08/01 
En tee uudenvuodenlupauksia, mutta olen ajatellut itsekseni muutamaa asiaa, jotka aion pitää tänä vuonna mielessäni useamminkin. Ensimmäinen niistä liittyy kirjaan: aion saada käsikirjoituksen ensimmäisen version valmiiksi tämän vuoden aikana. (Aikataulu on tarkoituksella melko löysä, työn alla – tai ainakin mielessä – on muitakin projekteja.) Toinen liittyy rehellisyyteen ja vaikeiden asioiden kohtaamiseen: aion pyrkiä muuttamaan olemassa olevia ajatus- ja käyttäytymismallejani avoimempaan ja empaattisempaan suuntaan ja sitä kautta pyrkiä rauhallisempaan ja parempaan elämään. Olen huomannut kantavani mukanani jonkun verran painolastia menneisyydestä, ja huomannut myös että annan silloin tällöin joidenkin niiden asioiden vaikuttaa elämääni ehkä vähän liikaa. Haluaisin oppia unohtamaan ja olemaan itselleni vähän armollisempi.

kommentoi  |  linkki kirjoitukseen

|◄  4 5 6 7 8 9 10 11 12 13  ►|