Oravanpyöräni liikkeen katkaisee tänään ajatus siitä, kuinka hienoa ja tärkeää odottaminen on, tai oikeammin kuinka tärkeää mielenterveydelle ja omalle hyvinvoinnille on se, että on jotain mitä odottaa. Juuri nyt odotan innolla huomisia firman kesäkauden avajaisia, parveketaimien istuttamista suureen yhteiseen ruukkuun, viikonloppua, vajaan kuukauden päästä alkavaa reilun kuukauden mittaista kesälomaa. Elämäni ensimmäistä kirjoituskilpailua. Nethackin pelaamista (johon koukutan raskaasti joka toinen vuosi), palkkapäivää, sitä päivää jolloin uudistan tämän blogin täysin, nukkumaanmenoaikaa, ensisuudelmaa, vuorokausirytmin ympärikääntämistä (väistämätön osa kesälomaa!), jatkoja, henkistä kasvua.

Kaikki tämä sai alkunsa Lucy Knisleyn uudesta sarjakuvasta joka kertoo elämänmuutosten vääjäämättömyydestä ja pelottavuudesta. Olen koukuttanut aivan täysin hänen juttuihinsa (sekä ihan vähän ihastunut). Tsekatkaa myös Livejournalinsa. Vuosi sitten en olisi uskonut olevani nyt tässä tilanteessa; kaksi vuotta sitten vielä vähemmän. Mutta ymmärtääkseni elämän samanlaisuus ja tasapaksuus on illuusio, muistan lukeneeni jostain (kaivan linkin jos löydän) että erääseen tutkimukseen 60+ vuotta osallistuneet ihmiset eivät enää seniorina tunnistaneet itseään nuorena, tai ajattelivat konkreettisesti olevansa eri ihmisiä kuin silloin. Selitinkö tämän tarpeeksi vaikeasti? Ihmisen solut uusiutuvat noin seitsemän viiva kymmenen vuoden välein. Aina uudella kierroksella uudistunut materiaali ei ole täydellinen kopio vanhasta; juuri siksi ikäännymme. Syklejä keksii tietysti varsinkin tämän ikäisenä helposti muutenkin: ensin ollaan koulussa, sitten opiskelemassa, sitten opiskelemassa lisää, sitten työelämässä (jossa monikaan ei pysy samassa paikassa läheskään kahdeksaa vuotta).

Mutta, niin. Odotuksesta. Mitä sinä odotat?

4 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

---

|◄ ◄ 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 ► ►|