Muutenkin saatan nyt pyöritellä blogissa kirjoituksia ja aiheita joita sovittelen kirjaan. Suoraan en kuitenkaan aio kopioida mitään pidempiä pätkiä täältä vaikka blogini lukijat eivät ehkä ole kirjani lukijoita. Vai ovatko? Sen näkee. Luultavasti julkaisen pieniä maistiaisia materiaalista tässä matkan varrella ja käytän tätä tilaa enemmän työprosessikuvauksena, päiväkirjana ja paikkana, jossa miettiä ideoita auki.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Tämä on pyörinyt mielessä jo kauan aikaa, joten sama kai se on julkistaa: aion tehdä ja julkaista omakustannekirjan. Ai minkälaisen? No sellaisen kun jumalauta itse haluan. Olen ollut liian kauan ilman jotain omaa projektia, jos tätä blogia ei lasketa. Eripituisia tekstejä täältäkin tutuista aiheista, luultavasti myös kuvia. A5-kokoisen, jossa on kohtuullisen jämäkät kannet, tehty paperista joka tuntuu hyvältä käsissä. Sellaisen jota voi antaa ilmaiseksi hyville ihmisille, vaikka itse olisikin laittanut siihen enemmän rahaa kuin uskaltaa ajatella.
Miksi? Siksi että tekeminen on ainoa tapa tyydyttää tekemisen tarve. Siksi että ilman tekemistä ei ole menestystä. Siksi että on helpompaa olla tekemättä. Siksi, että pääsisin pitkästä aikaa työskentelemään yksin pitkäjänteisemmin kuin mitä blogin ylläpitäminen vaatii.
Tulevaisuudessa tästä aiheesta kertovat postit on tägätty.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Otsikko on Jarkko Laineelta, kuten myös tämä:
Vedän ulsterin pyjaman päälle
ja menen nakkikioskille:
3 sämpylää kahdella nakilla ja 1 lihapiirakka,
sitten me syömme.
Täydellä vatsalla ei saisi uida eikä rakastaa,
mutta me olemme melkein lapsia vielä,
niillä on aina nälkä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Makuuhuoneeni ikkunasta näen 700 metrin päässä harjulla seisovat korkeat kerrostalot. Aamulla, vielä pimeän aikaan, näin jotain aika outoa: yhden talon ehkä viidessä ylimmässä kerroksessa oli joka ikkunassa valot, näytti siltä kuin missään niistä ei olisi ollut verhoja (tai osittain kiinni olevia kaihtimia). Mietin hetken aikaa saattoiko nousevan auringon kajo heijastua niihin, mutta ei siihen aikaan. The X-Files.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Viikonloppuna kulkeudun keikan jälkeen istumaan erään ystäväni asunnolle, katsomaan televisiota (pitkästä aikaa). Ihmettelemään mitä lcd-televisio tekee liikkuvalle kuvalle: komeat elokuvat näyttävät halvalla videokameralla kuvatulta, kontrastit ovat aivan miten sattuu, saattaa tietysti myös johtua itse laitteen säädöistä. Katsomme Kellyn sankareita, välillä jotain musavideokanavaa, itsehän en tiedä noista nykyään mitään. Juomme punaviiniä, puhumme naissuhteistamme. Kissa (joka ei harrasta vieraiden syliin kiipeämistä) tulee makaamaan mahani päälle. Puoli kuuden aikaan aamulla kävelen korttelin verran taksitolpalle ja menen kotiini nukkumaan.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Billy Bibbit elokuvasta Yksi lensi yli käenpesän.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Uudenvuoden ja joulun jälkeen jääkaapissani on paljon outoja elintarvikkeita, puoliksi syötyjä, 16 tuntia huoneenlämmössä jossain vaiheessa seisoneita puoliksi pilaantuneita ruoka-aineita. Heitän niistä suurimman osan kompostiin, teen inventaarion: sinne jää useita outouksia (mihin muuhun kuin torttuihin voi käyttää luumuhilloa?), kaikenlaista mitä en olisi itse ostanut (puolukkahillo?). Kaapista löytyy myös pari päivää yli päiväyksensä oleva pussi juustosämpylöitä, hämmentävästi ne näyttävät ja tuntuvat täysin tuoreilta, mutta syödessä jostain tulee selkeä homeen haju joten jätän loput syömättä ja nakkaan turpeanvaaleat sämpylät kompostin syötäväksi.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Positiivisesta ajattelusta vielä: eikö se, että kertoo itselleen (puhuu/kirjoittaa/ajattelee) positiivisia asioita itsestään ole samanlaista kuin rukoilu? Tarkoitan että onko rukouksenkin voima siinä, että se vahvistaa jotain itsessäsi, jonka haluaisit olevan totta (ja jota kohti pyrit)?
Meillä on muutaman läheisen ystävän kanssa leikillinen "Nuorten kauniiden menestyjien kerho". Se sai alkunsa kai siitä, kun huomasimme vuosi pari sitten, että kaikilla tuntuu menevän kuitenkin ihan hyvin: suurin osa porukasta on töissä mieluisissa paikoissa, sellaisissa joissa on mahdollista halutessaan edetä urallaan. Saamme säännöllisesti palkkaa, voimme suunnitella tulevaisuutta, voimme ajaa taksilla ympäri kaupunkia ja juoda kuohuviiniä ihan vain siksi että on sen verran varaa. Tällä ajattelutavalla on myös helppo perustella itselleen (ja toisille) jokin luksus-asia, kuten juuri taksilla ajelu tai ravintolassa syöminen: olemmehan nuoria kauniita menestyviä ihmisiä, olemme ansainneet tämän.
Jauhan tästä siksi, että olen vasta viime kuukausina tajunnut osan positiivisen ajattelun voimasta. Periaate, jota olen seurannut, ja joka toimii: fake it 'til you make it, ja sen olen imenyt itseeni luultavasti liiallisella Ask Metafilterin lukemisella.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
