Kävelen tuulisen keskustan läpi työterveyshuoltoon, ilmassa kieppuu keltaisia lehtiä, mutta kun katson ylös, näen puissa pelkkää vihreää. Nyt se alkaa. Kohta asfaltti ei ole enää mustaa vaan keltaista. Kohta ylhäällä ei ole muuta kuin keltaista, sitten vain mustaa ja harmaata ja valkoista. Mutta onneksi ei vielä. Nyt vielä pystymme tuntemaan iloa elävistä kasveista ja auringonvalosta.

Odotushuoneessa (käytävällä) luen vanhoja lehtiä, kaikki ne ovat menneeltä kesältä. Tuntuu hullulta ajatella nyt, että joskus oli juhannusviikko, lehdissä puhuttiin kesän alusta ja kesäsuunnitelmista; pakollisen jatkotarinan ensimmäinen osa ilmestyi. Lukeminen tuntuu turhalta, kaikki se on jo eletty, jotenkin naurattaa se intoilu vaikka kesä olikin tähän astisista paras ja kaunein. Missä muualla luetaan pari kuukautta vanhoja aikakauslehtiä kuin odottaessa että päästään röntgeniin kuvauttamaan poskionteloita? Mutta niiden lukeminen auttoi jotenkin päästämään irti kesä-ajatuksista ja keskittyä lämpimiin syksy-ajatuksiin.

Käteni ovat niin kylmät että ensimmäisestä sormenpäähän tehdystä reiästä ei tule tarpeeksi verta täyttämään pientä näytetikkua. Lasken lavuaarista kuumaa vettä kädelleni, toisella kerralla hoitaja onnistuu. Kuljen taas työterveysaseman kerroksista toiseen hissillä, hississä flunssaista oloaan valittelee eräs tuttu ovimies.

Kävellessäni pienessä kuumeessa apteekista kotiin sataa vettä, kastun oikein kunnolla mutta silti hymyilyttää ja naurattaa koko ajan. Olen löytänyt uusia ystäviä ja syventänyt suhdettani vanhojen kanssa; siitä saa todella paljon energiaa. Tunnen pärjääväni nyt paremmin kun elämäni on normalisoitunut viime syksystä. Tulevaisuudessa on paljon odotettavaa, moni asia niistä sellaisia jotka hymyilyttävät kun niitä ajattelee. Toivottavasti teilläkin?

2 kommenttia  |  linkki kirjoitukseen

---

|◄ ◄ 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 ► ►|