On tiistai- tai keskiviikkoaamu. Pystyn arvaamaan päivämäärän ehkä viiden numeron tarkkuudella mutta en halua. Lomaa on jäljellä vielä suunnilleen viikko. Käytän sanaa aamu sen vääristyneessä merkityksessä. Vääristyneessä siksi, että herään juuri sopivasti siestan alkamisen tienoilla, ja käytän iltapäivän katsoen Tour de Francen satavuotisjuhlakisoja ja miettien välillä mitä teen sitten kun ulos kannattaa taas mennä. Käyn hakemassa hotellia vastapäätä kaupasta jäitä ja usein viiniä tai vermuttia. Paluumatkalla ostan ison vesipullon automaatista hotellin aulasta.
Luulen että tämä hotelli on ollut arvostettu paikka vuonna 1970. Joka paikassa on messinkiä. Sellaista messinkiä, joka tuo jostain syystä mieleen kauan sitten uponneet valtamerilaivat. Lattia on päällystetty noin 60x60cm marmorilaatoilla. Käytävällä marmorilattian peittää liukas, ohut ja paikoin melkein puhki kulunut burgundinvärinen kymmeniä metrejä pitkä matto, joka yhdessä kaikkien käytävien päässä olevien peililasiovien kanssa tekevät käytävällä kulkemisesta vaikeampaa kuin normaalisti. Pelästyn hahmoani käytävän päässä joka kerta kun astun ulos huoneesta. Huoneeni (joka on twin room ja kerron teille myöhemmin miksi se ei ollut hyvä idea) kylpyhuoneen kaikki tasot ovat samaa kirjavaa marmoria.
Kylpyhuoneessa on eksoottisen näköinen bidet, josta minulla on edelleen – kuukausia lomani jälkeen – enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Hotellin aulassa on useita ikivanhoja ja upottavia nahkaisia nojatuoli- ja sohvaryhmiä. Istun aulassa viikon aikana useita kymmeniä kertoja eri vuorokaudenaikoina sillä itse huoneen langaton verkko on maksullinen mutta aulassa verkko on avoin ja maksuton. Aula on muutenkin klassinen hotellin aula: kummassakin päässä suuret lasiovet (tai tuplaovet). Vasemmallani ovien takana on pääovi ja parikymmentä metriä pitkä puinen vastaanottotiski, ja lopulta hissit ja niiden vieressä tiskin vastaisella seinällä viehättävän vanhanaikaiset (ja nykyisin miltei täysin hyödyttömät) puhelinkopit kuin suoraan Hitchcockin Vaarallisesta romanssista.
En ole ainoa joka ei halua maksaa Hotel Turian kiskurihintaisesta huonekohtaisesta langattomasta verkosta (en koskaan kysynyt). Monella on nykyään puhelin jolla pääsee mihin tahansa paikalliseen avoimeen langattomaan verkkoon. Useilla on langaton verkkoyhteys puhelimessaan 24/7. Minulla ei, kuten ei näköjään monella muullakaan Hotel Turian asukkaalla, ja mietin hetken aikaa ovatko suomalaiset palveluntarjoajat muuta Eurooppaa (tai maailmaa) edellä ihmisten pakottamisessa mobiili-internetin käyttöön.
Huoneeni (twin roomini) lukemattomiin hyviin puoliin kuuluu hyvin pieni ja hyvin puoliympyrän muotoinen parveke. Parveke on niin pieni, että siihen mahtuu juuri ja juuri raahaamaan huoneen ainoan ei-sänky istuimen: tuolin joka on kuin suoraan 60-lukulaisesta yläluokkaisesta ravintolasta. Parvekkeelle myös paistaa aurinko käytännössä koko päivän, tämän opin kun olin polttanut itseni muuten betonisen parvekkeen metallilla päällystettyyn, noin kolmekymmentä senttiä leveään kaiteeseen. Mutta en tullut parvekkeelle tanssimaan tai juhlimaan, tai toisaalta tietyllä tapaa tulin: Espanjassa tiettyjen kannabistuotteiden nauttimista ei katsota niin pahalla silmällä kuin meillä Narvikin korkeudella.
Ensimmäisenä iltapäivänä huoneessani kävin suihkussa ja ajattelin rentoutua ja katsella neljä kerrosta alempana pyörivää liikennettä ja sen takana aukeavaa Turia-puistoa (joka on siitä erikoinen että se on entinen joenuoma, ja miltei joka kohdassa kaksi kerrosta normaalin katutason alapuolella). Kun olen nauttimassa laittomia nautintoaineitani parvekkeellani, aukeaa viereisen parvekkeen ovi.
Nyt, parvekkeiden välillä on ehkä noin viisi metriä. Parvekkeelle astuu minua noin kymmenen vuotta nuorempi tummahiuksinen hoikka mies, ja koska olen sijoittanut tuolini juuri heidän parvekettaan kohti, olen ensimmäinen asia minkä hän näkee. Tietysti tervehdimme toisiamme – minä ensin koska hän on hieman pelästyneen näköinen – ja hän kysyy minulta kansainvälisellä käsieleellä, jonka kuka tahansa pilvenpolttaja tunnistaa, poltanko ehkä juuri niitä laittomia aineita jotka häntäkin saattaisivat kiinnostaa. Kun vastaan myöntävästi, kysyy hän osaanko sanoa mistä niitä saisi, mutta tässä vaiheessa polttelen edelleen edellisviikkoisesta lomakohteestani ostamaa materiaalia, joten kerron hänelle niin, ja sanon että pidän kuitenkin silmäni auki ja kehotan häntä tekemään samoin. Samalla kun saamme tämän kansainvälisen dialogin päätökseen, hän näyttää taas hieman pelästyneeltä, ja sekuntia myöhemmin ymmärrän miksi: hänen tyttöystävänsä avaa heidän huoneensa parvekkeen liukuoven ja astuu parvekkeelle.
Tervehdin häntäkin, mutta uudet naapurimme poistuvat takaisin huoneeseensa miltei välittömästi. En ajatellut asiaa sen enempää, olin Valenciassa, nautin olostani, ja kun sain tarpeekseni iltapäivän auringon porottavasta kuumuudesta, astuin itse takaisin oman liukuoveni kautta huoneeni viileyteen.
Tässä vaiheessa tarinaa haluan kertoa miksi olin lähtenyt viettämään yksin kolmen viikon lomaa kaakkoiseen Espanjaan. Vuosi sitten, eli edellisen vuoden heinäkuussa olin kolme viikkoa Euroopassa ex-tyttöystäväni ja muutaman muun ihmisen kanssa. Silloin koin erittäin stressaavana yhdessä reissaamisen paineet, suunnittelut ja kompromissit, ja olin välillä todella huonoa seuraa. Sen reissun jälkeen vannoin lähteväni seuraavalla kerralla matkaan yksin. Introverttina ajattelin kolmen viikon yksinolon tulevan tarpeeseen, ostin Suomesta ennen lähtöä kasan kirjoja jotka aioin lukea mutta muuten aioin olla tekemättä juuri mitään. Siinä tavoitteessa onnistuinkin hyvin.
Ainoaksi ongelmaksi osoittautui se, että kolmen viikon aikana minulla oli aivan liikaa aikaa miettiä kaikkea. Ikuista yksinolon tarvetta. Ainaisia vaikeuksia ajatella tulevaisuutta. Kaikkia lukemattomia parisuhdeongelmia, mitä niistä asioista on syntynyt. Olen ollut elämäni aikana paljon yksin, mutta hyvin harvoin olen ollut yksinäinen. Yksinolo on tuntunut tärkeältä - ja melkein aina hyvältä - ja joskus olen ajatellut sen olevan suurikin hyve. Kun olen tutustunut ihmisiin, jotka eivät ole olleet yksin eivätkä pidä yksinolosta, olen pitänyt heitä heikkoina. Yksinolossa (ja siinä että ylipäätään osaa olla yksin ahdistumatta) on tietynlaista voimaa, väitän edelleen niin. Olet riippumaton, et tarvitse ketään muuta, joten miksi olisit kenenkään kanssa? Miksi päästäisit ketään lähelle ja pitäisit hänet siinä jos kerran pärjäät mainiosti yksinkin? Näin ajattelin, olin tehnyt siitä itselleni periaatteen, ja sen periaatteen takana olevien ajatusten kyseenalaistaminen ei ollut käynyt mielessäni kovin montaa kertaa. Mutta lomallani yksinolooni alkoi liittyä hermostuttava ja ahdistava yksinäisyyden tunne, ja kaikki alkoi siitä kun ymmärsin yhä välittäväni kovasti ex-tyttöystävästäni.
(Vaikka se ei olekaan tämän kertomuksen pointti täytyy minun kuitenkin luultavasti kertoa vähän lisää. Seurustelin suurimman osan kaksikymppisiäni erään tytön kanssa, ja kahdeksan vuotta kestänyt suhteemme loppui noin neljä vuotta sitten. Silloin lupasin itselleni että olen jonkun aikaa yksin. Ja olinkin, mutta en kovin kauaa, sillä täysin suunnittelematta rakastuin uuteen ihmiseen ja vaikka tiesin että en halunnut seurustella, olin niin rakastunut että vietin hänen kanssaan kaksi seuraavaa vuotta. Luulin päässeeni tästä kaikesta yli jo silloin. Olimme edelleen ystäviä, ja hänkin pääsi asiasta yli ja eteenpäin. Olen kuullut paljon hyviä perusteluita sille miksi eron jälkeen ei kannattaisi pitää yhteyttä, mutta mikään niistä ei tuntunut niin järkevältä että olisin seurannut niitä, ennen kuin kuulin uutisia hänen elämästään.)
Se tapahtui kolmiviikkoisen lomani viimeisellä viikolla (kun asuin twin roomissa yksin, kun minulla oli ollut aivan liikaa aikaa miettiä omia periaatteitani ja toimintatapojani aivan liian paljon, kun olin kyseenalaistanut kaiken mitä olin pitänyt varmana, kun olin pitkästä aikaa kokenut yksin ollessani yksinäisyyttä) ja se vei minut moneksi päiväksi käytännössä vuodepotilaaksi. Olin Valenciassa, oikeassa miljoonakaupungissa, viettämässä osaa viiden viikon palkallisesta kesälomastani, enkä halunnut tehdä mitään muuta kuin nukkua kaksoissänkyni petaamattomalla puoliskolla siihen asti että lentoni takaisin Suomeen lähtisi.
to be continued...
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
