Eräs melko uusi tuttuni otti yhteyttä, kuinka muutenkaan kuin Facebookissa (joka on hieno kanava juuri tuollaiseen), ihan vaan jutellakseen ja kutsuakseen kylään (viimeistään varpajaisiin, vaimonsa on viimeisillään raskaana). Olen käynyt heidän luonaan kerran, ystävällistä porukkaa: talon emäntä sanoi heti esittelyjen jälkeen "ole kuin kotonasi, ota jääkaapista syötävää jos haluat". Olutta tarjottiin myös, sekä illan päätteeksi autokyyti kotiin.

Nämä ihmiset saivat minut miettimään sitä, miten suhtaudun uusiin ihmisiin: usein huomaa melko äkkiä jos ihmisen kanssa tulee erityisen hyvin toimeen, kai on kyse samanlaisesta asenteesta ja huumorintajusta? Ja vaikka esim. harrastukset olisivat samoja, en silti välttämättä tee mitään pitääkseni aktiivisesti yllä yhteyttä. Vaikka nämä ihmiset voivat (äärettömässä maailmankaikkeudessa) olla esimerkiksi tulevia naapureitani, yllättävänkin läheisiä ystäviä. Mutta miksi en ajattele niin jo nyt? Pidän heitä vain ystävän ystävinä, hyvinä tyyppeinä, mutta siinä kaikki.

Osaksi se johtuu varmasti siitä, että pitää omaa energiavarastoaan jotenkin rajallisena, vaikka on huomannut että ihmisten kanssa oleminen ei välttämättä vie energiaa, pitää vain valita seuransa oikein. Oikeiden ihmisten seura ei kuluta. Mutta täten lupaan itselleni pitää satunnaisempiakin tuttujani mahdollisena tulevana hyvänä ystävänä. Miksi ei? Eikö se ole aika hieno periaate?

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

---

|◄ ◄ 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 ► ►|