Maaliskuun ensimmäinen, nollakeli 
Ja istun täysin pimeässä huoneessa, pihalta tulee vain vähän oranssia katuvaloa. Lapset olivat pystyttäneet sinne kaksi metrin mittaista lumiukkoa, kaksi oikeaa vanhanaikaista lumiukkoa, hiiltä nappeina, silminä ja suuna. Mielessä juuri äsken loppunut Coenin veljesten A Serious Man, eihän elokuva voi olla huono jos sen soundtrackilla on Somebody to Love, tietokoneen kaiuttimet soittavat The Decembristsin melko tasan vuosi sitten ilmestynyttä uusinta, jota en ole jostain syystä aiemmin kuullut. Bändi on löytänyt herkistelynsä lisäksi oikein kunnon rokkisäröt. Monipuolista. Hyvää.

Nollakeli tuntuu ihan kesältä; pipon ja lapaset voi jättää reppuun, iltapäivästä pitää kävellä takki auki, siitä eivät keski-iän ylittäneet naiset pidä, katsovat että mikä lättähattu sieltä tulee. Tarvon uusilla kengillä surutta risteysten loskan läpi, joskus ne kuitenkin kastuvat, sama tehdä se nyt. Kumpikin akillesjänne on hioutunut nahattomaksi, aina sama juttu, onkohan olemassakaan uusia kenkiä jotka eivät hankaa? Mennessä tuntuu siltä että toinen jalka olisi öljytty kun taas toinen hankaa ja painaa useasta kohdasta. En osaa sitoa nauhoja yhtä tiukalle.

Jostain syystä pitää taas kuunnella Nick Caven Opium Tea. Tällä viikolla vain keskiviikkoon asti töitä, sitten lomaa tiistaihin saakka. Ensimmäiset vapaat tämän vuoden puolella. Jo on aikakin. Tarkoitus olisi pitää juhlat, tupaantulijaiset. Niistä myöhemmin lisää. Kuten kaikesta muustakin.

8 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

|◄  63 64 65 66 67 68 69 70 71 72  ►|