Eilen lopetin Siri Hustvedtin What I Lovedin, pari viikkoa sitten luin The Sorrows of an Americanin. Hustvedt kirjoittaa pitkälti samanlaisia kirjoja kuin miehensä; päähenkilö kirjoittaa kirjaa toisesta tärkeästä henkilöstä kirjan sisällä, on aviopareja ja pettämistä, perheiden hajoamista, kuolemaa, ahdistusta ja mielisairautta, kulttuuria, taiteita.

Kahdessa edellä mainitussa kirjassa on hienoa se kuinka Hustvedt pystyy kirjoittamaan äärettömän uskottavasti ja luonnollisesti miespuolisia päähenkilöitä. En juuri nyt saa mieleeni päinvastaista esimerkkiä. Toinen hätkähdyttävä piirre on kuvataiteen ja näyttelykokonaisuuksien kuvaus: on uskomatonta jos nämä teokset ja kokonaisuudet eivät ole todellisia; ainakin se nostaa Hustvedtin sisäisen näkemyksen kirjan sisällä tapahtuvasta todellisuudesta aivan uuteen sfääriin.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

---

|◄ ◄ 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 ► ►|