillä välin kun kone välitti kuvamateriaalia aivoistani tarkkaamoon.
No, enough with the scary blabber, ei se oikeasti ollut niin hirveätä mitä voisi kuvitella. Internet kertoo että helposti ahtaista paikoista ahdistuvat aikuisetkin saavat putkeen kevyen huumauksen, jos haluavat. Ja joitain kohteita voidaan kuvata ilmeisesti ihan kunnon nukutuksessakin. Odotan jo seuraavaa kertaa, lähinnä siksi että silloin saan magneettikuvat itselleni cd:llä! Mietin jo blogin ulkoasun muuttamista aivokuviani hyväksikäyttäen.. tai ehkä suurikokoisten printtien tekemistä? Rasterbatorilla omat aivot makuuhuoneen seinälle koossa 3m x 3m? Miksi ei?
4 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
