Meillä on muutaman läheisen ystävän kanssa leikillinen "Nuorten kauniiden menestyjien kerho". Se sai alkunsa kai siitä, kun huomasimme vuosi pari sitten, että kaikilla tuntuu menevän kuitenkin ihan hyvin: suurin osa porukasta on töissä mieluisissa paikoissa, sellaisissa joissa on mahdollista halutessaan edetä urallaan. Saamme säännöllisesti palkkaa, voimme suunnitella tulevaisuutta, voimme ajaa taksilla ympäri kaupunkia ja juoda kuohuviiniä ihan vain siksi että on sen verran varaa. Tällä ajattelutavalla on myös helppo perustella itselleen (ja toisille) jokin luksus-asia, kuten juuri taksilla ajelu tai ravintolassa syöminen: olemmehan nuoria kauniita menestyviä ihmisiä, olemme ansainneet tämän.
Jauhan tästä siksi, että olen vasta viime kuukausina tajunnut osan positiivisen ajattelun voimasta. Periaate, jota olen seurannut, ja joka toimii: fake it 'til you make it, ja sen olen imenyt itseeni luultavasti liiallisella Ask Metafilterin lukemisella.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Vaikea miettiä aikaa kun en tiennyt sinua. Nyt naurusi ja kasvosi ovat mielessäni ja kaikkea mitä tapahtui ennen kuin ne tulivat sinne ei voi enää tietää. Tai miten muka en tiennyt, olithan käynyt joskus, pyörinyt samassa seurassa, olen varmaan nähnyt sinut ensimmäistä kertaa vuosia vuosia sitten. Pari kesää sitten tervehdit minua lämpimästi, muistatko. Muistatko kun pyysin sinua ulos? Myöhemmin kerroit olleesi yllättynyt kuinka kohtelias ja korrekti olin, tai jotain. Mutta siitäkin on jo kauan aikaa, en tiennyt että seurustelit. Joskus sen jälkeen lähetit viestin, olit lukenut jotain kirjoittamaani ja pitänyt siitä, kai sen muistat? Emme tunteneet toisiamme ollenkaan, tunnemmekohan vieläkään?
On helppoa (ja kivaa!) vitsailla kaikesta ja suunnitella kaikkea hurjaa, yhteisiä reissuja ja muuta millä pidetään ilmapiiri iloisena ja d-vitamiinisuihku aivoissa tarpeeksi lujalla talven pimeimpään aikaan. On vaikeampaa pitää lupaus, muistaa toisen arat tai huonot kohdat, pitää sitä pelokasta ja epätäydellistä ihmistä sen arvoisena että haluaa jakaa jotain, mitä tahansa, omastaan. Huonosti empatiaa tuntevana en aina ajattele toisia, ja eri kulmasta asioita lähestyttäessä perspektiivi siitä, mitä toinen ajattelee, voi kadota. Sinä olet parempi siinä. Minä olen, edelleen, idiootti.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
You might be interested in the conversation going on in this thread. The idea behind your quotation isn't that we need to do better at communicating our intentions. It's that no matter what we do, others won't know what's going on in our heads; all they have to go on is our behavior. So if, for example, you can't go to your friend's birthday party because you have to work late, you'll know how much you wanted to be there and how your awful boss would fire you if you went and how your not going pains you. All she'll know is that you weren't at her party, and she may assume that if you really cared about her, you'd have found a way to be there. There isn't really a way to bridge that gap, because we can't get inside one another's heads. All we can do is try to communicate our thoughts and feelings to people we care about, and hope that they love us enough to understand that we can't always live up to our ideals. And we can try to keep in mind that other people are, just like us, doing the best they can.
Ask Metafilter
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Laitoin uuden vuoden vieton suunnitelmat uusiksi, en lähtenyt suunnitellulle mökkireissulle. Ajatuksena on lukea ennen joulua ostetut kirjat (Hanif Kureishin novellikokoelma Midnight All Day, Jarkko Laineen Valitut runot, muutama Frank McCourt, muutama Elmore Leonard, A.C. Clarken novellikokoelma, postissa takaisin myyjälle revenneiden osoitetietojen takia menneet Hemingwayn kootut novellit), nukkua paljon, viettää pitkiä aamu- ja iltapäiviä. Katsoa leffoja, kuten eilen yksi parhaista elokuvista ikinä, Emir Kusturican Underground, josta kuva yllä. Lomailua, ei suuria kriisejä, unista oleskelua?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Jouluaattoiltana seisomme ystäväni oven takana rappukäytävässä. Ovikellon äänen jälkeen kuuluu jotain puhetta ja hirveää ryminää, sen jälkeen ei mitään. Päästyämme sisään käy ilmi että asunnon haltija oli tulossa aukaisemaan ovea, mutta kaatui eteisen lattialla ja löi päänsä imuriin. Nyt kaatunut itkee ja suurin osa porukasta sählää hänen ympärillään. Istun nojatuoliin keittiössä ja kaadan itselleni punaviiniä.
Suurin osa seurueesta lähtee käyttämään langennutta päivystyksessä, joten tätä päätöstä seuraa nopea hässäkkä: taksin tilaamista, astian etsimistä jotta he saavat punaviiniä mukaansa; vaatteiden, lompakoiden ja puhelimien hakemista ja löytämistä. Me jäämme pitämään seuraa kissalle ja odottelemaan juhlien jatkumista.
Makaamme television edessä viinilasit kädessä jutellen, kun muu porukka palaa yllättävän lyhyeltä reissultaan: äänekäs kaatuneemme oli allekirjoittanut vastuuvapauslomakkeensa ja näin ollen seurue pääsi jatkamaan juhlintaansa.
Nyt muutama päivä töitä ja pitkä viikonloppu. Tuntuu siltä, että tekisi hyvää viettää pari päivää kotona, lueskellen ja nukkuen, joten luultavasti en lähde uuden vuoden tienoilla mihinkään. Pakollisia juhlapäiviä ja niin edelleen?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Siis täällä. Kuunteluun meni.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
En aio viettää joulua. Jouluperinteet eivät tunnu omilta kun en ole viettämässä pyhiä perhepiirissä, mutta muutaman suunnilleen samanhenkisen ystävän kanssa aiomme istua iltaa, kokkailla ja saunoa. Suurimman kosketuksen yleiseen jouluhälinään saanen tänään ruokakaupassa. Mutta silti, on mukava saada tekosyy viettää rauhallista iltaa hyvien ihmisten seurassa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ai nyt on jouluviikko? No helvetti. Siitä lisää vielä ennen joulua. Vietän viimeistä kesälomapäivääni (en tehden toisia töitä kuten pitäisi vaan) etsien erästä osuvaa tekstiä, joka käsitteli sitä, kuinka oman pään sisällä seikkailun aiheuttamat ongelmat voivat johtua siitä, että henkilö "harrastaa liikaa" toisten ihmisten ajatusten miettimistä/läpikäymistä (lukeminen, internet jne.), eikä ole tarpeeksi yhteydessä omaan käsillä kosketeltavaan reaalitodellisuuteensa. Ja löysinkin sen:
Increase your ratio of direct experience over processed simulations of experience. Movies, television, much of the internet, yes even books, are about simulating aspects of experience through abstractions like language, symbols and images. There's nothing intrinsically wrong with this but it is essentially consuming the thoughts of others as a substitute for existing in the flow of firsthand experience. Eventually you have nothing to think about other than thoughts, and then thoughts about thoughts... There comes to be no balanced ground to return to. It is a lot easier to get out of the snare of ungovernable thought when you're inside the stream of unmediated experience.
Kannattaa lukea koko juttu. Olen miettinyt tätä ennenkin. Ja vaikka olenkin ymmärtänyt saamistani neuvoista sen, että asioiden fyysinen tekeminen auttaa, en ole aiemmin kuullut yhtä hyviä perusteluja sille miksi.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
