Tämän talven aikana olen kävellyt selvästi vähemmän kuin aiempina vuosina. Ensin oli sydäntalvi, sitten oli liikaa lunta, sitten liian liukasta. Viime viikon tyydyttävän kävelysaldon katkaisi (auts, ehkä vähän väärä sananvalinta) lauantaina polkupyörän kanssa viereisessä kaupungiosassa joen toisella puolella vedetyt lipat. Aloitin pyöräilykauteni noin klo 13.30 ja lopetin sen noin puoli tuntia myöhemmin. Vasen polveni on edelleen kipeä, käveleminen on tuskaisan näköistä mutta onneksi paranemaan päin. Nautin auringonvalosta parvekkeella, mutta asunnostani en taida voida poistua vielä muutamaan päivään. Mikä on ihan ok: ylimääräistä rahaa ei juurikaan ole ja tekemistä riittää kotonakin. (Mietin myös lahjovani jonkun ystäväni kylään kaupan kautta. Jos toipilaana olo pitkittyy, täytyy asunnossa olla ainakin viiniä ja vessapaperia.)
kommentoi | linkki kirjoitukseen